Leif Wager oli kiinnitettynä Svenska Teaterniin vuosina 1942 - 1975 ja Kansallisteatteriin 1975 - 1989. Hän on myös ollut mukana yli sadassa radiokuunnelmassa ja lukuisissa televisionäytelmissä. Vuosina 1942 -1946 Wager toimi Suomen Filmiteollisuuden kuukausipalkkaisena näyttelijänä

Leif Wagerin loistava lauluääni ja tyylikäs, aatelinen olemus vetosivat naisyleisöön. Kotimaisen elokuvan kulta-ajan miestähdistä joukkohysterian aiheuttajana Tauno Palolle veti vertoja vain Leif Wager. Sota-aikana häneen ihastuivat niin äidit kuin tyttäretkin, ja niukkuuden ajoista huolimatta hänelle lähetettiin kasapäin ihailijapostia, kukkalähetyksiä ja jopa leipäkortteja.

Ensimmäinen elokuvarooli Leif Wagerilla oli Hannu Lemisen elokuvassa Puck, jossa pääosissa olivat Tauno Palo ja Helena Kara. Wagerin varsinainen läpimurto tapahtui elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943). Wager laulaa elokuvassa Romanssin, josta tuli yksi sotavuosien suosituimmista lauluista ja Leif Wagerin tavaramerkki vuosikymmeniksi eteenpäin.

Elokuvan ja sen pääparin suosio oli valtava. Regina Linnanheimo oli jo vakiinnuttanut asemansa, mutta Leif Wagerille rooli kreivi Mauritz Armborgina merkitsi ampaisua kotimaisen elokuvan tähtitaivaalle yhdessä yössä.

Itse Wager suhtautui valtavaan suosioon vaatimattomaan tyyliinsä sanoen myöhemmin: "Jos olisin ollut vähemmän fiksu, minun olisi voinut käydä huonosti. Ymmärsin, ettei myrskyisä suosioni voinut johtua näyttelijäntaidoistani. Olinhan näyttelijänä vihreä ja kokematon. Satuin vain edustamaan jotakin, joka oli mahdollisimman kaukana sodan harmaasta arjesta."
Lisää Munkkiniemen kreivistä >>>

Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvan kuvauksissa Leif Wager tapasi ensi kerran tulevan vaimonsa Eva Hemmingin, joka oli mukana elokuvan balettikohtauksissa. Myöhemmin pari tapasi molempien työskennellessä Svenska Teaternissa. Varsinainen tuttavuus syntyi kuitenkin vasta kun Leif Wagerin isä Lars maalasi taulun joutsenprinsessasta Eva mallinaan. Leif keksi jos jonkinlaisia tekosyitä vieraillakseen isänsä työhuoneessa Evan ollessa mallina. Leif Wager ja Eva Hemming avioituivat vuonna 1946. Heillä on kaksi tytärtä.

Vuonna 1944 Leif Wager ja Helena Kara olivat pääosissa Minna Canthin näytelmään perustuvassa "kulttuurielokuvassa" Sylvi (1944). Leif Wagerin ja Helena Karan "kielletyt rakastavaiset" uhmasivat ajan moraalikäsityksiä. Wagerin rooli itsekeskeisenä Viktorina poikkesi siitä, mitä tältä herrasmiesrakastajalta yleisesti odotettiin.

Leif Wagerin sodanjälkeisiä elokuvarooleja olivat muun muassa Roland af Hällströmin ohjaamat katastrofielokuva Pikajuna pohjoiseen (1947) ja film noir Läpi usvan (1948). Ensin mainitussa Wager näyttelee Reino Sompaa, poliisia junassa pakenevaa nuorukaista, jälkimmäisessä puolestaan huonoille teille Helsingin satamassa ajautuvaa laivasähköttäjä Pertti Jarkamoa. Läpi usvan -elokuvan miespääosasta Wager palkittiin Jussi-patsaalla. Mieluisimmiksi elokuvikseen Wager on itse nimennyt elokuvat Tanssi yli hautojen (1950), Kesäillan valssi (1951) ja Sven Tuuva (1958). Mika Waltarin käsikirjoittamassa elokuvassa Tanssi yli hautojen Wager näytteli suomalaistyttöön rakastuvaa keisari Aleksanteri ensimmäistä. Edvin Laineen ohjaamassa Sven Tuuvassa hän puolestaan oli kenraali Sandels. Pitkälti Oskar Merikannon laulujen ja pääparin hehkun varaan rakentuvasta Kesäillan valssista muodostui yksi kotimaisen romanttisen elokuvan merkkipaaluja ja menestystarinoita. Kuten siinä, myös elokuvassa Onnelliset (1954) ohjaajana toimi Hannu Leminen ja Wagerin vastanäyttelijänä Eeva-Kaarina Volanen.

Wagerin myöhempiin elokuvarooleihin kuuluivat runsaiden näyttämö-, televisio- ja radiotöiden ohella sivuosasuoritukset Matti Kassilan elokuvassa Päämaja (1970), Maunu Kurkvaaran kujanjuoksussa (1971), Jaakko Pakkasvirran Runoilijassa ja muusassa (1978) sekä Rauni Mollbergin elokuvassa Ystävät, toverit (1990).

Hänen viimeisimpiä elokuvaroolejaan oli pirun osa Tero Jartin lyhytelokuvassa Kun piru tuli polkupyörällä sepän tölliin ja sepän vaimo sai uuden nenän (1993).

Muistelmateos Hävyttömän hieno elämä ilmestyi vuonna 2000.