yle.fi


Aleksi Salmenperä ohjaajaklubilla

Aleksi Salmenperä ohjaajaklubilla

22. huhtikuuta 2010 Kommentit: 4

Aleksi Salmenperän Paha perhe on paras kotimainen fiktio vähään aikaan. Menkää kiireesti katsomaan, jos pyörii vielä jossain. Leffa on hauska, laadukas, hyvin näytelty ja vinolla tavalla viisas tarina isän epätoivoisesta pyrkimyksestä hallita aikuistuvaa poikaansa.

Olin kuuntelemassa, kun Aleksi oli vieraana ohjaajaklubilla 13.4.2010 puhumassa suhteestaan katsojien miellyttämiseen. Paha perhe on saanut tähän mennessä  vain 15.340 katsojaa, mikä ei ole kovinkaan paljoa 15 kopiolla. Ei ihme, että Aleksi kaipasi tukea elokuvantekemisen periaatteilleen.

Mitä Aleksin periaatteet sitten ovat? Aika pitkälle on kysymys rehellisyydestä omalle näkemykselle – sikäli, kun minä Aleksia ymmärrän.

Aleksin mielestä kertoja ei saa hukkua miellyttämisen ansaan. On petollisen helppoa jäädä toistamaan vanhaa vitsiä, jolla saa palkitsevat naurut. Tarinoiden pitää saada oma, jollain tapaa luonnollinen muotonsa, eikä niitä saa väkisin pakottaa viihdyttäväksi havaittuun muottiin. 

Aleksi ei halua manipuloida katsojaa tunteilla. Häntä ärsytti, kun Avatar sai hänet itkemään. Tunteilla manipuloiminen on Aleksin mielestä halpahintaista ja väkivaltaista.

Aleksi pyrkii eroon yleisön mielistelemisestä. Pahassa perheessä hänen ohjeensa näyttelijöille oli, että hengittäminen riittää. Ei tarvitse yrittää mitään ihmeellistä - hengitellään vain juttu läpi. Tavoitteena oli vapauttaa näyttelijät miellyttämisen tarpeesta, jotta he voisivat tuottaa jotain todellista. Tässä Aleksin elokuvantekemisen filosofia oikeastaan kiteytyykin. On vapautettava itsensä miellyttämisen paineesta, jotta voi tehdä jotain rehellistä.

Aleksi oli tehnyt elokuvistaan sellaisen havainnon, että niissä toistuu jokin tabu, joka syötetään katsojille normaalina. Kirjoittamassani Lapsia ja aikuisia elokuvassa tuo tabu on rakastuminen samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Miehen työssä se on prostituutio. Pahassa perheessä taas sisarusten välinen seksuaalisuus.

Aleksin provokatiivinen kysymys tekijöille oli: voiko tekijä ylipäätään miettiä mitä katsojat haluavat nähdä? Eikö sitä miettimällä tule vain paskoja leffoja?
 
Väittämä  herätti tilaisuudessa innokasta keskustelua. Joku vertasi elokuvaa normaaliin vuorovaikutukseen, jossa toinen osapuoli otetaan kyllä huomioon, mutta se ei tarkoita, että kommunikaatio olisi pelkkää mielistelemistä.

Jäin itse miettimään jälleen kerran omaa suhdettani yleisön miellyttämiseen. Tällä kertaa tulin siihen tulokseen, ettei asiaa kannata hirveästi miettiä. Tekijän ei ole hyvä liiaksi reflektoida itseään tekijänä. On parempi puskea täydellä höyryllä ja tekemisen riemulla kohti sitä, mikä tuntuu itsestä kiinnostavalta. Elokuvatutkijat voivat sitten myöhemmin hoitaa analysoimisen. Tai kuten Aleksi Bardy sanoi minulle kerran, kun tuskailin hullun lailla mistä jossain tarinassani on pohjimmiltaan kysymys: ”Sä ymmärrät sen sitten neljä vuotta ensi-illan jälkeen, että miksi sä sen kirjoitit juuri siinä elämäntilanteessa.”

Luulen, että upeita elokuvia ja menestyksekkäitä uria syntyy erilaisista motiiveista. Jotain tekijää ajaa pohjaton hyväksynnän ja rakkauden tarve. Toinen taas pyrkii täydellisen riippumattomaan itseilmaisuun. Kolmas yrittää vain saada asuntolainansa maksettua. Ei motiivilla ole niin väliä. Lopputulos ratkaisee. 

Mitä tulee Pahan perheen vaisuun katsojamenestykseen, kyse on mielestäni huonosta sattumasta. Vaikeista perhesuhteista kertova elokuva ei ole sitä kuuminta hottia laman syvimmässä aallonpohjassa. Kun tekijä puskee Aleksin tavoin tinkimättömästi eteenpäin itseään kiinnostavia ideoita, eivät kaikki ideoista voi omata yhtä suurta katsojapotentiaalia. Itse haluan kuitenkin uskoa, että tietty tinkimättömyys palkitaan lopulta. Ainakin joskus.

Hienoa on muuten se, että Paha perhe on saanut levityssopimuksen Ranskassa. Siellä se  nähdään elokuvateattereissa alkuvuodesta 2011.

Mitä tulee tämän blogin jatkumiseen, sovin juuri YLE:n kanssa, että kirjoitan vielä toiset kymmenen tekstiä muutaman viikon välein. Toivotan jatkossakin kaikki tekijät ja tekemisestä kiinnostuneet keskustelemaan aiheistani ja avaamaan niihin uusia näkökulmia. Se on kiehtovaa.
 

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 23.04.2010, 09:57

Elokuvaa voi tehdä monella tavalla. Ei yleisön ajatteleminen aina ole pelkkää miellyttämisen halua. Kyse on puhtaasta kommunikoinnista. Jos tarkoitus on välittää ajatuksia/tunteita taiteilijan päästä katsojan päähän, onhan se tärkeää ensin löytää yhteinen kieli.

Anonyyminen 26.04.2010, 19:21

Näin on. Kommunikaatiosta on kyse. Jos vaikkapa elokuva ei kommunikoi katsojan kanssa, on sama harrastaa itsensä ilmaisua pöytälaatikkoon. Olen aina ihmetellyt tekijöitä, jotka sanovat, ettei heille ole mitään väliä kiinnostaako heidän teoksensa ketää vai ei. Pöytälaatikkoon sitten.

Paha perhe kommunikoi. Helkkarin hieno elokuva.

Anonyymi 29.04.2010, 11:58

"Aleksi ei halua manipuloida katsojaa tunteilla. Häntä ärsytti, kun Avatar sai hänet itkemään. Tunteilla manipuloiminen on Aleksin mielestä halpahintaista ja väkivaltaista."

Ymmärtäisin, että tässäkin on enemmän kyse siitä, miten katsojaa yritetään manipuloida. Tai jos vertaa Avataria esimerkiksi Hitchcockin elokuviin, niin kyvyt ohjata katsojaa ovat Hitchcockilla huomattavasti monipuolisemmat, ja ainakin minua tämä Hitchcockin taituruus enemmänkin vain kiehtoo kuin häiritsee. Avatarissahan tätä tunteilla manipulointia voisi taas kutsua jonkinlaiseksi "itkuvasaraksi" juuri siksi, että se käyttää aika helposti havaittavaa ja väkinäistä keinoa (ja eikö onnistunut tunteilla manipulointi jo itseasiassa vaadi sitä, että katsoja ei itse huomaa mitään?). En kuitenkaan nyt pelkästään Avatariin perustaisi sitä väitettä, että tunteilla manipulointi olisi suoransanaisesti aina halpahintaista tai väkivaltaista.

Anonyymi 04.05.2010, 15:54

Pidän Aleksin ajatusmaailmasta ja tavasta tehdä elokuvaa. Ja olen samaa mieltä, että jos tekee elokuvia yleisölle niin se on sama asia kuin h*oraisi.

Elokuvia tehdään yleisöä varten, mutta ei yleisölle. Tämä tarkoittaa sitä että ohjaajan tehtävä on olla tarinan kertoja, kertoa omista ajatuksistaan elokuvan kautta eikä tehdä kuin orja sellaista mitä vain yleisö haluaa nähdä. Se on sama kuin rakentaisi risteilyaluksen (by: Jörn Donner / Elävä arkisto)

Suomalaisen elokuvan kaupallisuus tulee olemaan Suomen taiteen konkurssi ja sitten ihmetellään kun suomalainen elokuva ei voita Cannesissa, Berliinissä tai Oscar-gaalassa. Yksikään täysin kaupallinen eurooppalainen elokuva ei ole ollut edes ehdokkaana näissä sarjoissa. Mikä on mestarimme Kaurismäen salaisuus? : hän ei tee elokuvia pelkästään popcorn-yleisölle

test

  • Courier New

    Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä Jussi-palkitun, katsojaennätyksiä rikkoneen komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija.

    Pekon blogi jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi.

Uusimmat kommentit

Pertti

Luovat yhteisöt kylvävät ideoita ja korjaavat ratkaisuja.