Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Muuttaminen vaati 
pätäkkää tai pitkää pinnaa

On kaksi tapaa hoitaa oman kodin muutto: valitaan avuksi muuttoliike, tai hoidetaan homma omin ja omaisvoimin. Jälkimmäistä vaihtoehtoa perustellaan huokeudella ja varmuudella. Kun on itse pakannut ja roudannut, tietää tarkkaan, että kaikki tulee ehjänä perille ja muistaa varmasti, mihin mustaan muovisäkkiin mikäkin makuupussi tai talviturkki on pakattu. Jos muistaa.

Itse muuttonsa hoitava joutuu kustantamaan usein ainakin kuljetuskaluston, eli muuttolaatikot ja auton. Sukulais- ja ystävyyssuhteet saa pilattua, mikäli tarjoilu ei muuttotalkoissa pelaa. Oman hintansa jokainen voi laskea myös pakkaamiseen ja purkamiseen uhratuille työtunneille ja omalle henkiselle hyvinvoinnilleen.

Avaimet käteen

Muuttofirmat palvelevat nykyisin jopa avaimet käteen - periaatteella. Tällöin muuttoliikkeestä tullaan etukäteen kotiin arvioimaan tilanne. Sen jälkeen sovittuna ajankohtana saapuvat miehet muuttolaatikot ja pakkausmateriaalit mukanaan. Ammattilaiset purkavat kirjahyllyt, irrottavat valaisimet, pakkaavat ja kuljettavat kaiken uuteen osoitteeseen.

Omistaja on luonnostellut uuden asunnon pohjapiirustukseen kalusteiden paikat. Uudessa asunnossa muuttomiehet siivoavat jälkensä ja vievät laatikot sekä pakkausmateriaalit mennessään. Kun omistaja saa asunnon avaimet käteensä, ovat kirjat hyllyissä, taulut seinillä ja astiat kaapeissaan. Lopputarkastus suoritetaan muuttoliikkeen edustajan kanssa.

Hintavaa mutta huolellista

Halpaa täyden palvelun muutto ei ole. Hintaan vaikuttavat asunnon koko, huoneiden lukumäärä, ja tietysti tavaran määrä. Myös matka maksaa: muutetaanko muutama kortteli vai kaupungista toiseen. Miesten työmäärän voi laskea siten, että yhdeltä henkilöltä menee yhden huoneen pakkaamiseen noin yksi päivä. Toinen päivä lasketaan kuluvaksi muuttoon ja kolmas purkuun.

Esimerkki avaimet käteen - muutosta: kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe muuttaa kolmen huoneen asunnon noin 20 km päähän. Kustannus on tällöin noin 2 500 euroa. Mikäli sama huusholli hoidellaan Jyväskylästä Helsinkiin, maksettavaa tulee 1 680 euroa edellisen hinnan päälle.

Huokeampi vaihtoehto on ns. pakkausmuutto, jossa muuttomiehet pakkaavat ja kuljettavat irtaimiston ja omistaja purkaa tavarat. Muuttolaatikot noudetaan sovittuna päivänä, ja niistä laskutetaan vuokrapäivien mukaan.

Muista vakuutus!

Kun tee-se-itse -muutossa käytetään muovisäkkejä ja pahvilaatikoita, ammattilaiset käyttävät varta vasten muuttamiseen ja kuljetukseen tarkoitettuja materiaaleja: pinottavia laatikoita, teippejä ja pehmusteita. Tavarat on vakuutettu muuton ajaksi, harkinnan mukaan arvokkaammille tavaroille kannattaa toki ottaa lisävakuutus.

Omatoimimuutossa kotivakuutus kannattaa siirtää jo muuttopäiväksi uuteen osoitteeseen. Tällöin vakuutus korvaa, mikäli vaikkapa huonekalujen siirtelyssä rikkoo taloyhtiön ikkunan tai alaoven lasin.

Toimittajat
Lilli Loiri ja Kari Pitkänen

Takaisin Asumisen ABC:hen
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen