Kiitos, Pekko.

Anonyymille: Kyllähän ne omat jutut sitten tietyn varoajan jälkeen usein alkavatkin saada positiivisia piirteitä. Tämä kirjoitus, vaikka onkin äärimmäisen rehellinen, on saanut aiheensa niistä vähän synkemmistä hetkistä. Ehkä täytyy joskus kirjoittaa osa kaksi, jossa ruoditaan niitä yhteenkuuluvuuden tunteita ja sitä flowta, jonka koulussa olo ja oman jutun löytämisen huikea tunne parhaimmillaan aiheuttaa. Mielenkiintoista on, että nämä huippuhetket ja syvät kuilut voivat seurata toisiaan joskus hyvin nopeassakin tahdissa ja olla aivan yhtä totta. Tasaista suvantoa sen sijaan ei tunnu löytyvän.

Tuon "30-luvun Saksa" -jutun taidan jättää suosiolla kommentoimatta.