Suomessa on tehty miljoonalla ja enemmälläkin aika monta huonoa elokuvaa, siitä voimme olla samaa mieltä :)
Et silti vastannut oleellisimpiin pointteihini millään tavalla.
Kentälle tulee uutta osaamista epätyypillisiä reittejä, se on ihan varmaa, mutta suhtaudun skeptisesti siihen ajatukseen, että se osaaminen jumittuu johonkin resurssien puutteeseen, ja jos resursseja lisättäisiin, sitä alkaisi valua alalle enemmänkin. En koe nähneeni siitä minkäänlaisia todisteita, ja olen seurannut asiaa aika pitkään. Ne ketkä osaavat ja haluavat tehdä, päätyvät tekemään enemmin tai myöhemmin - yleensä ennemmin. He myös hakeutuvat koulutukseen, jota he eivät näe peikkona, vaan aitona mahdollisuutena kehittyä ja kasvaa tekijänä, päistikkaisen tosta-noin-tekemisen sijaan.
Ymmärränkö oikein, että asettaisit nämä uusien tekijöiden esikoispitkät johonkin harrastus- ja ammattitoiminnan väliin - tekotapa olisi ammattimainen, mutta palkkaa ei maksettaisi vaan mukana olijat rahoittaisivat elämisensä jotenkin muuten. Ohitetaan hetkeksi vaikkapa ammattiliittojen vaatimusten realiteetit ja kysytään, että mitä seuraavaksi? Miten toisten elokuvien kanssa? Jos tämä halpis-esikoinen on menestyksekäs, on ohjaaja osoittanut olevansa kunnon budjetin arvoinen? Millä tavalla tämä eroaa nykyisestä lyhytelokuvakentästä? Halpis-esikoisessaan epäonnistunut ohjaaja jää isojen rahoitusten ulkopuolelle, ja joutuu menemään Siwan kassalle voidaakseen viikonloppuisin kasata mestariteostaan kuvauspäivä kerrallaan.
Kiinnostaa myös tuo ajatus yritysrahoituksesta. Mitä rahoituksen pöytään tuovat yritykset saavat siitä vastineeksi, kun jo nyt sponsorien ja yritysyhteistyökumppanien saaminen muuhun kuin markkinointiyhteistyöhön on taloustilanteen takia hankalaa?
Sivuhuomautuksena on todettava, että jo nyt elokuvakalustovuokraamot ovat usein joustavia nuorien tekijöiden taideprojektien suhteen. Innokas uusi tekijä hoitaakin ensimmäiseksi verkostonsa siihen suuntaan kuntoon. Nuorisoasiainkeskus myöntää myös projektiavustusta nuorten projekteihin. Omassa, vuonna 2005 (ollessani 21-vuotias) tehdyssä Irti-lyhytelokuvassa saimme projektiavustusta 600 euroa, ja valokalustovuokraamo tuli huomattavasti vastaan 1,2-kilowattisen HMI-valon vuokrassa, joka oli erittäin oleellinen valitsemassamme visuaalisessa tyylissä. Omaa rahaa tuotantoon laitettiin noin 400 euroa ja elokuva syntyi 1000 euron budjetilla kuudessa kuvauspäivässä.
Digitaalisella teknologialla tarkoitin tietenkin tallennusteknologiaa - kameroita ja äänityslaitteita, sekä jälkikäsittelyn mahdollisuuksia kotioloissa. Ei siitä ole kuin 10 vuotta kun viiden minuutin DV-videolle kuvatun lyhytelokuvan loppurenderointi kesti yli seitsemän tuntia melko uudella koneella. Nyt kannettavalla tietokoneella leikkaa ja värimäärittelee 2K-resoluutiolla reaaliajassa. Efektit ovat täysin eri asia - ellet sitten tarkoita "kipeästi kaivatulla mielenkiintoisella verellä" nimenomaan sitä, että kotimaisesta elokuvasta puuttuu tietokone-efektejä?
Suomessa on tehty miljoonalla ja enemmälläkin aika monta huonoa elokuvaa, siitä voimme olla samaa mieltä :)
Et silti vastannut oleellisimpiin pointteihini millään tavalla.
Kentälle tulee uutta osaamista epätyypillisiä reittejä, se on ihan varmaa, mutta suhtaudun skeptisesti siihen ajatukseen, että se osaaminen jumittuu johonkin resurssien puutteeseen, ja jos resursseja lisättäisiin, sitä alkaisi valua alalle enemmänkin. En koe nähneeni siitä minkäänlaisia todisteita, ja olen seurannut asiaa aika pitkään. Ne ketkä osaavat ja haluavat tehdä, päätyvät tekemään enemmin tai myöhemmin - yleensä ennemmin. He myös hakeutuvat koulutukseen, jota he eivät näe peikkona, vaan aitona mahdollisuutena kehittyä ja kasvaa tekijänä, päistikkaisen tosta-noin-tekemisen sijaan.
Ymmärränkö oikein, että asettaisit nämä uusien tekijöiden esikoispitkät johonkin harrastus- ja ammattitoiminnan väliin - tekotapa olisi ammattimainen, mutta palkkaa ei maksettaisi vaan mukana olijat rahoittaisivat elämisensä jotenkin muuten. Ohitetaan hetkeksi vaikkapa ammattiliittojen vaatimusten realiteetit ja kysytään, että mitä seuraavaksi? Miten toisten elokuvien kanssa? Jos tämä halpis-esikoinen on menestyksekäs, on ohjaaja osoittanut olevansa kunnon budjetin arvoinen? Millä tavalla tämä eroaa nykyisestä lyhytelokuvakentästä? Halpis-esikoisessaan epäonnistunut ohjaaja jää isojen rahoitusten ulkopuolelle, ja joutuu menemään Siwan kassalle voidaakseen viikonloppuisin kasata mestariteostaan kuvauspäivä kerrallaan.
Kiinnostaa myös tuo ajatus yritysrahoituksesta. Mitä rahoituksen pöytään tuovat yritykset saavat siitä vastineeksi, kun jo nyt sponsorien ja yritysyhteistyökumppanien saaminen muuhun kuin markkinointiyhteistyöhön on taloustilanteen takia hankalaa?
Sivuhuomautuksena on todettava, että jo nyt elokuvakalustovuokraamot ovat usein joustavia nuorien tekijöiden taideprojektien suhteen. Innokas uusi tekijä hoitaakin ensimmäiseksi verkostonsa siihen suuntaan kuntoon. Nuorisoasiainkeskus myöntää myös projektiavustusta nuorten projekteihin. Omassa, vuonna 2005 (ollessani 21-vuotias) tehdyssä Irti-lyhytelokuvassa saimme projektiavustusta 600 euroa, ja valokalustovuokraamo tuli huomattavasti vastaan 1,2-kilowattisen HMI-valon vuokrassa, joka oli erittäin oleellinen valitsemassamme visuaalisessa tyylissä. Omaa rahaa tuotantoon laitettiin noin 400 euroa ja elokuva syntyi 1000 euron budjetilla kuudessa kuvauspäivässä.
Digitaalisella teknologialla tarkoitin tietenkin tallennusteknologiaa - kameroita ja äänityslaitteita, sekä jälkikäsittelyn mahdollisuuksia kotioloissa. Ei siitä ole kuin 10 vuotta kun viiden minuutin DV-videolle kuvatun lyhytelokuvan loppurenderointi kesti yli seitsemän tuntia melko uudella koneella. Nyt kannettavalla tietokoneella leikkaa ja värimäärittelee 2K-resoluutiolla reaaliajassa. Efektit ovat täysin eri asia - ellet sitten tarkoita "kipeästi kaivatulla mielenkiintoisella verellä" nimenomaan sitä, että kotimaisesta elokuvasta puuttuu tietokone-efektejä?