Jorma, 62 kysyy:
Aluksi haluan onnitella sinua koko Suomen kansan puolesta. On hienoa kun suomalainen nainen toimii rauhanturvaajana Afganistanin kaltaisessa maassa ja näyttää mistä suomalainen sinnikkyys ja toimeliaisuus on tehty. Olen kuullut sinusta paljon tarinoita ja kaikki pelkästään positiivisia asioita. Sisukas, seikkailunhaluinen, tarmokas ja älykäs tyttö lapista. Kysymys: Mitä olet oppinut työskennellessäsi Afganistanissa?

Heli vastaa:
Itsenäiseen ajatteluun ryhmän täysivaltaisena jäsenenä. Englanninkielentaito on kohentunut työskennellessä monikansallisessa toimintaympäristössä. Afganistanin kulttuurista, arvoista ja normeista oppii jokapäivä uusia asioita. Ennen Afganistaniin tuloa en ollut uskaltanut ajaa autoa Helsingin keskustassa. Kohta kulunut viisi kuukautta siitä kun ensimmäisen kerran ajoin autolla Kabulin keskustassa ja enää ei löydy sellaista kaupungin keskustaa, jonne en voisi lähteä autolla ajamaan. Hyvällä koulutuksella ja tarmokkaalla työhön tarttumisella saavuttaa huimia asioita. Yksin asioita ei voi hoitaa tällaisessa turvallisuustilanteessa. Täytyy luottaa ryhmän jäsenten työskentelyyn ja toimintaan.

Takaisin