Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Kangas voi korvata taulun

Kodin kääntöpiirin sisustusarkkitehti Anne Karlsson loihti upeakuosisesta kankaasta Fagerlundien olohuoneeseen näyttävän seinäluomuksen. Ruusukuvioinen kangas säikäytti aluksi niin isännän kuin emännänkin.

- Ensiksi olin hämmentynyt Annen kangasvalinnasta, mutta kankaasta tulikin huoneen varsinainen valopilkku, nauraa Hanna Fagerlund.

- Taas huomattiin, että ammattilainen taitaa myös tällaiset asiat, Tom Fagerlund tunnustaa.

Kankaan voi kiinnittää kattoon

- Hanna ei halunnut enää muutoksen jälkeen kaikkia vanhoja tauluja takaisin seinälle, joten päädyimme kankaaseen, selventää Anne.

Kangas onkin hyvä vaihtoehto seinien koristamiseen, jos ei ole kiinnostunut investoimaan tauluihin. Anne kiinnitti kankaan kattoon ja laittoi kankaan ylä- ja alareunoihin puurimat. Puurimoissa on silmukkaruuvit ja katossa niiden vastakappaleet, joihin kangas ripustettiin. Silmukkaruuvit Anne valitsi, koska ne on helppo kiinnittää puukattoon, eivätkä ne jää häiritsevästi näkyviin. Ruusukangas laskeutuu kauniisti, kun se ei ole ripustettu aivan seinään kiinni, vaan saa roikkua vapaasti.

Toimittaja
Mape Morottaja

Takaisin muutosvinkkeihin
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen