Fiktion tulevaisuus

Pari viikkoa sitten ohjaamani ranskalainen elokuva La Vénitienne kilpaili Ranskan tv-fiktiofestareilla La Rochellessa . Festari keskittyy pelkästään fiktioon ja on Ranskan merkittävin tapahtuma tällä saralla. Dokumentit, keskusteluohjelmat, viihde ja reality on rajattu pois ja keskityttään vain ja ainoastaan fiktioon. Se oli mahtavaa.

Kilpailusarjoissa esitettiin tulevan vuoden tv-leffoja, sarjoja ja komediaa ja myös Euroopan parhaimmistoa. Mukana oli suomalainenkin työ, Heikki Kujanpään ohjaama Ylelle Making Moviesin tuottama minisarja Lopun alku. Mielenkiintoisinta tapahtumassa oli se, että se todella kokosi yhteen Ranskan tv-fiktion tekijät, rahoittajat ja kanavat. Kun ranskalaiset lähtevät Cannesin elokuvajuhlille, niin tulee kysyä: tu descends à Cannes? Eli laskeudutko Cannesiin? La Rochelleen myös laskeudutaan vaikka siellä ei tehdä bisnestä eikä se tietenkään ole yhtä iso ja kansainvälinen fiktiotapahtuma kuin Cannes.

Festivaalit ovat siis myös kohtauspaikkoja. Virallisten kilpailusarjojen viereen oli rakennettu paljon oheistapahtumia, jotka itse asiassa olivat tällä kertaa paljon mielenkiintoisempia kuin itse fiktion katsominen. Keskusteluja, debatteja, työpajoja, esitelmiä joissa kaikissa pureuduttiin myös Ranskassa ajankohtaiseen ongelmaan: fiktion tulevaisuuteen ja tarpeellisuuteen televisiossa. Se on kallis ohjelmamuoto johon kyllä satsataan, mutta kuinka kauan? Tuotantobudjetit ovat keskimäärin laskeneet yli 20%, kunnianhimoisia ja vaikeita aiheita on yhä vaikeampi saada tuotettua, eivätkä kanavat osta yhtä paljon fiktiota kuin joitakin vuosia sitten.

Festari oli kutsunut koolle noin 40 eri alan ammattilaista kentältä (lavastajia, kuvaajia, tuotantopäälliköitä ja leikkaajia) pohtimaan yhteisiä ratkaisuja tiukentuneisiin olosuhteisiin. Vaikka keskustelun lopputulos keskittyi perusasioihin, niin silti ongelmista keskusteltiin yhdessä. Festarin ”Grand débat” eli suuri väittely kokosi taas kanavajohtajia (Ranskan yleisradiosta ja kaupallisilta kanavilta), mediatutkijoita, elokuva- ja tv-toimittajia, dvd-levittäjän, multimediatuottajan ja käsikirjoittajia sisältökeskusteluun yleisön edessä siitä mitä fiktio on vuonna 2020.

Debattia festarilla käytiin myös tekijänoikeuksista ja arkistojen digitalisoimisesta. Uusia kykyjä esiteltiin, sekä tekijänoikeusjärjestö SACD järjesti käsikirjoittajille pitchaussessioita. Keskustelua fiktiosta käytiin siis joka suuntaan.

Sisältökeskustelua ei koskaan ole liikaa. Kyllä sitä meilläkin käydään eri tahoilla, mutta pikemminkin silloin tällöin kuin mitenkään säännöllisesti. Foorumia missä yleisö ja tekijät kohtaisivat ei juurikaan ole. Ehkä sellaiseen ei ole meillä niin kysyntääkään?

Ylen dokumenttiprojekti järjesti mielenkiintoisen keskustelutilaisuuden tanskalaisdokumentin Armadillo pohjalta suomalaisten läsnäolosta Afganistanissa. Dokumenttiohjaaja Erkko Lyytisen ajatuksia elokuvasta ja tilaisuudesta: http://blogit.yle.fi/dokblog/armadillo-ilta. Ilmeisen onnistunut tapahtuma mihin saatiin myös poliitikkoja paikalle. Aihe on tietenkin tärkeä ja poliittinen, eikä kotimaisessa fiktiossa käsitellä juurikaan näin poleemista sisältöä joka saisi aikaan suurta liikehdintää tai ehkä edes vahvoja mielipiteitä. Tai laajaa mielenkiintoa. Vai onko näin?

Fiktion puolella keskustelu tuntuu meillä välillä erittäinkin hajanaiselta eikä sisällöstä pystytä juuri keskustelemaan ilman, että kyse olisi aina rahasta ja sen puutteesta. Mutta varsinkin juuri nyt sitä televisiofiktion sisältökeskustelua pitäisi käydä, kun Ylen rahoitus on epäselvää ja kotimaisen fiktion tulevaisuus on vaakalaudalla. Kotimainen fiktio kaipaa vahvoja puolustajiaan, mutta pitää siitä toki kriittinenkin olla.

Kysymys ei täälläkään ole fiktion totaalisesta kuolemisesta koska kyllä Suomessa fiktiota tulevaisuudessakin tuotetaan, ei se varmasti mihinkään kokonaan katoa. Mutta minkälaista se on tai tulisi olla, mikä on Ylen voima ja rooli, miten tekijät kokevat tiukentuneet realiteetit ja mitä yhteisiä ratkaisuja voisi löytyä? Vaikka katsojaa ei varmasti paljoa kiinnosta tuotanto-olosuhteiden pohtiminen eikä hän voi niihin mitenkään vaikuttaa, niin kyllä tekijöitä taas kiinnostaa katsojan mielipiteet, toiveet ja näkemys nykyfiktiosta ja sen laadusta ja muodoista. Esimerkiksi tarvitaanko televisioelokuvia tai minisarjoja vai riittävätkö kustannustehokkaammat pitkät sarjat tulevaisuudessa katsojille?

Draaman laatuvaatimukset ovat varmasti kaikilla korkealla. Jätän tämän blogin toistaiseksi näihin fiktion tulevaisuuden haasteisiin. Jatkakaamme silti pohdiskelua ja keskustelua suomalaisen draaman ytimestä ja merkityksestä. Koska se on meille kaikille niin tärkeää.