Etusivu
Viikon muutos
Asumisen ABC
Muutosvinkit
Erilaista asumista
Arkisto
Linkit
Toimitus
Ilmottautuminen
 

   

Kodin tietokonepiste

Tietokoneet ovat vallanneet kotimme. Koneilla pelataan, maksetaan laskuja tai tehdään vaikkapa etätyötä. Myös kotona tietokonepisteen toimivuuteen ja ergonomiaan kannattaa kiinnittää huomiota. Kolme tärkeintä asiaa ovat hyvä työasento, valaistus ja laskutila papereille. Ensimmäinen tehtävä on istuimen oikea säätö.

Teollinen muotoilija Juhani Salovaara neuvoo, että tuolin istuin on sopivalla korkeudella silloin kun jalat ovat tukevasti lattialla ja kädet mahtuvat reisien ja istuimen väliin. Selkänojan pitää tukea ristiselkää, mutta se ei saa painaa lonkkaa. Hyvässä työasennossa lisäksi kyynärvarret tukevat joko pöytään tai tuolin käsinojiin, jolloin hartiat ovat rentoina.

Ergonomiaa kotikonstein

Tietokoneen kuvaruutu olisi hyvä sijoittaa niin, että sitä katsellaan hieman alaviistoon, näin niska rasittuu vähemmän. Monitorin voi esimerkiksi asettaa tuolille pöydän taakse ja sopiva korkeus säädetään pinoamalla monitorin alle vaikkapa vanhoja puhelinluetteloita tai kirjoja.

Hiiren käyttö asettaa näyttöpäätetyöpisteelle omat vaatimuksensa, eikä tätä ole vielä kovin hyvin huomioitu työpöytien suunnittelussa. Hiiren käyttöä helpottaa, jos työtaso on riittävän suuri ja tasainen. Näin koko työtaso toimii hiiritasona eikä erillistä hiirimattoa tarvita.

Sijoitus työtuoliin kannattaa

Yleisvalaistuksen lisäksi työpisteeseen tarvitaan yksi tai useampi kohdevalaisin. Tietokonetta ei saisi sijoittaa aivan ikkunan eteen tai viereen, jotta ikkunan heijastukset eivät häiritse työtä. Tietokoneen lähelle tarvitaan yleensä myös säilytystilaa työpapereille, mapeille, kirjoille yms.

Huonekalukaupoista löytyy jo varta vasten kotiin suunniteltuja tietokone-työpisteitä. Esimerkiksi Juhani Salovaara työryhmänsä kanssa on suunnitellut Lundialle Lino -kalustemalliston, joka on tarkoitettu juuri kodin tietokonetyöhön. Mutta kotityöolojaan voi parantaa, vaikkei uusia mööpeleitä hankkisikaan. Salovaaran mielestä tarvitaan karkeasti ajatellen vain riittävästi tasaista pöytäpinta-alaa, hyvä työtuoli ja luovaa ajattelua.

Toimittaja
Heli Kivimäki

Takaisin Asumisen ABC:hen
  

Etusivu | Viikon muutos | Asumisen ABC | Muutosvinkit | Erilaista asumista
Arkisto | Linkit | Toimitus | Ilmottautuminen