Hae YLEstä:
Kinokone
Satunnaiselokuvageneraattori

Hakuehdot:

Ikäraja K11
Muuta hakuasi
Uusi haku
Hakutulos ( 12 Osumaa )
 

Sivu:

1 | 2 | 3
 Seuraava »
Yläasteikäinen Elin tuntee tylsistyvänsä Åmalin pikkukaupungin ympyröissä ja haaveilee mallinurasta ja suuresta maailmasta. Lohtua tylsyyteen voisi tuoda vain rakkaus – mutta keneen?

Eliniin on ihastunut niin jääkiekkoilijapoika Markus kuin salaperäinen tyttö Agnes. Elin joutuu puntaroimaan, uskaltaako kuunnella sydäntään ja tehdä erilaisen ratkaisun. Aidosta nykyruotsalaisesta nuorisokuvauksesta kiitetty ohjaaja Lukas Moodysson käsittelee elokuvassa lesborakkautta raikkaalla tavalla. Lue lisää
Gilbert Grape on pyhimysmäisen kiltti nuorukainen, jonka päivät kuluvat lähinnä muista perheenjäsenistä huolehtimiseen. Kuolevassa amerikkalaisessa pikkukaupungissa asuva Gilbert täyttelee työkseen lähikaupan hyllyjä ja hoitaa kotonaan kehitysvammaista pikkuveljeään.
Ylipainoinen äiti ei ole poistunut kodistaan miehensä itsemurhan jälkeen, ja Gilbertin pitää kestää vielä alituisesti tappelevia sisariaan.

Kunnes kaunis ja maailmaa nähnyt Becky saapuu paikkakunnalle, ja Gilbertinkin silmät avautuvat suurelle maailmalle. Ruotsalaisen Lasse Hallströmin esikoisohjaus Hollywoodissa kertoo nuorukaisen kehityskertomuksen tragikoomisen osuvasti ja myötätunnolla. Johnny Deppiltä ja Leonardi DiCapriolta nähdään elokuvassa loistavat nuoruuden roolisuoritukset. Lue lisää
Harry Potter karkaa kasvattivanhempiensa luota ja joutuu aloittamaan Tylypahkan velhokoulun kolmannen vuosikurssin synkein mielin. Vaarallinen vanki Sirius Musta on karkuteillä, ja hänen uskotaan haluavan tappaa Harry.

Apunaan uskolliset ystävänsä Ron ja Hermione Harry oppii tuntemaan lisää vaiherikasta historiaansa ja lopulta kohtaamaan myös pelätyn vankikarkurin. Harry Potter –saagan kolmas osa on kerronnaltaan edellisiä syvällisempi. Päähenkilöiden tullessa teini-ikään heistä kasvaa entistäkin neuvokkaampia ja oma-aloitteisempia velhomaailman arvoitusten ratkojia. Lue lisää
Hirvosen neljä aikamiespoikaa ja heidän isänsä jäävät kiinni ryöstöyrityksestään joensuulaisen Alkon myymälän varastoihin, ja isäukko siirretään telkien taakse. Veljesten vastuulle jää velanmaksu sekä yllättävä huolehtiminen 9-vuotiaasta siskopuolesta Saarasta.

Pojat keksivät, että kaunisäänisestä tytöstä tehdään tenavatähti, ja velat maksetaan voittorahoilla. Ex-tenavatähti, nyttemmin Läde Hirvosen ihastukseksi nouseva Laura hommataan treenaamaan Saaraa, ja Hirvosten menestystarina on valmis – vai onko sittenkään? Perttu Leppäsen raikas nuortenelokuva leipoo vakavista asetelmista komiikkaa ja liikuttavia tunteita tihkuvan viihdyttävän ja elämänmakuisen tarinan, jossa laulu soi. Lue lisää
Sofi on kavereidensa kanssa menossa yläasteelle. Hän on kiinnostunut koulun suosituimmasta pojasta, jolle hän menee puhumaan oma-aloitteisesti. Tämä ärsyttää kovispoikien jengiä niin, että se päättää saattaa Sofin naurunalaiseksi.

Kun Sofi sammuu kotibileissä, pojat ottavat tytöstä tämän tietämättä nöyryyttäviä kuvia. Kuvat leviävät koulussa, ja Sofi saa väärin perustein hutsun maineen, eikä kukaan usko enää hänen viattomuuteensa, eivät edes parhaimmat ystävät. Nykynuorten julmista ihmissuhdekuvioista kertova elokuva näyttää, miten kiusattu ihminen voi ahdistettuna samaistua rooliinsa, vaikkei todellisuudessa ole tehnyt sitä, mistä häntä syytetään.

Nuoren polven ruotsalaisohjaaja Terese Fabikille elokuva oli läpimurto, ja koulukiusaamisesta terävällä otteella kertova filmi oli Ruotsissa suurmenestys. Lue lisää
 

Sivu:

1 | 2 | 3
 Seuraava »