Hyväntekeväisyyttä ja uskoa huomiseen

Montako medianomia tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu? Yksi, mutta koulutetaan niitä nyt varmuuden vuoksi kaksikymmentä. Ei naurata – ei ainakaan neljännen vuoden viestinnän opiskelijaa. Helsingin Sanomat uutisoi viime joulukuussa valtion haluavan vähentää kulttuurialan koulutusta kolmanneksella, ja muutenkin aihe on ollut tapetilla viime aikoina.

Kulttuurialan koulutuksessa olisi karsimisen varaa, siitä ei ole epäilystäkään. Oleellista olisi kuitenkin kysyä, mistä pitäisi karsia. Kulttuuriala on todella laaja käsite. Esimerkiksi nimike "medianomi" ei kerro vielä kovin paljoa siitä, mitä kyseinen henkilö todellisuudessa on opiskellut. Ammattikorkeakoulussa opiskelevista musiikin, tv-työn, graafisen suunnittelun ja journalismin opiskelijoista kaikista tulee valmistuttuaan medianomeja – vain muutamia suuntautumisvaihtoehtoja mainitakseni.

Päällekkäistäkin koulutusta kuitenkin on. Hieman eri nimikkeillä koulutetaan ihmisiä käytännössä samoihin tehtäviin. Osittain samoista työpaikoista taistelevat medianomien ja media-assistenttien lisäksi esimerkiksi joidenkin suuntautumisvaihtoehtojen tradenomit ja insinöörit, puhumattakaan yliopistojen viestinnän koulutusohjelmista valmistuneista.

Opiskelijoiden pitäisi teknisten taitojen lisäksi oppia myymään osaamisensa asiakkaille ja työnantajille. Kaikista kulttuurialan opiskelijoista ei tule apurahoilla eläviä vapaita taiteilijoita, eivätkä kaikki alan koulut tähän tähtääkään. Esimerkiksi mainonnan suunnittelijat löytävät oman alansa töitä todennäköisesti helpommin kuin monet muut kulttuurityöläiset. Usein ainoa vaihtoehto työllistyä alalle on perustaa oma yritys, ja tämä on tärkeää huomioida myös opetuksessa. Opiskelijat hyötyvät eniten jos alalla itse yrittäjinä toimivat ihmiset vastaavat yrittäjyysopetuksesta.

Opetuksella on luonnollisesti merkitystä työllistymisen kannalta, mutta on hyvä muistaa ettei mikään koulu toimi avaimet käteen - periaatteella. Koulun tarkoitus on antaa välttämättömät työkalut, joita pitäisi itse osata soveltaa. Jatkuva itseopiskelu on tärkeää vielä valmistumisen jälkeenkin ja oma aktiivisuus ratkaisee niin opiskelussa kuin työelämässäkin.

Viestintäala määritellään yleensä melko suppeasti kun tarkastellaan miten hyvin valmistuneet ovat työllistyneet koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Alan katsotaan käsittävän vain joukkoviestintä, mutta todellisuudessa koulutusta vastaavia tehtäviä on alan ulkopuolellakin. Yrityksen toimialan tai työntekijän tehtävänimikkeen perusteella ei välttämättä pysty päättelemään, liittyykö henkilön toimenkuvaan luovaa sisällöntuotantoa. Luovuutta vaativia tehtäviä on takuulla muillakin kuin niin sanotuilla luovilla aloilla, eivätkä esimerkiksi joukkoviestinnän kaikki tehtävät vaadi lainkaan luovuutta tai alan koulutusta.

Nykyään on tavallista opiskella vähintään kaksi ammattia, eikä viestintätutkinto ole lainkaan hassumpi pohjakoulutus, sillä teknistä osaamista ja luovaa ilmaisua tarvitaan monessa ammatissa. Pelkkien tilastojen valossakaan ei voi tulevaisuuttaan suunnitella, sillä työllisyystilanteet muuttuvat nopeasti.

Vaikka töitä viestintäalalla näyttäisi jonkin verran olevan, tuntuu että niitä ei pidetä minkään arvoisina. Toisin sanoen – niistä ei haluta maksaa. Työharjoittelu – yleensä palkaton – kuuluu pakollisena osana kaikkeen ammatilliseen koulutukseen ja on myös tärkeä kokemus opiskelijoille. Se ei kuitenkaan saisi vaikuttaa niin, että alan pienyrittäjien ja freelancerien toimeentulo muuttuu mahdottomaksi.

On ymmärrettävää, että johonkin tuotantoyhtiöön kahvia keittelemään menevälle harjoittelijalle ei makseta palkkaa. Kuitenkin moni yritys teettää mielellään taiteellisesti päävastuullisetkin työt – esimerkiksi nettisivut, mainokset ja yritysvideot – ilmaisella työvoimalla. Moni uransa alkuvaiheessa oleva suostuu tekemään työn polkuhinnalla tai jopa ilmaiseksi saadakseen työkokemusta – ja samalla vääristää markkinoita ja tekee hallaa kaikille alalla oleville.

Aika harva lähtee opiskelemaan kulttuurialaa euron kuvat silmissä. Moni on myös valmis tekemään sekalaisia hanttihommia siihen asti että oman alan töillä alkaa pärjätä. Tehdystä työstä olisi kuitenkin kohtuullista saada korvaus myös kulttuurialalla, jos ammatillaan pitäisi elää.

Valmistumassa olevan viestinnän opiskelijan naiivilla asenteella haluan kuitenkin uskoa että töitä löytyy, ja että – ennemmin tai myöhemmin – pystyn elämään pelkästään oman alani töillä. Yrityksen perustin tammikuussa, eikä tuleen voi jäädä makaamaan. Ja jos ei töitä löydy Suomesta, digitaalinen aineisto siirtyy käden käänteessä vaikka toiselle puolelle maapalloa.

Kuka?

Iina Lehto

käsikirjoitusopiskelija

Tampereen ammattikorkeakoulu, käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu, neljäs vuosikurssi