yle.fi


Elina Knihtilä: Näyttelijä näyttelee näyttelijää

Elina Knihtilä: Näyttelijä näyttelee näyttelijää

25. maaliskuuta 2011 Kommentit: 0

Kun kuvauspaikalla tekninen ryhmä hiki päässä rakentaa seuraavaa kuvaa varten settiä valmiiksi, sitä joskus havahtuu miettimään, että mitähän ne meistä näyttelijöistä ajattelee? Ajatteleeko ne, että näyttelijät, nuo sietämättömän lapselliset narsistit? Nuo maskeeraajan pitämän sateenvarjon alla lämmittelytakeissaan tuhisevat isot vauvat. Ne joilla on aina joko liian kylmä tai kuuma. Ne joiden mielentilaa ja verensokeria pitää tarkkailla ettei homma lähde täysin lipeämään käsistä ennen kuin valo laskee ja ylityötunnit paukkuu.

Hyvässä pojassa roolihenkilöni Leila Manner on paitsi äiti, jolla vanhemmuus on hakusessa, myös diiva ja tähtinäyttelijä, hyvin epäsuomalaiseen malliin. Oli mielenkiintoista sujahtaa hänen maailmaansa ja pohtia samalla mitä se diivuus sitten on. Mielikuva diivasta usein on, että kyseessä on vanheneva naisnäyttelijä, joka taistelee kuolemaa (ja rupsahtamista) vastaan kohdistaen uhmaikäistä raivoa ympäristöönsä ja valtavan kilpailuvietin takia erityisesti nuorempiin naiskollegoihin. Jumalainen näyttelijä, mutta täysin sietämätön yksityishenkilö. Jo markanpsykologina voi tehdä analyysin, että kaiken tämän alla on hirvittävä määrä epäonnistumisen ja heikkouden pelkoa, turvattomuuden tunnetta ja huonoa itsetuntoa.

Metodit eivät pelasta

Ne hetket, jolloin itsensä on töissä saanut kiinni turhanpäiväisestä kiukuttelusta, eivät ole lähes koskaan liittyneet siihen kiukuttelun kohteena olevaan asiaan, vaan johonkin ihan muuhun ja paljon perustavanlaatuisempaan pahaan oloon.

Se, että näyttelijöitä helposti paapotaan kuin pikkulapsia, johtuu varmaankin siitä, että näytteleminen on arvaamaton laji. Näyttelemisessä ei ole oikeaa ja väärää, on vain hyvää, huonoa ja vähän sinnepäin. Opaskirjoja ja metodeita on monia, mutta nekään eivät yksinään pelasta, pahimmillaan vievät vain harhapoluille. Hyvän pojan kuvauksissa me naureskeltiin Michael Cainen "Acting in film" -kirjan ohjeille. Mm. jos näyttelijä räpäyttää silmiään lähikuvassa, niin ajatus katkeaa tai että vastakuvassa katse pitää keskittää vastanäyttelijän kameran puoleiseen silmään. Jälkimmäistä oli pakko kuitenkin testata salaa...

Turvassa voi ottaa riskejä

Yhden asian olen oppinut omalta kohdaltani. Näyttelijää voi haastaa ja kritisoida. Näyttelijältä voi vaatia paljonkin. Mutta turvattomuuden tunne on myrkkyä näyttelemiselle. Pelko siitä, että ei luotetakaan. Kun kameran edessä pitäisi olla rento, auki, suorituspaineista vapaa ja valmiina ottamaan riskejä, niin iskeekin tunne, että en pysty, ei tähän kukaan usko ja vastanäyttelijäkin katsoo, että miksi toi on tähän otettu.

Viime heinäkuu ei unohdu. Hyvä poika-elokuvan kuvauksissa turvattomuutta ja pelkoja ei ollut. Hyvän pojan tiiviissä kuvausjaksossa oli paljon rauhaa ja paineettomuutta. Koitan nyt listata tähän joitakin syitä siihen miksi se on ollut yksi parhaita työprosesseja, joissa olen saanut olla mukana. Osa syistä on pienempiä, osa isompia, osa unohtuneita, osa sisäpiirinjuttuja, osa käsitteellisiä ja kaikki satunnaisessa järjestyksessä:

Kaunis sää, sopiva tuulenvire. Luottamus sisältöön. Pääasiallisesti yksi ja sama kuvauspaikka, joka tuli nopeasti tutuksi. Sysmän harjoitusviikonloppu ja karaoke. Avoimuus ilmapiirissä, niin tuotannollisten kuin sisällöllistenkin asioiden suhteen. Hienot vastanäyttelijät. Kronologiassa kuvaaminen. Zaidan sisäinen auktoriteetti ja rauha. Pieni, rautaisista ammattilaisista koostunut ryhmä. Käsikirjoitus. Huumori. Mahdollisuus halutessa palata tekemään kohtaus uudestaan kuvausjakson lopulla. Hyvä catering, posliinilautaset, maustekastikkeet ja katos, jonka alla syötiin. Vapaus kahden kohtauksessa mukana elävän kameran edessä, sai unohtaa skarpit, merkit, klaffissa pysymisen, kuvakulman ja linssikoon. Janin yksisankaiset aurinkolasit ja Anun ruokatuntien vakiolausahdus "pätkä pötköllään". Ihmiset. Ihmiset.

Hyvän poika-elokuvan tuotannossa olisi kiukuttelematta viihtynyt Leila Mannerkin.

Samuli Niittymäki, Elina Knihtilä. Kuva: Olli Karttunen

Hyvä poika, kesto 87 minuuttia. Ohjaus Zaida Bergroth, käsikirjoitus Jan Forsström ja Zaida Bergroth. Keskeiset näyttelijät: Elina Knihtilä, Samuli Niittymäki, Eero Aho, Anna Paavilainen, Eetu Julin. Muissa rooleissa mm. Sanna-Kaisa Palo, Pekka Valkeejärvi, Kaisa Mattila ja Antti Raivio.

Hyvä poika-kotisivut

Lisää näihin:
16
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 1 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

test

  • Hyvä poika

    Yle on yhteistuottajana elokuvassa Hyvä poika, joka saa ensi-iltansa perjantaina 25.3.2011. Pieni joukko elokuvan tekijöitä kertoo tässä blogissa oman ammattinsa näkökulmasta, miten elokuva syntyy.

Uusimmat kommentit

Pertti

Sanotaan että ennen Whistleriä Lontoossa ei ollut sumua.