Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Parvekkeelle paneeliverhoista aurinkosuoja

Paneeliverhot ovat olleet viime aikojen muotitrendi. Verhoja on käytetty lähinnä sisätiloissa, mutta Kodin kääntöpiirin sisustajan Pirkko Välikosken mielestä ne sopivat myös esimerkiksi parvekkeelle.

- Näitä verhopaneeleita voidaan liikutella aina sopivasti auringon eteen, antaa Pirkko vinkin.

Jussiloiden isolle parvekkeelle teetettiin paneeliverhot sata prosenttisesta akryylista. Akryyli ei rypisty ja on vedenpitävä, joten se sopii parvekekäyttöön oikein hyvin. Lisäksi akryylikangas oli käsitelty teflonilla, joten verhot hylkivät likaa.

Pienet tahrat lähtevät kankaasta parhaiten hankaamalla tahroja toisella markiisikankaalla. Tiukemmassa oleviin likaläiskiin voi käyttää mietoa markiisipuhdistusainetta.

Alalista ja useita kiskoja

Paneeliverho perustuu siihen, että sen alareunassa on kuja, jonne voi pujottaa esimerkiksi alumiinilistan. Lista vetää verhoa alaspäin ja pitää sen suorassa ja ryhdissä. Alalistaksi kelpaa mikä tahansa putki tai vastaava, kunhan se on siistin näköinen ja riittävän painava.

Jussiloiden parvekeverhot asetetaan sulatepuristetusta alumiinista tehdyille kiskoille, jotka on pulverimaalattu valkoiseksi. Tangot kestävät hyvin ulkona. Ne eivät ruostu ja pintakäsittely estää myös hapettumisen.

Paneeliverhot ripustetaan yleensä useaan eri kiskoon, jolloin niitä voidaan liikutella yksitellen. Kiskot suihkutetaan vielä silikonilla, jotta kitka vähenee ja verhot luistavat kiskoissa paremmin.

- Tähän Jussiloiden parvekkeelle laitettiin kattoon neljä verhokiskoa eli jokaiselle paneelille tuli oma kisko. Näin paneelit voidaan vetää myös syrjään auringon edestä eli kaikki samaan kasaan päällekkäin, Pirkko selventää.

Paneeleita voi ripustaa kuhunkin kohteeseen tarpeen mukaan, mutta Jussiloiden parvekkeelle neljä paneeliverhoa oli riittävästi.

Toimittaja
Mape Morottaja

Takaisin muutosvinkkeihin
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen