Hyvä huomio, en ole tullut ajatelleeksi, vaikka näinhän se tietenkin on: eihän kohtalon orjuus poista päähenkilöltä tämän aktiivisuutta - kyllähän kohtaloaan vastaan voi taistella niin kauan kun päähenkilö uskoo, ettei mitään ole kirjoitettu kiveen. Siitähän se draama syntyy. Mutta syntyy varmaan myös siitä, jos katsoja tietää tai osaa ainakin ennakoida, että tämä ei tule päättymään hyvin. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa kai puhutaankin jo tragediasta.

Joskus on tullut jostain televisiosarjasta tai näytelmästä tai jostain ajatelleeksi, että miksi nämä ihmiset elävät kuin kuplassa, johon maailma ei mitenkään vaikuta. Että he toimivat tietyllä tavalla olosuhteita huomioimatta. Se ei tunnu loogiselta. Ehkä siksikin kallistun myös enemmän tuohon suuntaan, että henkilöt todella ovat olosuhteiden tai omien kokemustensa uhreja ja räpiköivät siinä tilanteessa minkä pystyvät, pelastavat sen, mikä pelastettavissa on. Jos edes tietävät, mitä tekevät.