Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Keittiö toimivaksi

Hyvä keittiö on sekä toiminnallinen että viihtyisä. Sen suunnitteluun kannattaa uhrata aikaa ja ajatuksia, koska virheitä on vaikeaa ja joskus mahdotontakin korjata jälkeenpäin. Keittiön sisustuksellisuus ei saisi olla itseisarvo: toimivuus ja viihtyisyys eivät sulje toisiaan pois.

Liesi ja astianpesupöytä lähekkäin

Siihen, kuinka monta neliötä keittiössä on oltava, on mahdotonta vastata yksiselitteisesti. Yksi tarvitsee pienen ja tehokkaan keittiön, jossa työskentelee kerrallaan vain yksi henkilö. Toinen kaipaa keittiöönsä väljyyttä sekä riittävästi työtasoja. Liettä ja astianpesupöytää ei pitäisi kuitenkaan koskaan sijoittaa kovin etäälle toisistaan.

- Suomalaisten keittiöiden akilleen kantapää on yleensä se, että vesipiste ja liesi on sijoitettu eri puolille keittiötä. Tällöin saattaa seurata vaaratilanteita, kun joudutaan kuljettamaan esimerkiksi perunoiden keitinvettä toiselle puolen keittiötä. Kun liesi ja vesipiste ovat samalla seinustalla, on toimivuuskin huomattavasti parempi, kertoo työtehoseuran johtava tutkija Anne Malin.

Tasoista…

Leipominen, säilöminen, pakastaminen ja muut ruuanvalmistusaskareet vaativat runsaasti työskentelytilaa ja ennen kaikkea työskentelytasoa. Työtasojen määrässä ei kannata tinkiä, jos tila vain antaa myöten.

Käyttäjän pituuden mukaan keittiön tasot sijoitetaan yleensä 85 tai 90 cm lattiasta. Kannattaa muistaa, että erilaiset työt vaativat eri korkeuksia.Astianpesu sujuu parhaiten selkä suorana, vatkaus ja taikina taas matalammalla työtasolla, jolloin ei tarvitse nostaa kyynärpäitä ja hartioita korkealle.

…ja kodinkoneista.

Keittiön tärkeimpiä kalusteita ja kodinkoneita ovat liesi, astianpesupöytä mahdollisine astianpesukoneineen, työtasot ruokatavaroiden käsittelyä ja leipomista varten, kylmäkalusteet ja kuivien ruokatarvikkeiden säilytyskaapit, astiakaapit ja laatikostot.

Nykykeittiössä on myös runsaasti erilaisia pienkoneita. Leivänpaahtimen, kahvinkeittimen tai yleiskoneen säilyttämiseen ja käyttämiseen on hyvä varata tarpeeksi pöytätilaa. Jos koneita joutuu säilyttämään kaapissa, koneiden käyttöön ottaminen alkaa ajan mittaan tuntumaan työläältä.

- Esimerkiksi hyvä mikron paikka on työpöydällä. Jos se halutaan korkeammalla, käytännössä 110 cm lattiasta on maksimi, jotta lapset pystyvät sitä käyttämään. Erityisesti vanhusväestöllä on tärkeää, ettei mikro ole liian korkealla. Näin voidaan välttää vaaratilanteet, kaatumiset ja polttamiset, joita voi seurata liian korkealle kurkottelusta, Anne Malin kertoo.

Myös astianpesukone voidaan asentaa sopivalle tasolle, jolloin ei tarvitse koukkia ja kumarrella sitä täyttäessä ja tyhjentäessä.

Käytä asiantuntija-apua!

Uutta keittiötä rakentavan tai vanhaa remontoivan on hallittava niin valtavat määrät asioita ja suuria kokonaisuuksia, että tuskin kukaan pystyy olemaan kaikkien tarvittavien alojen asiantuntija. Siksi onkin viisasta jutella ammatti-ihmisen kanssa niin suunnitteluvaiheessa kuin työn kuluessakin.

- Keittiösuunnitteluun saa asiantuntevaa apua työtehoseurasta, mutta myös maa- ja kotitalousnaisten keskuksista. Heillä on puolueeton suunnittelupalvelu. Myös keittiökalusteliikkeet antavat apua, mutta taso voi vaihdella myyjän koulutuksesta riippuen, Anne Malin opastaa.

Kun käytät suunnittelupalvelua:

  • Ota suunnittelijoihin yhteyttä jo ajoissa.
  • Mukaan kopio pohjapiirroksesta, josta selviää kaikki tärkeät mitat: keittiön pituus, leveys ja korkeus, ovien aukeamissuunnat, ikkunoiden mitat ja korkeus lattiasta, vesi- ja viemäripisteiden sijainnit sekä patterin ja ilmanvaihtohormin sijainnit.
  • Mainitse, mitä kodinkoneita on tarkoitus sijoittaa keittiöön.
  • Kerro, haluatko ruostumattoman tiskipöydän vai tasoon upotettavat altaat.
  • Esitä toiveita ja mielipiteitä sisustuksesta: mainitse haluamasi pintamateriaalit, värit ja kaappityypit (jos olet jo päättänyt). Kerro lisäksi, mitä erikoiskaappeja (jätevaunu, patakaappi, yleiskonekaappi jne.) toivoisit keittiöösi.
  • Älä unohda mainita perheen kokoa.

Toimittaja
TIINA SUVANTO

Lähde
Halme-Julenius: Keittiö kuntoon, 1989
(A-lehdet), Otava

Takaisin Asumisen ABC:hen
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen