yle.fi


Voiko käsikirjoittamista opettaa?

Voiko käsikirjoittamista opettaa?

30. elokuuta 2010 Kommentit: 5

Monet ovat sitä mieltä, ettei kirjoittamista voi opettaa. Puhutaan kertojan lahjasta. Tarinankerronnan taidon kuvitellaan olevan jotakin kovin sisäsyntyistä. Kerron oman kokemukseni asiasta.

Pienenä minulle luettiin paljon. Ennen kuin osasin kirjoittaa, sanelin joululahjaksi isälleni Tarzan-henkisen ”romaanin”. Myöhemmin kirjoitin päiväkirjaa, sarjakuvia, runoja, kirjeitä, lyriikoita bändilleni, koulunäytelmiä sekä pöytälaatikkoon armollisesti jääneitä novelleja. Jossain vaiheessa kirjoitin myös lyhytelokuvakäsikirjoituksia vailla mitään suunnitelmaa niiden toteuttamisesta. Olen siis aina pitänyt kirjoittamisesta.

Ratkaiseva hetki oli, kun 16-vuotiaana uskaltauduin itse kirjoittamani pitkän näytelmän kanssa Hämeenlinnan maineikkaan nuorisoteatterin Miniteatterin nuorten ryhmän syyskauden avajaisiin. Olen pohjimmiltani aika ujo, enkä ollut koskaan ollut mitenkään mukana Miniteatterin toiminnassa. En tuntenut ryhmästä ketään. Tilaisuudessa suunniteltiin mitä näytelmää nuoret lähtisivät tekemään syyskaudella. Matriisiprintterillä printtaamaani käsikirjoitus hikosi rullalla kädessäni. Tilaisuuden lopuksi sain änkytettyä, että olen kirjoittanut tällaisen absurdin perhekomedian.

Miniteatterin pitkäaikainen johtaja Marja Myllyniemi oli heti hyvin kiinnostunut ja kyseli näytelmästä. Vastailin parhaani mukaan paniikkikohtauksen partaalla. Lopulta Marja kysyi, että olinko ajatellut, että kuka näytelmän ohjaisi. Piipitin, että no mä olin vähän ajatellut, että mä voisin itse ohjata.

Marja otti tekstini luettavakseen ja ilmoitti parin päivän kuluttua, että herra on hyvä vaan. Tämä oli minulle fantastinen tilaisuus ja olen siitä kiitollinen vieläkin. Näytelmästä tuli pienimuotoinen menestys ja myöhemmin kirjoitin Miniteatterille kaksi muutakin näytelmää.

Olin vasta 20-vuotias, kun pääsin silloisen Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osastolle opiskelemaan. Tuolloin ei vielä ollut koko käsikirjoittamisen linjaa vaan suurin osa jengistä haki elokuvakerronnan linjalle, josta sitten epäselvällä tavalla eriytettiin opiskelijoita ohjaukseen, leikkaukseen, käsikirjoitukseen, dokumenttiin ja tuotantoon. Minä hain taktisesti äänisuunnittelun linjalle, jossa tiesin olevani vahvoilla musiikkiharrastuksen ansiosta. Pääsin sisään.

Pidin kovasti äänisuunnittelemisesta ja pääsin tekemään haasteellisia töitäkin, mutta välillä homma turhautti. Heräsin Pro-Toolsista hiirimaton kuva poskessa. Olisin halunnut päästä vaikuttamaan elokuviin enemmän. Veri veti edelleen kirjoittamiseen ja pyrin koko kouluajan aktiivisesti kirjoittamaan käsikirjoituksiakin.

Kun elokuvataiteen osastolle perustettiin oma käsikirjoittamisen linja, siirsivät käsikirjoituksen professori Jukka Vieno ja nyt jo edesmennyt äänisuunnittelun opettaja Matti Kuortti minut yksissä tuumin opiskelemaan käsikirjoittamista. Tästä saan myös olla kiitollinen.

Jukka Vienon tavoite oli iskostaa meidän nuorten ”taiteilijoiden” päähän klassisen draaman perusperiaatteet. Jukka sanoi, että vasta kun hallitsee perusteet oikeasti, niitä voi alkaa halutessaan rikkomaan.

Tämähän ei sopinut minulle lainkaan. Tässä vaiheessa elämääni olin kirjoittanut ainakin omasta mielestäni jo todella paljon. Olin kehittänyt aimo annoksen nuoren miehen katteeton itseluottamusta. Ensimmäiset vuodet käsikirjoitusopetuksessa hukkasinkin kapinoimalla sitä vastaan, että draamassa olisi jotain universaaleja rakenteita – ainakaan mitään sellaisia, joita kannattaisi ehkä noudattaa. Pidin klassisen draama-ajattelun tuputtamista luovuutta tappavana. Kuuluin tässä vaiheessa ainakin osittain vielä siihen porukkaan, jonka mielestä kirjoittamista ei voi oikeastaan opettaa.

En muista milloin tai kuinka käänne tapahtui, mutta jossain vaiheessa aloin ymmärtää mistä opeissa on kysymys. Jukka sai minut tajuamaan, että kyse ei ole rakenteista, joihin hän yrittää pakottaa vapaana virtaavaa luovuuttani, vaan kyse on aseista, joiden avulla voin sanoa sanottavani katsojalle entistä voimallisemmin. Aloin hahmottaa, että on olemassa kokonainen ”salatiede” siitä kuinka katsojaa voi viedä kuin pässiä narussa ja että olin parhaissa teksteissäni toteuttanut monia näistä asioista jo alitajuisesti. Tämä tiede taas pohjasi ihmisen luontaiseen tapaan hahmottaa maailmaa ja tarinoita, sekä niihin inhimillisiin tarpeisiin joihin tarinat vastaavat.

Filosofisesti tämä oivallus tarkoitti minulle individualistisen taiteilemisen lopettamista ja liittymistä ikiaikaiseen kerrontatraditioon, jonka lainalaisuuksia jo Aristoteles aikoinaan hahmotteli teoriaksi.

Nyt heilahdin kirjoittajana toiseen ääripäähän. Vaistonvaraisen ja konventioita itsetarkoituksellisesti rikkovan kirjoittamisen sijasta aloin lähestyä tarinoita rakenteen kautta. Minulla oli voimakas tarve hahmottaa menestyneimmät tarinakaavat selkeästi ja ottaa ne haltuun. Taide-elokuvien sijasta minua alkoi kiinnostaa enemmän esimerkiksi muotopuhdas romanttinen komedia. Tämän kiinnostuksen pohjalta syntyi ensimmäinen pitkä elokuvani Lapsia ja aikuisia , mutta vielä selkeämmin pääsin näyttämään klassisen muodon osaamiseni seuraavassa elokuvassani Tyttö sinä olet tähti  (jonka traileria en löytänyt netistä, mutta tässä söpö musiikkivideo, jonka joku on leikannut leffasta tyttöystävälleen).

Sittemmin koen vapautuneeni liiallisesta muoto edellä kirjoittamisesta. Se nimittäin johtaa helposti epäuskottaviin roolihahmoihin ja saattaa vaikeuttaa todellisten havaintojen tekemistä maailmasta.

Koen hallitsevani klassisen muodon nyt niin hyvin, ettei minun tarvitse sitä kauheasti miettiä. Oppi ohjaa kirjoittamistani enemmänkin alitajuisesti. Voin keskittyä yhä enemmän pohtimaan sitä mitä haluan ihmisille maailmasta väittää.

Pystyn elättämään perheeni kirjoittamalla ja toimimaan myös muiden kirjoittajien puolesta Käsikirjoittajien killan puheenjohtajana. En usko, että olisin tässä ilman käsikirjoituksen opettajiani Jukka Vienoa, Marja-Riitta Koivumäkeä, Tove Idströmiä ja Jukka Asikaista. Kuten en myöskään ilman Miniteatterin Marja Myllyniemeä, joka antoi tuntemattomalle klopille mahdollisuuden tehdä. Puhumattakaan isästäni, joka jaksoi lukea minulle tiiliskivimäisiä Tarzaneita tai äidistäni, joka auttoi kirjaamaan omat Tarzan-tarinani ylös. 

No nythän tästä tulikin ihme kiitospuhe. Pointti oli se, että oman kokemukseni mukaan käsikirjoittamista voi ja pitääkin opettaa sekä opiskella.

Lisää näihin:
2
tykkää tästä

Kommentit

Kylli 30.08.2010, 20:15

Hyvä Pekko!

Anonyymi 30.08.2010, 20:46

Joka ammatissa on tunnettava ensin toimintaperiaatteet ja säännöt ja osattava toimia niiden mukaisesti, jotta voi myöhemmin luovasti rikkoa niitä. Se on ammatillisuutta.

Saara 01.09.2010, 12:20

olen samaa mieltä että voi ja pitääkin opettaa. Mutta kuka kirjoittaja on myös hyvä pedagogi on sitten toinen juttu. Sama ongelma on ohjauksen opetuskessa, voiko sitä opettaa? Voihan toki, mutta alkuaines on myös tärkeää...

Anonyymi 10.11.2010, 01:42

hei!

Löytyisikö vinkkejä hyvistä käsikirjoittamisen lyhytkursseista tai
kursseista ylipäätään joko Suomessa tai ulkomailla, englanniksi?
Olisi mahtavaa kuulla suosituksia! Siis draaman perusteet mahd.
tiiviissä paketissa. Esim 1-2 viikon tiiviskurssi jylhällä merenrannalla
tai urbaanimmassakin ympäristössä kävisi laatuun...

Kohtaus, Pertti 11.11.2010, 11:45

Teatterikorkeakoulun avoin yliopisto järjestää ajoittain koulutusta lyhyinä opintojaksoina. Oletko käynyt Käsikirjoittajien Killan sivuilla katsomassa, löytyisikö sieltä lisäinfoa tai linkkejä?

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

13 plus 1 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

test

  • Courier New

    Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä Jussi-palkitun, katsojaennätyksiä rikkoneen komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija.

    Pekon blogi jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi.

Uusimmat kommentit

Pertti

Vaikka et tuhoaisikaan kirjallisia kullanmurujasi, kannattaa henkilöhahmot kuitenkin laittaa kärsimään.