Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Kunnosta talosi perinteisin opein

Sanotaan, että kun vanhan talon ostaa, niin mukana saa sekä ammattitaidolla että ilman ammattitaitoa taloon tehdyt remontit. Ammattitaidotta tehdyt remontit tarkoittavat yleensä sitä, että hommat on tehty vähän sinnepäin, työ on ollut huolimatonta eikä perinteistä ole haluttu välittää. Aikaisempien remonttien lisäksi vanhan talon rakenteista voi löytyä myös ajan tuomia yllätyksiä. Hentuset ovat tutustuneet 150-vuotiaan talonsa rakenteisiin kaivautumalla pintaa syvemmälle. Aivan joka paikkaan ei kuitenkaan ole tullut kurkatuksi.

- Sisäseinät ovat hyvässä kunnossa, sillä aikaisemmat asukkaat ovat oikaisseet ne. Kattoja sen sijaan on joskus laskettu 70 senttiä, eikä meillä ole tietoa mitä nykyisen katon yläpuolella on. Sieltä voi löytyä ihan mitä vain, esimerkiksi ikivanhoja tapetteja ja maalauksia, aprikoi Ilmari Hentunen kattoa tähyillen.

Hentusilla ei kuitenkaan ole tarkoitus korottaa kattoja, sillä huonekorkeus on jo nyt yli kolme metriä. Katon sisältö saa siis jäädäkin arvoitukseksi.

Boheemi talovanhus

Vanhan talon ostajan on hyvä muistaa, että yleensä talossa näkyvät elämisen jäljet, niin ihmisen kuin talonkin.

- Ensimmäiseksi vanhan talon omistajan täytyy hyväksyä se, että talo on vanha. Tämä tarkoittaa sitä, että ei pidä välittää, vaikka talon nurkat voivat olla vähän pyöreät, seinät kallellaan, katto vino ja niin edelleen. Päinvastoin nämä persoonalliset piirteet täytyisi nähdä arvona, todisteena siitä, että talo on aidosti vanha, valistaa porilaisen Rakennuskulttuuritalo Toivon johtaja Tuulikki Kiilo

Pieni boheemius on siis talovanhuksen oikeus. Vanhan rakennuksen remontointia ei kannata aloittaa purkamisella, vaan vanhojen rakenteiden ja materiaalien tutkimisella.

- Vanha talo tulisi kunnostaa mahdollisimman pitkälle niillä samoilla materiaaleilla ja menetelmillä, joilla se on aikoinaan rakennettukin, opastaa Kiilo.

Rakennuskulttuurikeskukset auttavat

Nykyajan tehokkaammilta kuulostavat materiaalit voivat tehdä hallaa vanhoille, vuosikymmeniä kestäneille rakenteille. Kun kalkkilaastilla muurattua tiiliseinää paikataan sementillä, sementti kestää kyllä, mutta muu seinä voikin halkeilla.

Vanhoja materiaaleja ja rakennusosia löytyy muun muassa eri puolilla Suomea toimivista varaosapankeista. Tuulikki Kiilon johtama Rakennuskulttuuritalo Toivo opastaa satakuntalaisia vanhojen talojen omistajia korjaamaan ja kunnostamaan kotejaan perinteisten oppien mukaan niin, että talon ominaisluonne säilyy. Vastaavanlaisia rakennuskulttuurikeskuksia löytyy ympäri Suomen.

Toimittaja
Mape Morottaja

Lisätietoja

Porin Rakennuskulttuuritalo Toivo
http://www.pori.fi/smu/toivo2.html

Porilainen vanhojen rakennusosien kierrätyspankki
http://www.varaosapankki.org/

Rakennustietosäätiö
http://www.rts.fi/index.htm

Ekologisen rakentamisen ja asumisen yhdistys
http://rakas.kulma.net/dyn

Takaisin Asumisen ABC:hen
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen