Konseptoinnin harha

Suomalainen elokuva oli hukannut katsojansa 80-luvulla. Asiaa lähdettiin korjaamaan muuttamalla elokuvatukea jälkitukipainotteiseksi. Tuottajaa alettiin palkita elokuvan saamista katsojista. Elokuvien tekeminen muuttui ohjaaja eli auteur-vetoisesta mallista tuottajavetoiseksi. Tämä oli sikäli kotimaisen elokuvan pelastus, että katsojat palasivat teattereihin.

Samalla hukattiin jotain auteur-elokuvien henkilökohtaisesta näkemyksellisyydestä. Mutta miksi auteur-elokuvat eivät sitten laajemmin koskettaneet eivätkä kiinnostaneet yleisöä? Ehkä ongelma oli siinä, että auteur paikannettiin hieman väärin. Jos tavoitellaan suurta yleisöä, on elokuvan keskeisin auteur hän, joka keksii tarinan. Suurta yleisöä elokuvassa kiinnostaa enemmän tarina kuin vaikkapa kuvataiteen historian kanssa hienosti flirttaileva visuaalisuus. Tarinan sijasta monen ohjaaja-auteurin focus oli enemmän kuvakerronnassa, näyttelijäilmaisun uudistamisessa, muodossa tai tunnelmassa.

Tämä oikeastaan vain sivuhuomiona siihen, että minä kaipaan auteur-elokuvien henkilökohtaista näkemyksellisyyttä. Uskon, että elokuvan onnistuminen vaatii käsikirjoittajaltaan henkilökohtaista suhdetta tarinaan. Tuo suhde voi tarkoittaa, että kirjoittaja tuntee kuvaamansa maailman hyvin henkilökohtaisesti ja kykenee siksi ammentamaan siitä herkullisesti. Tätäkin tärkeämpää on se, että suhde tarinaan on henkilökohtainen tunteen ja teeman tasolla. Kirjoittajan on hyvä tunnistaa päähenkilössä omaa tai läheisensä problematiikkaa. Uskon, että vain tätä kautta voi kirjoittaa isoa yleisöä emotionaalisesti puhuttelevaa sisältöä.

Etenkin televisiopuolelta kuulee nykyään hämmentävän tarkkoja tilauksia siitä millaisen sarjan tilaaja haluaisi – siis ihan kuvattavaa maailmaa, tyyliä ja kaikkea myöten. Milloin halutaan uusioperheestä kertovaa 12-osaista komediasarjaa koko perheelle, milloin rikkaista suomenvenäläisistä kertovaa nuorisodraamaa. Näihin, varmastikin markkinoinnin ja kohderyhmäsuunnittelun näkökulmasta nerokkaisiin raameihin, pitäisi käsikirjoittajien sitten keksiä sisältöä - tai oikeammin täytettä.

Kutsun tätä konseptoinnin harhaksi. Ohjelmatilaus näyttää äkkiseltään hyvinkin järkevältä, se saattaa näyttää kiinnostavalta vielä ohjelmalehtisessäkin, mutta lopputulos ei olekaan kiinnostava. On tietysti täysin mahdollista, että kirjoittaja keksii annettuihin puitteisiin varsin vaikuttaviakin tarinoita, mutta pidän sitä epätodennäköisenä verrattuna siihen, että kirjoittaja voisi lähteä liikkeelle omakohtaisista kokemuksista tai ainakin itselleen merkityksellisistä tunteista ja teemoista.

Tämä samainen konseptoinnin harha jyllää monessa muussakin mediassa kuin televisiopuolella. Esimerkiksi nykyiset aikakauslehdet ovat lähes naurettavan konseptoituja. Tärkeintä on monistaa lehden konseptiksi kutsutta muottia numerosta toiseen. Yksittäisten artikkelien todellinen kiinnostavuus on sivuseikka.    

Toivon siis ihan puhtaasti katsojatyytyväisyyden ja katsojamäärien takia, että tilaajat, tuottajat ja rahoittajat eivät hukkaisi tekijälähtöisiä tarinoita, vaikka ne eivät äkkiseltään aivan saumattomasti hienoihin konsepteihin sopisikaan. Helmien tilaaminen on epävarmaa. Ne täytyy löytää.