Apua Afganistaniin?

Ahmed Shah Marofi

Nimeni on Ahmed Shah Marofi. Olen 42-vuotias. Olen naimisissa ja minulla on yksi tytär. Opiskelin taidetta yliopistossa ja valmistuin miniatyyrimaalariksi. Sen lisäksi minulla on erityisopettajan tutkinto.

Työkseni opetan lapsia Aschianassa, katulasten koulussa. Työstä ei makseta paljon, mutta teen sitä mielelläni - kaikki Afganistanin lapset ovat lapsiani.

Iltaisin maalaan. Teen sitä kotonani Kabulin vanhassakaupungissa. Maalaan miniatyyrejä afganistanilaisista kertomuksista ja tapahtumista. Suurin osa aiheistani on perinteisiä, mutta joskus poikkean tavanomaisesta. Kerran esimerkiksi koristelin suuren maljakon perinteisin miniatyyrikuvioin, joiden sekaan maalasin kaksi pientä tankkia ja pommikoneen. Sota on ollut niin suuri osa elämääni, että miksei se näkyisi myös taiteessani.

Sota näkyy myös afganistanilaisten lasten piirrustuksissa. He käyttävät paljon kylmiä värejä.