Kuka päättää afganistanilaisten tulevaisuudesta?

Tällä hetkellä Afganistania johtaa väliaikainen hallitus. Sen pää on väliaikainen presidentti Hamid Karzai. Presidentillä on ongelma: Sen lisäksi, että vuosikymmenten sodista kärsineen maan nostaminen jaloilleen on muutenkin vaikeaa, hänen hallintoaan ei kuunnella juuri muualla.

Afganistanilaiset ovat sotineet toisiaan vastaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Maassa on edelleen monta sotapäällikköä, jotka eivät haluaisi luopua vallasta. Heillä on omat armeijansa, joiden avulla he pystyvät määräilemään alueidensa asukkaita. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) julkaisi kesällä raportin, jonka mukaan sotapäälliköt ovat syyllistyneet moniin ihmisoikeusrikkomuksiin. HRW:n mukaan syyllisiä ovat myös ne ulkopuoliset valtiot, jotka ovat tukeneet sotapäälliköitä.

Afganistanin väliaikaishallinto on toivonut, että kansainvälinen yhteisö lähettäisi lisää joukkoja Afganistaniin, jotta maa saataisiin rauhoitettua. Nyt YK:n rauhanturvaajia on vain Kabulissa. Vaikka maassa on liki kymmenen tuhatta Yhdysvaltain sotilasta, heidän tehtävänsä on metsästää Talebanin ja al-Qaidan rippeitä vuorilta, ei pitää yllä rauhaa.

Lisäksi Afganistanin väliaikaishallinto on toivonut kansainväliseltä yhteisöltä lisää rahaa jälleenrakennukseen, sillä Afganistan on saanut paljon vähemmän tukea kuin mitä sille alun perin luvattiin. Suurin osa tuesta on suunnattu hätäapuun, eikä pitkäjännitteiseen jälleenrakennukseen, jonka aloittaminen olisi välttämätön maan rauhoittamisen kannalta. Toisaalta jälleenrakentamista on vaikea aloittaa, kun turvallisuustilanne on huono.

Ensi vuonna Afganistanissa pitäisi järjestää vaalit. Niitä ennen maan pitäisi saada uusi perustuslaki. Laki vaikuttaa paljon siihen, millainen maa Afganistanista tulee. Siitä on neuvoteltu pitkään, ja sen laatimisessa on kuultu myös kansalaisia. Perustuslain laatiminen yli kahdenkymmenen miljoonan ihmisen maahan ei kuitenkaan ole nopeaa, kun kiisteltävänä on esimerkiksi sellaisia asioita kuin uskonnon ja naisten asema.

Afganistanin hallinto ilmoitti elokuun lopussa, että perustuslain valmistuminen myöhästyy alkuperäisestä aikataulusta. Samalla myöhästynevät myös vaalit, eli se hetki, jolloin afganistanilaiset valitsevat ensi kertaa itse omat johtajansa.

Inter Press Servicen suomennettu artikkeli "USA uhkaa hävitä rauhan" Maailma.net-sivuilla
http://fi.oneworld.net/article/view/62442/1/

Inter Press Servicen suomennettu artikkeli "Karzain hallituksen huolet kasvavat" Maailma.net-sivuilla
http://fi.oneworld.net/external/?url=http%3A%2F%2Fwww.maailma.kaapeli.fi%2FIPS_Afganistan.html

Suomi tukee vaalien järjestämisen kannalta välttämätöntä Afganistanin kotitalouslaskentaa
http://global.finland.fi/uutiset/teksti_popup.php?id=2372

Suomen Amnestyn tiedote Afganistanin ihmisoikeustilanteesta vuonna 2001
http://fi.oneworld.net/external/?url=http%3A%2F%2Fwww2.amnesty.fi%2Fajankohtaista.nsf%2Flue%2FB5216F976ECF9A2FC2256AF70043104A%3Fopendocument

Human Rights Watch -järjestön raportti Afganistanin ihmisoikeustilanteesta vuonna 2003 englanniksi
http://www.hrw.org/reports/2003/afghanistan0703/