Me tulemme taas


-------------------------------------------------------
Vieraskieliset nimet: Forsfararnas sång (Ruotsi)
Ohjaus: Armand Lohikoski
Tuotanto: Oy Suomen Filmiteollisuus
Tuotannonjohto: T.J. Särkkä
Käsikirjoitus: Reino Helismaa
Alkuperäisaihe: Reino Helismaan sanoittama ja Toivo Kärjen säveltämä iskelmä, 1953. Pääosassa: Tapio Rautavaara, Tuija Halonen, Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen

-------------------------------------------------------

" - - Hei! Virrassa mylly ja myllyssä Kaisa - ja Kaisalla kahvipannu - -" Toivo Kärjen ja Reino Helismaan yhteistyön tuloksena syntyi paljon mieliinpainuneita lauluja. Elokuva oli ensimmäinen Helismaan tukkilaiselokuva, mutta tukkilaisromantiikka on kiehtonut elokuvan tekijöitä 20-luvun alusta asti. Koskenlaskijan morsian tehtiin ensimmäisen kerran 1923.

Me tulemme taas oli Armand Lohikosken ensimmäinen pitkä elokuva.

Elokuvassa pääosassa oli Tapio Rautavaara ja Tuija Halonen, Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen Tommi Rinne ja Anneli Sauli (Sekä Anneli Saulin että Tommi Rinteen ensimmäinen elokuva).

Tukkisuma

Armand Lohikoski kertoo muistelmissaan:
"Kohtaus tukkisuman purkamisesta räjäyttämällä jouduttiin siis siirtamään kuvattavaksi seuraavana päivanä. Kamera oli jo asemissaan, kun otettiin muutama harjoitus, miten Tapsa tukkijätkä/insinööri-roolissaan kay asettamassa pioneerien kasapanoksen paikalleen suman keskellä ja jää jalastaan kiinni Minäpojan kiirehtiessä hätiin.

Samassa yhteydessä otettiin tarvittavat lähikuvat leikattavaksi väliin - Tapsan kädet sytyttämässä panosta sekä lapikasjalka juuttuneena tukkien väliin. Sitten varsinainen sisäänotto. Kameran käydessä Tapsa loikki tukki tukilta sovitulle kohdalle, asetti panoksen paikalleen, sytytti ja palasi takaisin rantaan jalan jäädessä leikisti hetkeksi kiipeliin.

Paukku jäi kuitenkin pelkäksi tussahdukseksi, joten filmi poikki ja uusi yritys reilusti voimakkaammalla panoksella. Taas kamera kayntiin ja Tapsa liikkeelle. Kaikki sujui oikein hyvin. Tulilangan rätistessä Tapsa lähti vilkkaasti hyppelemään rantaa kohti, mutta pahalainen, lapikas luiskahti märillä tukeilla ja jalka jäi nyt oikeasti jumiin!

Minäpoika Tommi Rinne kiiruhti apuun kuten pitikin, mutta tällä kerralla olikin tosi kysymyksessä. Jalka irtosi pinteestä, ja miehet pääsivät heittaytymään suinpäin rantaan. Samassa jo tömahtikin ja mahtavasti. Tukkeja sinkoili korkealle ilmaan, joki ryöpsähti valloilleen ja kaarnanlastuja satoi Tapsan ja Tommin niskaan. Jopa me kuvaajatkin saimme osamme. Panokseen oli tullut ytyä vähän liian kanssa, mutta onni oli myötä taas kerran. Nimittäin tälläisia "lähelta piti" -tilanteita ehti minunkin ohjaajanurallani olla useita. Tekevälle sattuu. Jälkeenpäin on tullut mieleen, mikä olikaan ohjaajan vastuu, jos tapaturmia olisi päässyt sattumaan. Sellaisia vastuu-kysymyksiä ei silloin pohdittu.

Me tulemme taas-elokuva sai yleisöltä ja kriitikoilta myönteisen vastaanoton. Siitä tuli lähestulkoon katsotuin filmi maassamme vv. 1953 - 56 - Tuntematon sotilas tietysti poislukien. Elokuvaa Ulkomaille myyntikin sai vauhtia. Tuija Halonen kertoi esimerkiksi saadessa ihailijapostia aina Kanadaa ja Kiinaa myoten.

Lohikoski muistelee: "Särkka oli aluksi kitsas antamaan kiitosta ensikertalaisen työstä, mutta ääni kellossa kyllä muuttui hänen saatuaan Rexin ja Tuulensuun ensimmäiset kassaraportit ja luettuaan lehtiarviot, jotka eivät olleet syntyneet juottamalla kriitikoille konjakkia perinteiseen tapaan.

Sisältöstä:

Tukkilaiset saapuvat myllyn savotalle, missä kolme naista - myllärin leski Kaisa (Siiri Angerkoski), Katri (Anneli Sauli) ja Satu (Tuija Halonen)- ovat heitä vastaanottamassa. Nuoren tukkilaisen "Minäpojan" ja Katrin välillä on vanha romanssi, jota tyton isä, talollinen Konsta Karkela vastustaa.

Kymppi tavoittelee Satua ja leskiKaisaa riiustelee vanha tukkilainen, Alpertti. Karkela havittelee itselleen myllyä ja sen maita. Savotalle saapuu uusi tukkijätkä Olli. jne.


-------------------------------------------------------
Kuvaus: Osmo Harkimo, Kauno Laine
Äänitys: Kaarlo Nissilä
Leikkaus: Armas Vallasvuo
Lavastus: Kai Lappalainen
Musiikki: Toivo Kärki
Järjestäjä: Lasse Saxelin
Naamiointi: William Reunanen
Kampaaja: Fanny Cederberg
Näyttelijät:
Tuija Halonen (Satu, Kaisan tytar)
Tapio Rautavaara (Olli, insinööri)
Siiri Angerkoski (leski-Kaisa)
Aku Korhonen (Alpertti)
Anneli Sauli (Katri Karkela)
Tommi Rinne (" Minäpoika", tukkilainen)
Åke Lindman (Kymppi, tukkilaispomo)
Uuno Montonen (Valfriiti)
Masa Niemi (Reetrikki)
Veikko Linna (Konsta Karkela)
Armas Jokio (Jooseppi, Karkelan isantarenki)
Kai Lappalainen (Eugen Karkela)
Hannes Veivo, Heimo Lepisto, Anton Soini, Mauno Kuusla (tukkilaisia),
Tapio Yrja (hanuristi),
Veikko Jääskeläinen (Ville),
Pentti Irjala (tivolimies),
Fanny Cederberg, Marita Nordberg, Eva Gylden (kyläläisiä),
Kalevi Kahra, Eila Teikko, Kirsti Ortola, Mirja Karisto, Lea Wal!in, Veijo Pasanen (kylläisiä) Olavi Ihander, H. Ahola, V. Huuskonen, M, Mustonen, O. Runne, P. Saarikallio, P. Salminen, P. Suomikallio, B. Westerlund

Kuvauspaikat:
Ulkokuvat: Pernaja: Koskenkylä
Studio: SF-hallit

1. " - - Hei! Virrassa mylly ja myllyssä Kaisa - ja Kaisalla kahvipannu - -"
Toivo Kärki/Reino Helismaa

2. Me tulemme taas
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

3. "Uusi ja vanha heili"
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

5. "Notkea on vesi virrassa, mutta notkeempi vielä on koski. Tyttönen nätti kun poijan se jätti, niin kelvannut ei pojan poski - -"
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

6. Odotin pitkän illan
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

7. "Elämiinlanka"
("Näin minä kauneimman elämänlangan, kasvavan porttini pieleen - -")
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

8. Lauluni aiheet
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

9. Hiljainen kylätie
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

10. Vanhan myllyn taru
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

11. Poskivalssi
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

12. Vanhaan malliin
Toivo Kärki ja Reino Helismaa

Takaisin

Lähteet