Jatkosota - Sota, joka piti käydä

Ilkka Halonen
10. Venäläisten suurhyökkäys
10.1. Torjuntavoitto

Talven 1944 kuluessa Suomen kannalta huolestuttavinta oli se, että saksalaisten saartorengas murtui ja heidät työnnettiin yli 120 kilometrin päähän Leningradista ja, että Narvan omistuksesta käytiin jo helmikuussa kiivaita taisteluja. Mitä pitemmälle puna-armeija eteni länteen, sitä arveluttavammaksi ja yksinäisemmäksi Suomen asema kävi. Hallitus torjui huhtikuussa 1944 Neuvostoliiton esittämät rauhanehdot aivan liian ankarina. Lisäksi Pohjois-Suomessa oleva saksalainen armeija oli vielä taistelukykyinen ja vaarallinen vastustaja.
Suomalaiset eivät tienneet, että seuratessaan itärintaman tapahtumia he seurasivat suurhyökkäyksiä, "strategisia iskuja", jotka Neuvostoliiton ylijohto oli suunnitellut jo loppuvuodesta 1943. Iskuista ensimmäinen oli Leningradin alueella sekä toinen ja kolmas Ukrainassa. Suomalaiset eivät myöskään tienneet, että neljännen strategisen iskun kohteeksi oli määrätty Suomi.
Hyökkäys alkoi Karjalan kannaksella kesäkuun 9. päivänä. Sen tulivoima oli jotain sellaista, jota meidän rintamillamme ei oltu ennen koettu. Neuvostoliitolla oli Karjalan kannaksella 24 divisioonaa ja mm. yli 600 panssarivaunua. Läpimurtoa tuki noin 1000 taistelukonetta. Suomalaisten puolustus murtui monin paikoin, vaikka katastrofia ei päässytkään syntymään. Puhe "Kannaksen läpijuoksusta" ei pidä paikkaansa. Sitkeillä viivytystaisteluilla mm. Siiranmäessä estettiin hyökkääjän aikeet joukkojemme saartamiseksi ja tuhoamiseksi. Lisävoimia siirrettiin Kannakselle Itä-Karjalasta. Viipuri menetettiin 20.päivänä kesäkuuta. Neuvostohyökkäys onnistuttiin kuitenkin torjumaan kesä-heinäkuussa Pohjoismaiden historian suurimmassa taistelussa Viipurin koillispuolella Talissa ja Ihantalassa sekä Keski-kannaksella Vuosalmella. Näissä suurtaisteluissa oli kenttätykistöllämme ja ilmavoimillamme suuri merkitys.

Neuvostoliiton hyökkäys Aunuksen ja Maaselän kannaksilla alkoi vasta 21.6.1944. Erittäin vaikea suomalaisten vetäytyminen onnistui siitä huolimatta, että suuri osa joukoista oli aikaisemmin siirretty painopistesuuntaan Karjalan kannakselle. Laatokan pohjoispuolella ns. U-asemassa käytiin ankaria taisteluja ylivoimaista hyökkääjää vastaan heinäkuun puoliväliin asti, jolloin vihollisen voima alkoi jo ehtyä.
Suomalaiset saavuttivat viimeisen suuren voiton neuvostojoukoista Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa. Kenraali Erkki Raappanan johtamat joukot suorittivat saarrostavan hyökkäyksen ja löivät kaksi vihollisdivisioonaa.
Neuvostoliiton neljäs strateginen isku ei päässyt sille suunniteltuihin tavoitteisiinsa syvälle Suomeen, mikä olisi merkinnyt maamme valtaamista ja antautumista. Taistelut Suomen rintamilla laantuivat. Neuvostoliiton oli keskityttävä Saksaa vastaan ja siirrettävä voimiaan Baltian suuntaan. Suomen puolustusvoimien torjuntavoitto antoi maallemme mahdollisuuden päästä kunnialliseen rauhaan itsenäisyytensä säilyttäen.

Radio Kirjo 08.05.2002 - Kirsi-Marja Myöhänen