Ville Salminen


-------------------------------------------------------
Ville Salminen

2.10.1908 Maarianhamina - 28.11.1992 Portugali

-------------------------------------------------------

Ville Salminen oli ohjaaja, lavastaja ja näyttelijä. Salminen oli tutustunut elokuvan taikaan jo vuosina 1931-32 pienissä avustajantehtävissä Sarastus Oy:n elokuvissa Jääkärin morsian ja Kuisma ja Helinä.

Pysyvämmin elokuva-alalle hän tuli vuonna 1938 järjestäjäksi ja lavastajaksi Suomi-Filmiin, ja kolme vuotta myöhemmin hän oli voinut ensimmäisen kerran kokeilla kykyjään elokuvaohjaajana.

Ensimmäinen ohjaus

Talvella 1941 näyttelijä Arvi Tuomi ja lavastaja Ville Salminen saivat kokilla kykyjään ohjaajana. He saivat ohjattavakseen H.R. Hallin vuonna 1939 ilmestyneen poliisiromaaniin "Yhä jatkuvat murhat" perustuvan jännityselokuvan "Viimeinen vieras". He riitaantuivatjo alkumetreillä ja pääosa ohjaustyöstä jäi käytännössä Samisen harteille.

Vuodesta 1947 lähtien Ville Salminen kuului SF:n ohjaajiin. Vuosina 1953-57 hän työskenteli Fennada-Filmissä.

Ville Salminen oli Mainostelevision palveluksessa 1961-73.Hän teki kaikkiaan 30 elokuvaohjausta, lavastuksia n. 45 ja n. 40 elokuvaroolia

-------------------------------------------------------

Elokuvia:
1941 Viimeinen vieras (yhdessä Arvi Tuomen kanssa), Suomi-Filmi.

Mikä yö 1945, Karhu-Filmi Oy

Menneisyyden varjo 1946, Oy Valio-Filmi Ab

Suomen Filmiteollisuus:

Haaviston Leeni 1948,
Toukokuun taika 1948,
Irmeli, seitsentoistavuotias, 1948
Pontevat pommaripojat,1949
Orpopojan valssi, 1950
Köyhä laulaja, 1950
Kaunis Veera, 1950
Kenraalin morsian, 1951
Rion yö, 1951
Tytön huivi, 1951
Mitäs me taitelijat, 1952
Kipparikvartetti, 1952
Lentävä kalakukko, 1953
Pekka Puupää, 1953
Yks´tavallinen Virtanen, 1959
Oho, sanoi Eemeli, 1960
Kaks´tvallista Virtasta, 1960
Molskis, sanoi Eemeli, molskis, 1960
Toivelauluja, 1961
Fennada-Filmille: 1953 Lumikki ja 7 jätkää, 1953
Alaston malli karkuteillä, 1953
Laivaston monnit maissa, 1954
Laivan kannella, 1954
Säkkijärven polkka, 1955
Evakko, 1956
Anu ja Mikko, 1956
Taas tyttö kadoksissa, 1957

-------------------------------------------------------

Takaisin

Lähteet