Kuopion Kotitalousopettajat ry. täyttää 60 vuotta v. 2002, ja kotitalousopettajakoulutus maassamme 110 vuotta vuonna 2001. Siinä kaksi syytä, jotka saivat kuopiolaiset kotitalousopettajat etsimään arkistostaan esille heidän vanhoja kirjeaarteitaan.

Vuonna 1942 Kuopiossa silloin toimiva talousopettaja Hertta Kesti kävi kirjeenvaihtoa Kotitalousopettajayhdistys ry:n silloisen puheenjohtajan, talousneuvos Hedvig Gebhardin kanssa saadakseen neuvoja yhdistyksen perustamiseksi Kuopioon. Vanhoista asiakirjoista käy ilmi, että virikkeen yhdistyksen perustamiseksi tänne Minna Canthin kaupunkiin Hertta Kesti oli saanut kouluhallituksen kotitalouden- ja käsityöntarkastaja Sievä Karttuselta. Helsingin paikallisyhdistys ja ruotsinkielisten kotitalousopettajien yhdistys olivat jo olemassa. Kuopion paikallisyhdistyksestä tuli siis järjestyksessä kolmas, ja se tuli perustetuksi suuren innostuksen vallassa seitsemäntoista jäsenen voimalla, kertoivat aikoinaan perustajajäsenet. Eri aloilla toimivat jäsenet olivat iloisia voidessaan tavata toisiaan säännöllisesti kuukausikokouksien merkeissä. Oli sota-aika, kaikesta oli pulaa, ja jokainen tarvitsi neuvokkuutta työtehtäviensä hoidossa, ja keskusteluissa kollegoitten kanssa saattoi saada apua ja virikkeitä.

Kuopiolainen talousopettaja Saimi Konttinen on enää ainoa elossa oleva perustajajäsen, hän on virkeä, hyvämuistinen ja ikäisekseen hyväkuntoinen eläkeläinen. Hän on kertonut noista ajoista meille nuoremmille monta mielenkiintoista tarinaa. Yksi kertomus on ylitse muiden, se on joulukuulta v.1946 ja sivuaa paitsi Kuopion, myös isänmaamme historiaa.

Eräässä kuukausikokouksessa ilmeisesti Hertta Kesti oli tuonut esille sen ikävän tosiasian, että tasavaltamme presidentti Risto Ryti istuu kohtalotovereittensa kanssa vankilassa kärsimässä surullista, ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä saamaansa tuomiota, ja joulu on tulossa. Kuinka heitä voitaisiin ilahduttaa, oli kuopiolaisten talousopettajien kysymys. Kokous päätti lähettää vankilaan joulupaketin, mutta mitä ja mistä siihen saataisiin sisältöä, kun elettiin elintarvikkeiden säännöstelyaikaa. Syksyllä 2000 tehdyssä haastattelussa Saimi Konttinen muisteli tuota tapahtumaa seuraavasti:

"Toimin silloisen Savo-Karjalan Osuusteurastamon eineskeittiöiden yliemäntänä, ja esimiehenäni oli toimitusjohtaja Paavo Juntunen, joka tunnettiin isänmaallisena ja vilpittömänä miehenä. Pyydettyäni häneltä apua hän lupasi liikkeen puolesta lihasäilykepurkkeja ja einestuotteita pantavaksi pakettiin sekä luvan käyttää talon tiloja leipomiseen ja paketoimiseen. Johtaja vannotteli, että asiasta ei saisi puhua kenellekään ja että tiloja tulisi käyttää illalla, jolloin henkilökuntaa ei ole paikalla. Näin piti toimia, koska maassamme elettiin poliittisesti hyvin herkkää aikaa, ja kyseistä toimintaa oli pidettävä arkaluontoisena.

Luvattujen lahjoitusten lisäksi halusimme saada pakettiin myös talousopettajien valmistamia leivonnaisia. Niinpä yhdistyksen jäsenet säästivät omista korttiannoksistaan leipomisaineita, Hertta Kesti sai helsinkiläisiltä kauppiasvanhemmiltaan sokeria, rusinoita ja vehnäjauhoja, ja niin pääsimme pitämään salaiset leipomistalkoot eineskeittiössä ja käyttämään aivan oikeita aineita eikä korvikkeita. Meillä kaikilla leipojilla oli hyvä joulumieli, olimme kyllä myös jännittyneitä mahtaisiko asiamme onnistua loppuun asti. Suoranaista hilpeyttä meille syntyi erityisesti siitä, kun keksittiin leipoa pullaukko, joka koristeltiin rusinoilla.

Seuraavana iltana kerääntyi joukko tekemään pakettia. Tukevan pahvilaatikon pohjalle panimme kymmenkunta lihasäilykepurkkia ja niiden päälle veriohukaisia ja perunapiirakoita. Talosta saatiin ottaa pakettiin myös ruisjauhopiparkakkuja, ja kaikkein päällimmäiseksi pakattiin iloinen pullaukko. Talousopettaja Taimi Kyyrö kirjoitti tervehdykseksi kirjeen, ja Kirsti Hirvensalo ja Hertta Kesti veivät paketin postiin.

Tehtävän jälkeen olimme huojentuneita ja iloisia, mutta myös jännittyneitä paketin sisällön varmasta perillemenosta niille, joille se oli tarkoitettu. Lähetimme paketin presidentti Rytin nimellä, mutta se oli tarkoitettu kaikille sotasyyllisille yhteiseksi jouluiloksi. Joulun jälkeen laukesi jännitys, kun yhdistys sai kaksi kiitoskirjettä. Olimme huojentuneita, tunsimme tehneemme hyvän teon."