Tyhmät kuluttajat

Minut oli kutsuttu kesällä puhumaan Naantaliin, Media & Message -tapahtumaan, jonne - mainosläpyskän mukaan - on tavattu perinteisesti kutsua koolle "sisältöä tuottavat ja sisällöstä päättävät ammattilaiset" ryyppäämään ja kuuntelemaan darrapäissään eri alojen asiantuntijoiden horinoita. Siis perinteinen media-alan seminaari.

Näissä on tullut kierrettyä ensimmäisen leffani, Star Wreckin, julkaisun jälkeen - ja vielä kun Wreckiä elokuvan lisäksi pidetään jonkunlaisena netti-ilmiönä, IT-alan vastaavatkin ovat käyneet kovin tutuiksi.

Tällä kertaa aiheeksi oli runoiltu "Nettiyhteisö osana Iron Sky -elokuvan ja pelin tuotantoa sekä markkinointia", jossa yhdistyvät mukavasti molemmat mieliaiheeni: minä ja elokuvani. Esityksessä pyrin ruotimaan parinkymmenen minuutin ajan yhteisöllisyyden etuja ja nettiyhteisöjen osallistumisen merkitystä tulevaisuuden sisällöntuotannolle.

Usein tällaisissa tilaisuuksissa on juontaja - joku helvetin hauska kaveri joka vitsikkäästi juontaa sisään ja ulos puhujat ja viihdyttää dinner-pöydässä humaltuvaa juhlakansaa. Tällä kertaa mikin varressa heilui Anna Sorainen, jonkunlainen TV-kasvo, sanovat.

Juonto sisään meni ihan asiallisesti, ja pääsin parinkymmenen minuutin ajan pauhaamaan siitä, miten väänsimme Star Wreckin valmiiksi monituhatpäisen kansainvälisen nettiyhteisön avulla, ja miten elokuvatuotannot voivat saada paljonkin irti nettiyhteisöistä. Jostain syystä Sorainen katsoi asialliseksi kuitenkin summata esitykseni heti sen päätyttyä totamalla "tämän voi siis sanoa myös niin, että kuluttajilla on entistä enemmän valtaa, mutta he ovat entistä tyhmempiä."

Uskokaa tai älkää, tähän asenteeseen sitä törmää nykyään - ja entistä useammin, kun 80-luvuilla mediauransa aloittaneet alkavat pikkuhiljaa tajuta pudonneensa onnettomasti kelkasta ja kyhjöttävänsä perseellään kuralätäkössä. Enää ei ole MTV:tä, poikabändejä ja action-sankareita joita kuluttajat ahmivat nahkaisissa TV-tuoleissaan - nyt ne pirut haluavat tehdä niitä itse.

Netinkäyttäjät ei suinkaan ole aivotonta massaa siinä missä TV-yleisö, vaan sen kaksisuuntainen luonne vaatii osallistumista, ja osallistuminen vaatii aivoja. Nettiyleisö ei tule kotiin duuni- tai koulupäivän jälkeen ja viskaa aivoja narikkaan tuijottaakseen tyhmänä ruutua yömyöhään, vaan pikemminkin käynnistää ne täydelle teholle turruttavan päivän jälkeen luodakseen pelimaailmoja, kirjoittaakseen blogeja ja jakaakseen vastaaottamaansa ja keskustellakseen siitä yhteisöjen kanssa.

Media-alan perimmäiset ongelmat lähtevät juurikin yleisön aliarvioimisesta. Kuvitellaan, että on olemassa ryhmä ihmisiä, jotka ovat "ammattilaisia" ja jotka tietävät, mitä "kuluttajat" haluavat. Ja ajatellaan, että tämä ihmisryhmä - "kuluttajat" - kelpaavat vain klikkaamaan vastauksia typeriin nettikyselyihin ja pelaamaan puolikuntoisia webbipelejä. Jätetään huomiotta, että kyseessä on jättimäinen luovuuden ja tarinoiden mylly, suurempi kuin yhdelläkään TV-kanavalla tai elokuvastudiolla maailmassa, josta vasta nyt aletaan ymmärtää ammentaa.

Jokaisen saatavilla on tätä nykyä kaikki tarvittavat työkalut, viestintämenetelmät ja ihmiset ja peräti rahoitusmahdollisuudet joilla toteuttaa sisältöä, joka kilpailee "ammattilaissisällön" kanssa. Ammattilaisen ja amatöörin välillä ei ole enää olemassa kuin palkkakuilu.

Kuluttajien ratsuväki on rymistämässä yli arojen pelastamaan ryvettyvää ammattisisällöntuotantoa. Sen sijaan, että istuskellaan kokkareilla kittaamassa Laitilan ilmaisviinoja, kannattaisi katseet siirtää nettiin ja ihmetellä hetki mitä siellä tapahtuu, sillä kaikki kiinnostava mitä seuraavan muutaman vuosikymmenen ajan tulemme näkemään syntyy siellä.

Ei, Anna. Kuluttajat eivät ole entistä tyhmempiä. Ne ovat pelottavan, häikäisevän ja ällistyttävän viisaita.

SIVUHUOMIO: Kävin juurittain katsomassa kotimaisen Mitä meistä tuli -elokuvan ensi-illassa. Elokuva vetäisi kyllä vakavasti pohtimaan sitä, mitä kohti nykyään ollaan menossa. Leffan takana on pieni lössi elokuvantekijöitä, joilla kenelläkään ei ole alan koulutusta, ja leffan budjetti koostui vain siitä, mitä tekijät olivat saaneet kasaan raavittua. Mukana ei ollut euroakaan "perinteistä" rahaa - tukia tai muutakaan, eivätkä edes levittäjät ole lähteneet viemään elokuvaa kankaille.

Ja silti, Mitä meistä tuli on helposti paras kotimainen elokuva vuosiin.