Viittaus seminaariin on miellyttävä, sillä kaikki kutsuvieraat ovat varmasti saaneet opinto-oikeuden niin kuin akateemisiin referenssiseminaareihin yleensä unelmoituaan kyllin saa. Se mikä asiassa on mediakeskeistä on seminaarin kansainvälisyys.
Unelma on oikeastaan käsitelty kauniisti Popen symbolisesta lähtökohdasta, jossa unet ovat myös unelmointia. Selkeyttävien reaalisten merkitysyhteyksien vapautumista liberaaliksi sivistyksen pääomaksi on puhuttu myös trendejä korostavista ja kohoisteisiksi loitontavista lähtökohdista, joka mahdollistaa tämän aivan upean keskustelun. Se miten mytologinen unelmointi heijastuu ajankuvaukseen on jo virtuaalirealismissa latentisti representoitu. Esimerkiksi siinä kuinka monen aikavyöhykkeen kanssa tietokoneella voi ajatella - saati tietokoneen näytön LCD-tilassa - silmänhermojen valppaus on kevyttä torkkumista vastaava. Dream state, hey? Niin mytologioiden lukemisessa kuin virtuaalireaaliseen maailmankuvaan tottumisessa on useiden vuosikymmenien rinnakkainen haaste. Sielunmaisema on ihmisen stabiliteetin (vakauden) keskeisiä lähtökohtia elokuvataiteessa, mutta kirjoittamani teksti antaa myös mahdollisuuden havaita sama maisema kirjailijoiden pittoreskeissäkin yrityksissä havaita tämä näyttöpääte niin kuin viljapelto. Tämä on jonkun kulttuurihistorian alku; ja miksipä se olisi utopia? Määritelmät menee kansallisromantiikassaan vuosisadoissa jos minkään niin naurettavan universaalin kuin unelmoinnin merkitysyhteyksiä tulkitsee kansallisuuden lähtökohdista. Onko se markkinoinnin kannalta välttämätöntä? (Markkinatalous takaa tässä muutaman tutkijan, jonka sukup. M tulevaisuuden sensuroimalla pois esimerkin unelmoinnin universaalisesta arvoasetelmasta.)
Mitä tulee huomioihin esimerkiksi taistolaisromanssien saati sosiaalitoimen kommentoimiseen lehdistön tasolla tässä ammatissa, on trailerienkin pyörittäminen vasta alussa. Rekonstruktio ottaa aikansa, mutta kysymys on jo laajemmalla tavalla unohtumattomasta kulttuurihistoriasta. Idealismi unohtuu sen muodostettua infastruktuurin ja tarvittavat kaupalliset velvoitteet. Utopiat korvaavat nopeasti traditioihin luottavan kuvauksen modernismin jälkeisellä keskustelukulttuurilla, jota esimerkiksi chat-huoneet edustavat. Chattaaminen todistaa jo suoran puhuttelemisen olevan mahdollista, vaikka vastaanottaja saattaa olla jo dialogin tavoittamattomissa. Se miten näyttelijät antautuvat nähdyiksi, on käsitelty varmasti niin kosmetologiassa kuin vastavalmistuneiden ylioppilaiden nuoruuden haihattelussa, elämänkatsomustiedossa on kirjoitettu jo siitä mitä on ruman kaunis. (ks. el.kt. 38/8 2010).
Se mitä vaaleanpunainen seksuaalinen vallankumous on, on llähinnä romanttista toisintoa informaatiokritiikistä. Informaatiokritiikin mukaan ajankuvaus syntyy siitä mitä edellinen sukupolvi on antanut meidän tietää niin ympäröivästä yhteiskunnasta kuin meistä itsestämme "toimivan sosiaalijärjestyksen osana". (anonymous), niin ollen aktiivisena tekijänä mitä unelman kuvauksessa ei ole välttämättä estetisoitu yhtä tehokkaasti. Entä jos unelma on tänäkin päivänä kaunis nainen esitettynä yhä kauniimmin? Myös alasti. Tämä teeskentelemätön vuosikymmen on alussa; sen kattotavoitteet ovat tosin niin keskeisiä kysymyksiä, etteivät niiden lunastamiseen riitä enää naisinen seksuaaliunelmointi lakanoissa (niin kauniita kuin ne glamourissaan ovat). Lähtökohtani edustaa huomattavaa pakottomuutta, joka unelmointiin kuuluu.
Keskuslyyrisyys näkyy myös huomiona, joka ei kuulu domain-kulttuuriin. Vaikka brändäys ja imagonluonti kilpailevat yksityiselämän kanssa sosiaalisessa tilassa (ajassa ja avaruudessa). Toivottavasti se pätee myös siihen kloonaamisen (toisteisuuden, korvaamisen ja sijaisuuden) kulttuuriin, jota toistuvasti esimerkiksi amerikkalaiseen unelmaan liittyvä tunnemoraali käsittelee.
Vapauden unelma on ensitulkinnalta yksinkertaisesti vapaus orjuudesta (social liberalism), jota meidän kirjastomme voivat edustaa siinä vapauden pääomana jota esimerkiksi tietoliikennepalvelut ovat. Toisaalta sota on lähtökohtaisesti niin hankala keskustelunaihe, että sen yksittäiset partikkelit on tehokkaampaa paljastaa ennen kuin keskustelu luisuu yksityisyyden ja yleisen suhteeseen mm. uutisoinnissa.
"Toisaalta moni elokuva käsittelee yksilönvapauden teemaa." Eikä vain elokuva! Hahmotyyppien (elokuvassa: tyyppihahmo) ei ole hauska rekonstruktoitava ja saa toisinaan mm. näyttelijänvalinnassa tragedian muotoja. Kaikki tyypit on löydettävissä kirjallisuudentutkimuksen tutkimussuuntauksesta, joka on ollut vallitseva 2000-luvun ensimmäisenä kymmenenä vuotena. Pyöreää hahmoa ei unohda, litteistä kirjoittaa nopeita liuskoja. Tämä kuvaus on huomattu myös elokuvakäsikirjoittamisessa. Itsetietoisuus näkyy myöhemmin hahmotyyppien (ks. ed.) siirtymä edistää jo ajatusta IT-teknologian tulevaisuudesta kaikilla kulttuurin aloilla. Fiktiivisen referenssin realisoiminen mahdollistaa ainoastaan huomion yhteistyökumppanien luotettavuuteen. Siitä suuri kiitos.
Se miten valinnat komediasta tragediaan vaikuttavat myös autobiografisiin henkilökuvauksiin, näkyy lähinnä visuaalisessa sentimentaalisuudessa monien kuvausten laajamittaisessa läpileikkauksessa myös silloin kun kyseessä on keskeneräisyyden ja kypsymättömyyden tunnistaminen. Se aiheuttaa kaiken vaivaantuneen kikattelun myös kotikatsomoissa. Eivät sellaiset kasvukertomukset silti koskaan ole olleet turhia. Kauniita kasvoja saa aina kommentoida, mutta lajityypin tunnistava voi myös kunnioittaa originaalia lähdeaineistoa niistä generoiduista näkemyksistä käsin, jotka pystyvät löytämään yksittäisestä mokasta (virhe, erehdys) myös sen vapautumisen, jota inhimillisyyden tunnistamiseen kuuluu vahvasti koneellistuneena ja informaatioteknologian muodostamien verkostoitumisten aikana. Tämä on maisemakuvaukseen ja paikallistumiseen soluttautunut tutkimussuuntaus, joka rauhoittaa myös kaanoniin kirjoittaneet suuruudet, joilta on kunnia oppia se mitä opittavissa on.
Viittaus 80-luvun tekijäsukupolveen yllättää siinä missä ikäluokkaan kuulumatta saman sukupolven edustajat tekevät nyt niitä päätöksiä, jotka ovat jo merkittäviä seuraaville vuosikymmenille. Kansainvälistymistä ja markkinointia käsittelevässä kaupallisessa keskustelussa kuitenkin liian genreytymistä voi vielä välttää, sillä jos tämän ilmiön sitoo tietoliikenneverkkoon huomaa asettavansa ihmisten suhteen myös fyysisyyden kyseenalaistavia haasteita ihmisyyden ja tunteiden todellistumisesta. Jos suomalainen elokuva keskittää ekonomisen kulutushistorian ja charminsa vain lajityyppien hahmottamiseen, on hyvä kysymys kuinka laaja tietoluokkahaku on meneillään.
Viittaus seminaariin on miellyttävä, sillä kaikki kutsuvieraat ovat varmasti saaneet opinto-oikeuden niin kuin akateemisiin referenssiseminaareihin yleensä unelmoituaan kyllin saa. Se mikä asiassa on mediakeskeistä on seminaarin kansainvälisyys.
Unelma on oikeastaan käsitelty kauniisti Popen symbolisesta lähtökohdasta, jossa unet ovat myös unelmointia. Selkeyttävien reaalisten merkitysyhteyksien vapautumista liberaaliksi sivistyksen pääomaksi on puhuttu myös trendejä korostavista ja kohoisteisiksi loitontavista lähtökohdista, joka mahdollistaa tämän aivan upean keskustelun. Se miten mytologinen unelmointi heijastuu ajankuvaukseen on jo virtuaalirealismissa latentisti representoitu. Esimerkiksi siinä kuinka monen aikavyöhykkeen kanssa tietokoneella voi ajatella - saati tietokoneen näytön LCD-tilassa - silmänhermojen valppaus on kevyttä torkkumista vastaava. Dream state, hey? Niin mytologioiden lukemisessa kuin virtuaalireaaliseen maailmankuvaan tottumisessa on useiden vuosikymmenien rinnakkainen haaste. Sielunmaisema on ihmisen stabiliteetin (vakauden) keskeisiä lähtökohtia elokuvataiteessa, mutta kirjoittamani teksti antaa myös mahdollisuuden havaita sama maisema kirjailijoiden pittoreskeissäkin yrityksissä havaita tämä näyttöpääte niin kuin viljapelto. Tämä on jonkun kulttuurihistorian alku; ja miksipä se olisi utopia? Määritelmät menee kansallisromantiikassaan vuosisadoissa jos minkään niin naurettavan universaalin kuin unelmoinnin merkitysyhteyksiä tulkitsee kansallisuuden lähtökohdista. Onko se markkinoinnin kannalta välttämätöntä? (Markkinatalous takaa tässä muutaman tutkijan, jonka sukup. M tulevaisuuden sensuroimalla pois esimerkin unelmoinnin universaalisesta arvoasetelmasta.)
Mitä tulee huomioihin esimerkiksi taistolaisromanssien saati sosiaalitoimen kommentoimiseen lehdistön tasolla tässä ammatissa, on trailerienkin pyörittäminen vasta alussa. Rekonstruktio ottaa aikansa, mutta kysymys on jo laajemmalla tavalla unohtumattomasta kulttuurihistoriasta. Idealismi unohtuu sen muodostettua infastruktuurin ja tarvittavat kaupalliset velvoitteet. Utopiat korvaavat nopeasti traditioihin luottavan kuvauksen modernismin jälkeisellä keskustelukulttuurilla, jota esimerkiksi chat-huoneet edustavat. Chattaaminen todistaa jo suoran puhuttelemisen olevan mahdollista, vaikka vastaanottaja saattaa olla jo dialogin tavoittamattomissa. Se miten näyttelijät antautuvat nähdyiksi, on käsitelty varmasti niin kosmetologiassa kuin vastavalmistuneiden ylioppilaiden nuoruuden haihattelussa, elämänkatsomustiedossa on kirjoitettu jo siitä mitä on ruman kaunis. (ks. el.kt. 38/8 2010).
Se mitä vaaleanpunainen seksuaalinen vallankumous on, on llähinnä romanttista toisintoa informaatiokritiikistä. Informaatiokritiikin mukaan ajankuvaus syntyy siitä mitä edellinen sukupolvi on antanut meidän tietää niin ympäröivästä yhteiskunnasta kuin meistä itsestämme "toimivan sosiaalijärjestyksen osana". (anonymous), niin ollen aktiivisena tekijänä mitä unelman kuvauksessa ei ole välttämättä estetisoitu yhtä tehokkaasti. Entä jos unelma on tänäkin päivänä kaunis nainen esitettynä yhä kauniimmin? Myös alasti. Tämä teeskentelemätön vuosikymmen on alussa; sen kattotavoitteet ovat tosin niin keskeisiä kysymyksiä, etteivät niiden lunastamiseen riitä enää naisinen seksuaaliunelmointi lakanoissa (niin kauniita kuin ne glamourissaan ovat). Lähtökohtani edustaa huomattavaa pakottomuutta, joka unelmointiin kuuluu.
Keskuslyyrisyys näkyy myös huomiona, joka ei kuulu domain-kulttuuriin. Vaikka brändäys ja imagonluonti kilpailevat yksityiselämän kanssa sosiaalisessa tilassa (ajassa ja avaruudessa). Toivottavasti se pätee myös siihen kloonaamisen (toisteisuuden, korvaamisen ja sijaisuuden) kulttuuriin, jota toistuvasti esimerkiksi amerikkalaiseen unelmaan liittyvä tunnemoraali käsittelee.
Vapauden unelma on ensitulkinnalta yksinkertaisesti vapaus orjuudesta (social liberalism), jota meidän kirjastomme voivat edustaa siinä vapauden pääomana jota esimerkiksi tietoliikennepalvelut ovat. Toisaalta sota on lähtökohtaisesti niin hankala keskustelunaihe, että sen yksittäiset partikkelit on tehokkaampaa paljastaa ennen kuin keskustelu luisuu yksityisyyden ja yleisen suhteeseen mm. uutisoinnissa.
"Toisaalta moni elokuva käsittelee yksilönvapauden teemaa." Eikä vain elokuva! Hahmotyyppien (elokuvassa: tyyppihahmo) ei ole hauska rekonstruktoitava ja saa toisinaan mm. näyttelijänvalinnassa tragedian muotoja. Kaikki tyypit on löydettävissä kirjallisuudentutkimuksen tutkimussuuntauksesta, joka on ollut vallitseva 2000-luvun ensimmäisenä kymmenenä vuotena. Pyöreää hahmoa ei unohda, litteistä kirjoittaa nopeita liuskoja. Tämä kuvaus on huomattu myös elokuvakäsikirjoittamisessa. Itsetietoisuus näkyy myöhemmin hahmotyyppien (ks. ed.) siirtymä edistää jo ajatusta IT-teknologian tulevaisuudesta kaikilla kulttuurin aloilla. Fiktiivisen referenssin realisoiminen mahdollistaa ainoastaan huomion yhteistyökumppanien luotettavuuteen. Siitä suuri kiitos.
Se miten valinnat komediasta tragediaan vaikuttavat myös autobiografisiin henkilökuvauksiin, näkyy lähinnä visuaalisessa sentimentaalisuudessa monien kuvausten laajamittaisessa läpileikkauksessa myös silloin kun kyseessä on keskeneräisyyden ja kypsymättömyyden tunnistaminen. Se aiheuttaa kaiken vaivaantuneen kikattelun myös kotikatsomoissa. Eivät sellaiset kasvukertomukset silti koskaan ole olleet turhia. Kauniita kasvoja saa aina kommentoida, mutta lajityypin tunnistava voi myös kunnioittaa originaalia lähdeaineistoa niistä generoiduista näkemyksistä käsin, jotka pystyvät löytämään yksittäisestä mokasta (virhe, erehdys) myös sen vapautumisen, jota inhimillisyyden tunnistamiseen kuuluu vahvasti koneellistuneena ja informaatioteknologian muodostamien verkostoitumisten aikana. Tämä on maisemakuvaukseen ja paikallistumiseen soluttautunut tutkimussuuntaus, joka rauhoittaa myös kaanoniin kirjoittaneet suuruudet, joilta on kunnia oppia se mitä opittavissa on.
Viittaus 80-luvun tekijäsukupolveen yllättää siinä missä ikäluokkaan kuulumatta saman sukupolven edustajat tekevät nyt niitä päätöksiä, jotka ovat jo merkittäviä seuraaville vuosikymmenille. Kansainvälistymistä ja markkinointia käsittelevässä kaupallisessa keskustelussa kuitenkin liian genreytymistä voi vielä välttää, sillä jos tämän ilmiön sitoo tietoliikenneverkkoon huomaa asettavansa ihmisten suhteen myös fyysisyyden kyseenalaistavia haasteita ihmisyyden ja tunteiden todellistumisesta. Jos suomalainen elokuva keskittää ekonomisen kulutushistorian ja charminsa vain lajityyppien hahmottamiseen, on hyvä kysymys kuinka laaja tietoluokkahaku on meneillään.
Tekijänoikeuskorvauksia unohtamatta, terveisiä maalta. Coctaileille siitä!