Jatkosota - Sota, joka piti käydä

Ilkka Halonen
11. Aselepo, Lapin sota ja asekätkentä
11.3. Asekätkentä

Vaikka suurhyökkäys kesällä 1944 torjuttiinkin, oli varsin perusteltua epäillä, että Neuvostoliitto pyrkisi vielä saattamaan suunnitelmansa Suomen valtaamiseksi päätökseen. Niinpä Päämajan nuoret upseerit ryhtyivät valmistelemaan laajamittaista aseiden salaista hajavarastointia, asekätkentää. Puolustusvoimien ylin johto pidettiin asekätkennän ulkopuolella, vaikka presidentti-ylipäällikkö Mannerheim ja kenraali Airo siitä tiesivätkin. Toiminta käynnistyi syyskuun lopussa 1944 suojeluskuntapiireittäin, joihin oli nimetty kätkentäjohtajat. He muodostivat kukin oman kätkentäorganisaationsa, joihin maassamme kuului yhteensä noin 5000 henkilöä. Toiminta tapahtui kaikessa hiljaisuudessa. Kuhunkin piiriin piilotettiin noin tuhannen miehen aseet ja muut tarvikkeet.
Kätkettävä materiaali saatiin pääasiassa kotiutettavilta joukoilta, joille sodan loppuvaiheessa oli kertynyt runsaasti kirjanpidon ulkopuolella olevaa materiaalia. s varautumistoimi. Sen päämääränä oli olla valmiina, jos Neuvostoliitto rikkoisi välirauhansopimuksen.
Asekätkentä paljastui toukokuussa 1945, kun kätkennässä apumiehenä ollut antoi ilmi esimiehensä. Valtiollinen poliisi aloitti valtavan pidätysten ja kuulustelujen aallon. Perutuslain vastaisesti syntyneen taannehtivan lain perusteella ensimmäiset tuomiot julistettiin keväällä 1948. Loppujen lopuksi 1488 siihen asti nuhteettomasti elänyttä henkilöä sai vapausrangaistuksen. Tuomiot vaihtelivat tässä Pohjoismaiden suurimmassa oikeusprosessissa kuuden vuoden kuritushuonetuomiosta kuukauteen vankeutta.
Voidaan epäilemättä todeta ,että asekätkentä osoitti Neuvostoliitolle Suomen kansan olevan toivottomassakin tilanteessa valmis puolustautumaan. Asekätkentä oli varoitus. On myös ilmeistä, että se hillitsi aikeita yhteiskuntajärjestyksemme väkivaltaiseen muuttamiseen, koska missään tutkinnan vaiheessa ei päästy selville koko organisaation laajuudesta. Asekätköjä on löytynyt näihin päiviin asti.

Radio Kirjo 22.05.2002 - Kirsi-Marja Myöhänen