Genre-elokuvan sudenkuopat

Suomalaiset tuottajat ja rahoittajat puhuvat nykyisin paljon genre-elokuvasta. On herännyt halu tehdä selkeitä lajityyppielokuvia. Niitä on helpompi myydä katsojille kuin erikoisemmilla tavoilla genrejen välissä tai ulkopuolella hiihteleviä tekeleitä. Genre on selkeä lupaus katsojalle siitä mitä hän tulee rahoillaan saamaan. On turvallisempaa valita elokuva josta tietää ainakin suunnilleen millainen se on kuin ostaa sika säkissä, olkoonkin vaikka kuinka kehuttu sika.

Minulla ei ole sinänsä mitään genre-elokuvia vastaan. Olen itse tehnyt esimerkiksi aika tyylipuhdasta romantiikkaa (Tyttö sinä olet tähti) sekä komediaa (Napapiirin sankarit). Odotan innolla suomalaista zombie-elokuvaa, sci-fi-spektaakkelia, vampyyritarinaa tai ihmissusielokuvaa. Montaa tavallisempaa genreä onkin Suomessa viime vuosina suorastaan tehtailtu – välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.

Näen tässä genre-innostuksessa muutamia sudenkuoppia, joista toivoisin etenkin tuottajien olevan tietoisia. Tuottajat ja markkinoijathan näitä genre-elokuvia eniten haluavat. Tai no, kyllä kaikkien tekijöiden olisi hyvä pohtia näitä asioita.

Tekijän pitää tuntea genre, jota hän kulloinkin tekee, todella hyvin. Etenkin nuoremmat katsojat tuntevat nimittäin genret todella hyvin ja ovat armottomia sen suhteen mikä on milläkin hetkellä genressään kiinnostavinta ja kovinta. Suomalaisuudesta ei saa hirveästi lisäpisteitä genre-elokuvien kohdalla vaan ne kilpailevat selkeämmin ulkomaisten vastaavien tuotosten kanssa. Vertailu on armotonta. Ei auta tehdä jotain minkä jenkit tekivät jo kymmenen vuotta sitten.

Toiseksi tekijän pitää aidosti rakastaa genreä. Tai ainakin hänen pitää rakastaa sitä tuoretta näkemystä, jonka hän tuo mielestään genreen. Pakottautumalla tekemään jotakin, jota ei hirveästi itse arvosta, ei synny kiinnostavaa sisältöä – ei vaikka tietäisi miljoonan muun ihmisen himoitsevan juuri sen tyyppistä elokuvaa. Ainakin elokuvien kirjoittaminen on mielestäni niin henkilökohtainen laji ja vaatii niin ankaraa luovuutta, ettei siinä voi hirveästi bluffata. Toki tekijä voi lähteä tekemään jotakin genreä, joka ei ole hänelle ehkä aivan omin, kunhan hän todella innostuu tuosta haasteesta ja ottaa genren haltuun.

Kolmas sudenkuoppa genre-elokuvia tehtäessä on se, että tarinaa kehiteltäessä tehdään tarinallisia ratkaisuja sen mukaan että ”näin asioiden kuuluu mennä tässä genressä”. Että ei mietitä sitä, mitä todella halutaan itse väittää teemasta, mikä itsestä tuntuu siistiltä. Pelkkä genre-odotusten täyttäminen tuottaa vain mekaanisia elokuvia, jotka eivät todennäköisesti kiinnosta hirveästi ketään. Tällä en tarkoita, etteikö elokuva voisi kulkea tarinaltaan aivan kuten monet muutkin kyseisen genren elokuvat.

Tärkeintä on, että tekijät ovat aidosti pohtineet mitä mieltä ovat maailmasta. On itse asiassa hyvin todennäköistä, että tuo kokemus täi väittämä on juurikin se sama, jonka lukuisat muutkin genren tekijät ovat itse oivaltaneet. Itselleni on käynyt monta kertaa niin, että tarinoissani on ollut hyvin epäkonventionaalisia käänteitä, erikoisia rakenteita tai massasta poikkeavia loppupäätelmiä. Mutta mitä syvällisemmin olen aiheitani ja teemojani pitkien kehittelyprosessien aikana pohtinut, sitä tyypillisempiin ja konservatiivisempiin tarinoihin olen lopulta päätynyt. Tämä on ihan loogista, sillä en usko, että ihmisten perimmäiset kokemukset elämästä, tunteet ja toiveet, lopulta niin hirveästi eroaisivat toisistaan. Sen tähden oleelliset tarinat ovat vuosituhannesta toiseen samoja.

Tämän ymmärtäminen on helpottanut tuskaani siitä, että enkö voisi joskus kirjoittaa jotakin todella omaperäistä. Oikeastaan olen yrittänyt lakata hirveästi tavoittelemasta mitään todella omaperäistä. En erityisesti arvosta tekijöitä, joiden tarinoista näen, että niissä on tehty tiettyjä ratkaisuja vain omaperäisyyden takia. Sellaiset tarinat ovat enemmän suhteessa muihin tarinoihin kuin todelliseen elämänkokemukseen ja näkemykseen. En ole kiinnostunut taiteesta, joka on enemmän suhteessa muihin taideteoksiin kuin todellisuuteen. Ymmärrän, että intohimoisia elokuvaharrastajia toki kiinnostaa kaikki mikä vähänkin erottuu siitä valtavasta määrästä elokuvia, jonka he ovat elämänsä aikana nähneet. Katsojana huomaan tämän piirteen itsessänikin. Tekijänä yritän pysyä itseisarvoisesta erilaisuudesta kuitenkin erossa ja kuunnella sitä mitä elämästä todella tunnen – olkoonkin se miten kliseistä tahansa.

Viimeinen virhe liittyen genre-elokuviin on yrittää markkinoida jokin elokuva genressä, jota se ei oikeasti ole. Toki markkinoinnissa saa korostaa tiettyjä piirteitä elokuvassa ja jättää joitakin äkkiseltään vaikeasti nieltäviä piirteitä kertomatta. Toki saa sijoittaa elokuvan selkeästi johonkin genreen. Mutta ei saa huijata katsojaa katsomaan elokuvaa, joka onkin ratkaisevasti muuta kuin mitä markkinointi on luvannut. Näin voi saada muutaman katsojan lisää teatteriin, mutta he eivät todennäköisesti poistu sieltä tyytyväisinä vaikka elokuva olisi kuinka hyvä. Se taas kostautuu koko kotimaiselle elokuvalle. Tämä nyt on toivottavasti itsestään selvää.

Olen iloinen voidessani kertoa, että blogini jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi. Kyseessä on uusi sivusto, josta löytyy tuoreimmat uutiset kotimaisista elokuvista ja tv-draamoista. Sivustolta näkee näppärästi mitä kotimaisia elokuvia on tulossa - niin elokuvateattereihin kuin televisioonkin. Sivuston ylläpitäjä on Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry, mutta sen tavoitteena on olla koko alan yhteinen markkinointi- ja tiedotuskanava yleisölle. Itse ajattelin kylläkin jatkaa tätä samaa käsikirjoittaja- ja tekijäkeskeistä sisältömonologia kuin tähänkin asti, mutta kuvittelen, että se kiinnostaa muitakin kuin tekijöitä.

Kiitos kuluneesta kahdesta vuodesta koko Kohtaus-sivustolle, kaikille lukijoille sekä erityisesti kaikille teille, jotka olette kommenteillanne osallistuneet pohdintoihini. Pahoittelen, etten ole kovin usein muistanut vastata kommentteihinne. Se johtuu pitkälti siitä, etten ole jaksanut käydä kyttäilemässä onko joku kommentoinut juttujani. Jatkossa saan toivottavasti kaikki kommentit suoraan sähköpostiini.

Courier New:n (joka muuten on yleisesti vakiintuneen elokuvakäsikirjoitusformaatin virallinen fontti) pitäminen on ollut antoisaa, koska se on pakottanut itseni pohtimaan sisällöllisiä kysymyksiä entistä tarkemmin. Suosittelen tällaista kaikille tekijöille.

Otan vapauden muuttaa kaikkia tässä blogissa paasaamiani mielipiteitä. Olen suhtautunut tähän siten, että huutelen kerran kuussa aina sitä mikä sattuu kulloinkin tuntumaan tärkeältä tai mikä sattuu ärsyttämään. Ja vanha totuushan on, että ihmistä ärsyttää muissa lähinnä ne piirteet, jotka ärsyttävät ihmistä hänessä itsessään. Muihin asioihin sitä suhtautuu neutraalimmin, ei viitsi ärsyyntyä. Viisastun tästä sitten eli en, Kohtaus-sivusto arkistoidaan ja vanhat tekstini jäävät tänne luettaviksi. Nähdään tammikuussa osoitteessa suomileffa.fi.