Jatkosota - Sota, joka piti käydä
Ilkka Halonen
10.
Venäläisten suurhyökkäys
10.1.
Torjuntavoitto
Talven 1944 kuluessa Suomen
kannalta huolestuttavinta oli se, että saksalaisten saartorengas murtui
ja heidät työnnettiin yli 120 kilometrin päähän Leningradista
ja, että Narvan omistuksesta käytiin jo helmikuussa kiivaita taisteluja.
Mitä pitemmälle puna-armeija eteni länteen, sitä arveluttavammaksi
ja yksinäisemmäksi Suomen asema kävi. Hallitus torjui huhtikuussa
1944 Neuvostoliiton esittämät rauhanehdot aivan liian ankarina. Lisäksi
Pohjois-Suomessa oleva saksalainen armeija oli vielä taistelukykyinen ja
vaarallinen vastustaja.
Suomalaiset eivät tienneet, että seuratessaan itärintaman tapahtumia
he seurasivat suurhyökkäyksiä, "strategisia iskuja",
jotka Neuvostoliiton ylijohto oli suunnitellut jo loppuvuodesta 1943. Iskuista
ensimmäinen oli Leningradin alueella sekä toinen ja kolmas Ukrainassa.
Suomalaiset eivät myöskään tienneet, että neljännen
strategisen iskun kohteeksi oli määrätty Suomi.
Hyökkäys alkoi Karjalan kannaksella kesäkuun 9. päivänä.
Sen tulivoima oli jotain sellaista, jota meidän rintamillamme ei oltu ennen
koettu. Neuvostoliitolla oli Karjalan kannaksella 24 divisioonaa ja mm. yli
600 panssarivaunua. Läpimurtoa tuki noin 1000 taistelukonetta. Suomalaisten
puolustus murtui monin paikoin, vaikka katastrofia ei päässytkään
syntymään. Puhe "Kannaksen läpijuoksusta" ei pidä
paikkaansa. Sitkeillä viivytystaisteluilla mm. Siiranmäessä estettiin
hyökkääjän aikeet joukkojemme saartamiseksi ja tuhoamiseksi.
Lisävoimia siirrettiin Kannakselle Itä-Karjalasta. Viipuri menetettiin
20.päivänä kesäkuuta. Neuvostohyökkäys onnistuttiin
kuitenkin torjumaan kesä-heinäkuussa Pohjoismaiden historian suurimmassa
taistelussa Viipurin koillispuolella Talissa ja Ihantalassa sekä Keski-kannaksella
Vuosalmella. Näissä suurtaisteluissa oli kenttätykistöllämme
ja ilmavoimillamme suuri merkitys.
Neuvostoliiton hyökkäys
Aunuksen ja Maaselän kannaksilla alkoi vasta 21.6.1944. Erittäin vaikea
suomalaisten vetäytyminen onnistui siitä huolimatta, että suuri
osa joukoista oli aikaisemmin siirretty painopistesuuntaan Karjalan kannakselle.
Laatokan pohjoispuolella ns. U-asemassa käytiin ankaria taisteluja ylivoimaista
hyökkääjää vastaan heinäkuun puoliväliin
asti, jolloin vihollisen voima alkoi jo ehtyä.
Suomalaiset saavuttivat viimeisen suuren voiton neuvostojoukoista Ilomantsissa
heinä-elokuun vaihteessa. Kenraali Erkki Raappanan johtamat joukot suorittivat
saarrostavan hyökkäyksen ja löivät kaksi vihollisdivisioonaa.
Neuvostoliiton neljäs strateginen isku ei päässyt sille suunniteltuihin
tavoitteisiinsa syvälle Suomeen, mikä olisi merkinnyt maamme valtaamista
ja antautumista. Taistelut Suomen rintamilla laantuivat. Neuvostoliiton oli
keskityttävä Saksaa vastaan ja siirrettävä voimiaan Baltian
suuntaan. Suomen puolustusvoimien torjuntavoitto antoi maallemme mahdollisuuden
päästä kunnialliseen rauhaan itsenäisyytensä säilyttäen.
Radio Kirjo
08.05.2002 - Kirsi-Marja Myöhänen