Tauno Palo


-------------------------------------------------------
Palo, vuoteen 1932 Brännäs, (lyhyen ajan Paloniemi), Tauno Valdemar 25.10.1908 - 24.5.1982
-------------------------------------------------------

Tauno Palo aloitti uransa Sörnäisten Työväen Näyttämöltä 1926. Ensimmäisen elokuvapäärooli oli Jääkärin morsiamessa vuonna 1931 ja hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin 1932.

Tauno Palo kertoo muistelmissaan Käsi sydämellä elokuvauransa alusta:
"Minusta tehtiin filminäyttelijä aivan yllättäen; en ollut edes avustanut yhdessäkään elokuvassa, kun sain jo näyteltäväkseni roolin. Talvella 1931 ollessani harjoittelemassa Työväenteatterissa eräänä iltana Kaarina Saarto tuli luokseni ja kertoi, että filmiohjaaja Kalle Kaarna halusi tavata minut. Hän pyysi, että menisin heti seuraavana päivänä Aho & Soldanin pikkukuvaamoon Bulevardille keskustelemaan. Olin jännittynyt. En voinut kuvitella, että minulla olisi mahdollisuuksia filmiin, olinhan iltanäyttelijänä teatterissakin. Suomalaisella elokuvalla oli tuolloin jo parinkymmenen vuoden taival takanaan ja filmeissä käytettiin paljon mm. Kansallisteatterin maineikkaita näyttelijöitä."

"Astelin vähän arkana kuvaamoon ja koekuvaus pantiin minua tarkasteltiin joka puolelta. Kun en siinä hädissäni muistanut mitään roolinpätkää, annettiin minulle pari repliikkiä, joita toistelin. Koekuvauksen jälkeen ohjaaja Kaarna kysyi, ottaisinko näyteltäväkseni Martin osan Jääkärin morsian -elokuvasta. Kaarna itse oli tehnyt käsikirjoituksen Sam Sihvon näytelmän pohjalta. Kuvaukset alkaisivat heti. Iloisesti yllättyneet kasvoni taisivat kieliä vastauksen, joskin innoissani vielä vakuuttelin: "Tottakai."

Särkelä itte oli Palon viimeinen rooli teatterissa, hän jäi eläkkeelle vuonna 1973.

Palo liikkui lajityypistä toiseen, ja hän näytteli antaumuksella niin Niskavuori-elokuvista kuin Rosvo-Roopestakin, hän näytteli niin kulkuria kuin professoriakin.

Tauno Palo oli suomalaisten rakastama tähti, jonka roolitöissä välittyi aito elämäntuntu. Näyttelijä Marja Korhosen sanoin: "Kun Tauno Palo astui näyttämölle, oli kuin valot olisi sytytetty."

Palo esiintyi yli 300 näyttämöroolissa ja 65 pitkässä elokuvassa.

Tauno Palo oli myös suosittu laulaja.
-------------------------------------------------------
Elokuvia

1931 Jääkärin morsian
1932 Kuisma ja Helinä
1934 Helsingin kuuluisin liikemies
1935 Kaikki rakastavat
1936 Vaimoke
1936 Mieheke
1937 Koskenlaskijan morsian
1937 Juurakon Hulda
1938 Niskavuoren naiset
1939 Jumalan tuomio
1939 Helmikuun manifesti
1940 SF-paraati
1940 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
1941 Kulkurin valssi
1941 Kaivopuiston kaunis Regina
1943 Valkoiset ruusut
1944 Herra ja Ylhäisyys
1944 Vaivaisukon morsian
1946 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä
1947 Koskenkylän laulu
1947 Pimeänpirtin hävitys
1948 Laitakaupungin laulu
1949 Rosvo-Roope
1950 Professori Masa
1950 Härmästä poikia kymmenen
1951 Tukkijoella
1952 Omena putoaa
1953 Hilja, maitotyttö
1954 Niskavuoren Aarne
1955 Isän vanha ja uusi
1955 Nukkekauppias ja kaunis Lilith
1955 Tuntematon sotilas (majuri Sarastie)
1956 Ratkaisun päivät
1956 Silmät hämärässä
1957 Risti ja liekki
1957 Kuriton sukupolvi
1957 Niskavuori taistelee
1958 Mies tältä tähdeltä
1959 Kovaa peliä Pohjolassa
1961 Tulipunainen kyyhkynen

Takaisin Näyttelijät-sivulle

Lähteet