Mummojen kohtaus on runsas ja hauska, mutta siitä jää loppujen lopuksi melko vähän käteen. Ajatus siitä, että heität mummoköörin mäkeen ja keskityt kahteen henkilöön, voisi tosiaankin tuoda enemmän syvyyttä: pääsisit kertomaan myös näiden Jaanan ja mummon välisestä suhteesta. Jos mummo on Karjalasta, ehkä hän voisi tuoda (saatuaan mykistävän uutisen kuultuaan puhekykynsä takaisin) jonkun omakohtaisen kokemuksen sieltä jostain - veljen tai sisaren menetyksen, kotitalon tuhoutuminen - niin tulisi jonkinlainen kohtalonyhteys heidän välilleen. Tms. tms. Jaanahan menee sinne turvaan ja haavojaan nuolemaan, ei kyykytettäväksi?

Sossukohtaus jakaa informaatiota ja petaa tulevaa. Siinä on papereita pöydällä. Siinä ei ole oikein alkua eikä loppua. Mitä siinä oikeasti tapahtuu? Tulee mieleen Areenassakin parhaillaan pyörivä brittijuttu Ketjukolari, jossa selittelyvaiheet on skipattu pois. Informaatiota annostellaan kuin pipetillä pienissä erissä... ehkä sossukohtauksessa olevan infon voisi ripotella vähän samaan tapaan muualle. Jäisi enemmän tilaa sellaisille kohtauksille, joissa ihmisten välillä on enemmän pelissä (Pyry-Jaana, Jaana-Pera-Seija jne).

Jaanan ja Pyryn kohtaus rulettaa. Kuumaa ja kylmää. Katsoja joutuu näiden kanssa koko ajan jännittämään, miten tässä oikein käy. Samaa vääntöä kaikkiin kohtauksiin.

Summasummarum. Vaikka dialogi näyttää syntyvän vaivattomasti, voisiko mukaan ottaa enemmän myös toimintaa. Ihmisten väliset suhteet ja tunnetilat kävisivät ilmi enemmän teoissa. Sanat voisivat valehdella.

Näihin asioihin varmaan palataan muutenkin, mutta sanonpahan jo nyt, kun mieleen juontui.