Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa

Säilytystilaa tarvitaan joka kodissa ulkovaatteille, kengille, sisävaatteille, liinavaatteille, tekstiileille, vuodevaatteille, likapyykille, kylpyvaatteille, lääkkeille, siivousvälineille, ompelu- ja silitysvälineille, lasten leluille, kosmetiikka- ja hygieniatavaroille, harrastusvarusteille, kirjoille, papereille, äänilevyille ja työpapereille.

Ja kuinka monessa kodissa kaapit ovatkaan pullollaan niin sanotusti "aivan hyviä" vaatteita ja tavaroita, joita kukaan ei ole kuitenkaan kymmeneen vuoteen käyttänyt. Kun mitään ei haluta heittää pois, niin nyt kaappien sijasta halutaan jo säilytyshuoneita.

- Tällä hetkellä panostetaan entistä isompiin säilytystiloihin. Jos vain on mahdollista, omakotitaloon suunnitellaan erillinen pukeutumishuone, isompi tila, joka jaetaan muusta tilasta esimerkiksi liukuovilla, kertoo kalustemyyjä Jaana Mäki-Äijö.

Liukuovilla liikkumatilaa

Varsinkin pienemmissä asunnoissa on harvoin riittävästi neliöitä säilytystiloja varten. Silloin voi tinkiä kaappien syvyydestä ja saranoista.

- Liukuovikomerot ovat käteviä, jos halutaan enemmän tilan tuntua pieniinkin huoneistoihin. Kaapit voivat olla syvyydeltään matalampia eikä avautuville oville tarvitse varata tilaa, kun liukuovi aukeaa kaapin sisässä kiskoilla, vinkkaa Jaana Mäki-Äijö.

Mittojen mukaan

Kalusteliikkeiden mallikaapistojen mittoja ei kannata orjallisesti tuijottaa, sillä asiakas voi itse sanella oman kaapinsa mitat. Yleensä liikkeiden malliryhmissä on esillä vakiomittasia kaapistoja eli 60 senttimetriä syviä liukuovikomeroita. Komero voidaan tehdä myös 40 senttiä syvänä, jolloin periaatteessa hintakin hieman laskee.

Etsivä löytää vaihtoehtoja

Komeroita on saatavana hyllyillä, tangoilla, laatikoilla ja korilaatikoilla varustettuina. Kannattaa harkita myös sekä miehille että naisille erikoisvarustetun ja henkilökohtaisen komeron hankkimista peileineen ja pistorasioineen.

Laadukkailla ovilla varustetuilla keittiökaapistoilla voi aivan hyvin rakentaa myös laatikostoja, pöytätasoja, kirjoituspöytiä ja kirjahyllyjä. Ne ovat kestäviä ratkaisuja esimerkiksi osin työhuoneina käytettäviin makuuhuoneisiin ja lastenhuoneisiin.

Kalusteet eivät ole enää välttämättä kiinteitä, esimerkiksi pyörillä varustettu laatikosto on näppärä aputaso tiukoissa paikoissa.

Toimittaja
Henna Peltola

Takaisin Asumisen ABC:hen
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen