@Ennen teloitusta
Tiedän tunteen. Olen kirjoittanut hyvin pitkään ja yrittänyt kaikenlaista ja muistan hyvin millaisia toiveita niistä jokaiseen tilaisuuteen on kohdistanut. Viisas ihminen tuskin kirjoittaisi, mutta taiteellisuudella, millä tavalla se nyt sitten itsensä manifestoikaan - kuvallisena, musiikillisena tai kirjallisena - ja sen mukanaan tuomalla pakolla ei ole viisauden kanssa mitään tekemistä. Pakko on pakko ja kun sitä ei pääse toteuttamaan, se on kuin sietämätön syyhy jota ei voi raaputtaa.
Minä en jaksa nykyään enää hirveästi stressata, olen epäonnistunut varmaan liian monta kertaa. Osaan hommani ja osaan sen hyvin, mutta se ei aina välttämättä riitä - sama tuntuu koskevan vähän kaikkia ammattialoja nykyään, hyvyydellä ja osaamisella kun ei välttämättä ole sitä merkitystä, minkä sillä toivoisi olevan. Esimerkiksi teatterimaailmassa saa olla dramaturgien mielestä miten hyvä tahansa, mutta jos teatterinjohtaja on sitä mieltä, ettei juttu myy tai ole populaari tai ettei kirjoittajalla ole riittävästi nimeä, se on sitten siinä. Hyvyyden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
Ehkä ajatus siitä helpottaa stressiäsi vähän. Vaikka toisaalta, miksikäs helpottaisi? Ei siihen pakkoon vaikuta. Ainoa mikä saattaa auttaa, on lopettaminen, olen minä sitäkin harkinnut ja päättänyt, että jos ei seuraavaan kymmeneen tai viiteentoista vuoteen mitään tapahdu, lopetan joutavan unelmoinnin ja teen oikeasti jotain, millä on merkitystä. Sen erääntymispäivämäärän voimin minä jaksan.
@Ennen teloitusta
Tiedän tunteen. Olen kirjoittanut hyvin pitkään ja yrittänyt kaikenlaista ja muistan hyvin millaisia toiveita niistä jokaiseen tilaisuuteen on kohdistanut. Viisas ihminen tuskin kirjoittaisi, mutta taiteellisuudella, millä tavalla se nyt sitten itsensä manifestoikaan - kuvallisena, musiikillisena tai kirjallisena - ja sen mukanaan tuomalla pakolla ei ole viisauden kanssa mitään tekemistä. Pakko on pakko ja kun sitä ei pääse toteuttamaan, se on kuin sietämätön syyhy jota ei voi raaputtaa.
Minä en jaksa nykyään enää hirveästi stressata, olen epäonnistunut varmaan liian monta kertaa. Osaan hommani ja osaan sen hyvin, mutta se ei aina välttämättä riitä - sama tuntuu koskevan vähän kaikkia ammattialoja nykyään, hyvyydellä ja osaamisella kun ei välttämättä ole sitä merkitystä, minkä sillä toivoisi olevan. Esimerkiksi teatterimaailmassa saa olla dramaturgien mielestä miten hyvä tahansa, mutta jos teatterinjohtaja on sitä mieltä, ettei juttu myy tai ole populaari tai ettei kirjoittajalla ole riittävästi nimeä, se on sitten siinä. Hyvyyden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
Ehkä ajatus siitä helpottaa stressiäsi vähän. Vaikka toisaalta, miksikäs helpottaisi? Ei siihen pakkoon vaikuta. Ainoa mikä saattaa auttaa, on lopettaminen, olen minä sitäkin harkinnut ja päättänyt, että jos ei seuraavaan kymmeneen tai viiteentoista vuoteen mitään tapahdu, lopetan joutavan unelmoinnin ja teen oikeasti jotain, millä on merkitystä. Sen erääntymispäivämäärän voimin minä jaksan.