Pirkko Mannola

----------------------------------------------

27.12.1938, Sääksmäki

-------------------------------------------------

Pirkko Mannola, kuva: Kalle Kultala

Pirkko Mannolan äiti oli kotoisin Turusta. Pirkko kertoo isovanhemmistaan FST:n Muotokuva: Pirkko Mannola -ohjelman haastattelussa: " Mummu oli reipasotteinen liikenainen ja pyöritti paikallista ohjelmatoimistoa, tai konserttitoimistoksihan sitä siihen aikaan kutsuttiin. Monet suuret tähdet, mm. Jussi Björling, harjoittelivat ja viihtyivät isovanhempieni luona. Isoisällä, muffa Alex Nikiforoffilla, oli oma orkesteri, jossa hän itse soitti rumpuja. Showbusiness kuului osana lapsuuteeni, ehkä sain esiintymiskipinän jo silloin.

Pirkko Mannola kertoi TURKU LIIKKEELLE -lehti 1 / 2002: Isäni oli voimistelunopettaja, joten olen pienestä saakka kasvanut liikunnalliseen elämäntapaan. Ei isä ryhtynyt minusta huippu-urheilijaa valmentamaan, mutta koska olin perinyt hänen notkeutensa, oli voimistelu minulle luontainen laji. Muuten olin liikkuvainen lapsi, vaikka en varsinaisesti harrastanut mitään erityistä lajia. Lapsena Valkeakoskella sain myös vahvan pohjan penkkiurheiluharrastukselle; siellä oli jo siihen aikaan vankka jalkapallokulttuuri. Voi sanoa, että olen viettänyt varmasti vuosia elämästäni kannustamalla isän kanssa Valkeakosken Hakaa.

Pirkko Mannola valittiin Miss Suomeksi 1958, hän oli tuolloin 19 vuotias. Ensimmäisen levytyssopimuksen hän sai jo missivuotenaan 1958.

Pirkko Mannolan ensimmäinen elokuva oli Yks´tavallinen Virtanen 1959. Elokuvassa oli paljon musiikkia, mutta Mannola ei voinut elokuvassa laulaa. Hänellä oli levytyssopimus toisen levy-yhtön kanssa, eikä voinut laulaa Toivo Kärjen säveltämiä ja Reino Helismaan sanoittamia lauluja.

Seuraavassa elokuvassa Iskelmäketju 1959, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Hannes Häyrinen, Pirkko Mannola laulaa mm. Paul Ankan kappaleen Olen rakastunut (I Love You Baby). Lasse Liemola ja Pirkko Mannola ovat nuoria ja toiveikkaita laulajia, jotka pyrkivät koelauluun. Mukana elokuvassa on suosittuja laulajia ja orkestereja mm. Wiola Talvikki, Seija Lampila, Georg Malmsten, Onni Gideonin orkesteri ja The Delta Rhythm Boys.

Pirkko Mannola kertoo Turun Sanomien haastattelussa 10.2.2001:
" Tein paljon filmejä vuodesta 1959 siihen saakka, kun Suomen Filmiteollisuus meni konkurssiin vuonna 1963 ja myi kaikki tuotantonsa Suomen televisiolle. Se oli sellaista "rillumarei-aikaa". Nythän sitä on arvioitu uudelleen ja nyt tehdään taas "riullumarei"-filmejä. Silloin kun minä tein niitä elokuvia, olivat mukana Reino Helismaa, Tapio Rautavaara ja Toivo Kärki. Ne olivat sellaisia iloitteluja, musiikkikomedioita, Yhtä tavallista Lahtista ja muuta. Ei niitä taidefilmeiksi varmaan voinut sanoa."

Pirkko Mannola  ja  Åke Lindman, kuva: Kalle Kultala

Mannola on menestynyt myös Saksassa ja Ruotsissa. Hän on esiintynyt niin suomeksi kuin ruotsiksi, sekä näyttämöllä että televisiossa. Teatteriin Pirkko Mannolan houkutteli Vivica Bandler. Vivica Bandler johti Lilla teaternia 12 vuotta 1955-1967. 1950- ja 60-lukujen taitteessa pienten teattereiden avustuksen olivat hyvin niukat. Lilla tearninkin rahoitus oli lähes yksinomaan lipputulojen varassa. Ohjelmistopolitiikka oli kaksijakoinen: syksyllä tehtiin mitä haluttiin, keväällä esitettiin revyy, jolla maksettiin velat pois. Ja revyyhyn Pirkko Mannola ensimmäiseksi tulikin. Lillanista Pirkon tie vei muutamaksi vuodeksi Ruotsiin.

Hän näytellyt mm. Lilla teatterissa, Svenska Teaternissa ja Intiimiteatterissa. Keväällä 2005 Pirkko Mannola nähdään Helsingin Komediateatteri Arenassa Hätäisessä hääyössä.

Pirkko Mannola ja Danny, kuva: Kalle Kultala

-------------------------------------------------

Elokuvia ja tv-sarjoja:

Yks' tavallinen Virtanen (1959) Iskelmäketju (1959),
Opettajatar seikkailee (1960),
Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960),
Nina ja Erik (1960),
Tähtisumua (1961),
Minkkiturkki (1961),
Toivelauluja (1961),
Tyttö ja hattu (1961),
Miljoonavaillinki (1961),
Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962),
Ihana seikkailu (1962),
Teerenpeliä (1963),
Juokse kuin varas (1964),
Leikkikalugangsteri (1969),
Gunghästen (1971)
Klippet (1982),
Lumottu tie (1986),
Harriet Forss (1987)
Härän vuosi (1988),
Iskelmäprinssi (1990),
Yöjuna (1996),
Pieni Pala Jumalaa (1999) TV-sarja,
Lilli (1999),
Ihana mies (1999) TV-sarja,
Klubi (1998) TV-sarja,
Varuhuset (1987) TV-sarja,

-------------------------------------------------
Takaisin

Lähteet