Mielenkiintoista, miten juttu elää ja kehittyy. Heittelenpä minäkin muutamia sytykkeitä sekaan.
Parhaimmaillaan tarina on silloin, kun Jaana ja Pyry ovat fokuksessa. Näiden kahden ihmisen yhteentörmäyksissä ja kiintymyksen ja luottamuksen kasvussa on tarjolla koko tunnerekisteri. Ehkä Jaanakin voisi jossain vaiheessa saada tarpeekseen ja todeta että nyt riittää. Jokin kuvaamasi/tai uusi episodi saisi hänet tällaisiin aatoksiin. Jaanakin kävisi pohdintaa, ei olisi vain "suorittaja". Ja sitten jokin Pyryssä (ei vanhemmissa=kysymys ei olisi kilpailusta) saisi hänet pyörtämään päätöksen.
Nuo vanhemmat ovat edelleen eniten vaiheessa. Heissä tapahtuu muutoksia joita katsoja ei näe. Niin se ei voi mennä. Bilettämisen jälkeen heitä on aika mahdoton enää ymmärtää, he ovat pahiksia joille katsoja toivoo pahaa. He jäävät yksiulotteisiksi häiriöiksi - kunneka tulevat lopussa ihan eri ihmisinä.
Voisiko vanhempainillan konfliktista rakentaa niin väkevän, että bilettämistä ei tarvittaisi lainkaan. Vanhemmat tulisivatkin iltaan täysin timmissä kunnossa jakäyttäytyisivät ylikorostetun korrektisti. Se olisi katsojan ensimmäinen mielikuva heistä. Se herättäisi katsojan uteliaisuuden ja Jaanassa pelon. Jaana menisi paniikissa sossuun kysymään, että mitä h..ä, tehän lupasitte että ne ovat hoidossa ja... Loppuosassa meille kerrottaisin, mikä on muuttanut vanhempien elämän (onko temppu vai tosikääntymys?). Katsoja joutuisi jännittämään myös sitä, pitääkö vanhempien päätös ja kunto. Ehkä repsahduksia?
No, mene ja tiedä.
Sivuhenkilöistä kylmästi mäkeen sellaiset, jotka eivät tuo uutta näkökulmaa perusjuoneen.
Jaanan fudut... Ne ovat tärkeät, jotta Jaana pääsee vajoamaan kunnolla alas, mutta nyt ne tulevat (kuten Tiinakin yllä sanoo) epäuskottavasti. Onko pelkkä työttömäksi jääminen liian mieto juttu? Vai riittääkö se siihen, että sijaisvanhemmuus on uhattuna. Muuhunhan me emme fuduja tarvitse. Jos Pyryn vanhemmat samaan aikaan saisivat töitä, asetelmat kiepsahtaisivat ympäri kerralla...
Mielenkiintoista, miten juttu elää ja kehittyy. Heittelenpä minäkin muutamia sytykkeitä sekaan.
Parhaimmaillaan tarina on silloin, kun Jaana ja Pyry ovat fokuksessa. Näiden kahden ihmisen yhteentörmäyksissä ja kiintymyksen ja luottamuksen kasvussa on tarjolla koko tunnerekisteri. Ehkä Jaanakin voisi jossain vaiheessa saada tarpeekseen ja todeta että nyt riittää. Jokin kuvaamasi/tai uusi episodi saisi hänet tällaisiin aatoksiin. Jaanakin kävisi pohdintaa, ei olisi vain "suorittaja". Ja sitten jokin Pyryssä (ei vanhemmissa=kysymys ei olisi kilpailusta) saisi hänet pyörtämään päätöksen.
Nuo vanhemmat ovat edelleen eniten vaiheessa. Heissä tapahtuu muutoksia joita katsoja ei näe. Niin se ei voi mennä. Bilettämisen jälkeen heitä on aika mahdoton enää ymmärtää, he ovat pahiksia joille katsoja toivoo pahaa. He jäävät yksiulotteisiksi häiriöiksi - kunneka tulevat lopussa ihan eri ihmisinä.
Voisiko vanhempainillan konfliktista rakentaa niin väkevän, että bilettämistä ei tarvittaisi lainkaan. Vanhemmat tulisivatkin iltaan täysin timmissä kunnossa jakäyttäytyisivät ylikorostetun korrektisti. Se olisi katsojan ensimmäinen mielikuva heistä. Se herättäisi katsojan uteliaisuuden ja Jaanassa pelon. Jaana menisi paniikissa sossuun kysymään, että mitä h..ä, tehän lupasitte että ne ovat hoidossa ja... Loppuosassa meille kerrottaisin, mikä on muuttanut vanhempien elämän (onko temppu vai tosikääntymys?). Katsoja joutuisi jännittämään myös sitä, pitääkö vanhempien päätös ja kunto. Ehkä repsahduksia?
No, mene ja tiedä.
Sivuhenkilöistä kylmästi mäkeen sellaiset, jotka eivät tuo uutta näkökulmaa perusjuoneen.
Jaanan fudut... Ne ovat tärkeät, jotta Jaana pääsee vajoamaan kunnolla alas, mutta nyt ne tulevat (kuten Tiinakin yllä sanoo) epäuskottavasti. Onko pelkkä työttömäksi jääminen liian mieto juttu? Vai riittääkö se siihen, että sijaisvanhemmuus on uhattuna. Muuhunhan me emme fuduja tarvitse. Jos Pyryn vanhemmat samaan aikaan saisivat töitä, asetelmat kiepsahtaisivat ympäri kerralla...
Ja nyt kohti seuraavaa versiota. Onnea matkaan.