Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Uudet kehykset taideteoksille

Kodin kunnostamisen keskellä uusimista saattavat kaivaa myös taulut.

Esimerkiksi viisi- kuusikymmenluvuilla kehystetyt kuvat saattavat kaivata paitsi uusia kehyksiä tai lasia, myös uutta passe par touta. Tämä on kartongista valmistettu kehys, aukkopahvi. Se sijoitetaan lasin ja teoksen väliin, lasin alle. Aukkopahvin tehtävänä on pitää kuva irti lasista ja antaa sille liikkumavaraa taustan ja lasin välissä. Yleensä valmistukseen käytetään happovapaata kartonkia, jottei se kellastuisi.

Paspartuuri eli paspa myös korostaa kuvaa. Pahvin väri valitaan kuvan mukaisesti, kuvaa kunnioittaen.

Hiltusten häälahjaan uudet kehykset

Matti ja Raija Hiltusilla oli useita teoksia samalta taiteilijalta. Tekijä on Raijan veli ja ensimmäinen työ olikin saatu häälahjaksi vuonna -69.

- Taideteokset olivat kärsineitä ja kellastuneita ja ne oli kehystetty vanhoin menetelmin, huonoilla materiaaleilla, kertoo taidekehystäjä Hannu Nyström Hiltusille.

Vanhat materiaalit, teipit ja pahvit on poistettava ja tilalle vaihdetaan uudet. Teosten ikää pidennetään näin huomattavasti, sillä vanhat liimat ja teipit saattavat tuhota töitä. Ne kuivuvat ja kellastuvat, eivätkä enää pidä. Kehystäminen tulisikin tehdä museolaatuisella teipillä tai japanin paperilla. Kuva kiinnitetään taustapahviin ainoastaan yläosastaan henkseleillä niin, että sille jää elämisvaraa aukkopahvin välissä, selvittää kehystäjä Nyström.

Taideaarteita ja yllätyksiä

Taustapahvin alta saattaa löytyä informaatiota, tai jopa uusia kuvia. Näin kävi myös Hiltusille. 50-luvulta peräisin olevan vesivärityön takaa löytyi lyijykynähahmotelma alastomasta naisesta. Hannu Nyström kertookin, ettei ole lainkaan tavatonta, että töiden sisältä ja taustapuolilta löytyy luonnoksia. Vanhoista kehyksistä otetaan myös entisten kehystäjien informaatio (edellinen kehystysaika ja paikka) pois ja ne kiinnitetään jälleen uuden kehystyksen taakse. Näin taideteoksen historia tallentuu.

Valo vaikuttaa

Konservointi- eli UV-suojalasilla ehkäistään valon vaikutuksesta johtuva kellastuminen.

Jos työ on jo kovin kellastunut, saadaan entisen aukkopahvin rajaa häivytettyä sillä, että uutta aukkopahvia tuodaan hieman lähemmäs kuvaa. Myös paspartuurin värillä saadaan keltaisuutta vähennettyä. Todellisuudessa teoksen väri ei muutu, mutta kehystäjä voi muuttaa vaikutelmaa. Paperikonservaattori on oikea henkilö poistamaan keltaisuutta, johon silmänlume ei tepsi.

Toimittaja
Lilli Loiri

Takaisin muutosvinkkeihin
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen