yle.fi


Jon Sundell 10.11.2010, 12:45

Pakko komppaa Lauraa, Markkua ja Tuomasta. Musta on selvää, että Sorkin, Fincher ja Eisenberg teki tietoisesti tällaista hahmoa, josta ei ikinä saa kunnon otetta. Ainoastaan ihmiset, jotka osaavat lukea hänen kaunista koodiaan pystyvät ikinä ymmärtämään tällaista tietokoneneroa. Siinä hänen tragediansa.

Elokuva on tarina miehestä, joka tiedostaa oman ulkopuolisuutensa ja janoaa päästä mukaan parhaimpiin juhliin ja piireihin. Kun hän ei tässä onnistu, hän rakentaa koko maailman kattavan sisäpiirin, mutta hän jää silti ulkopuoliseksi. Minusta upean tragedian ainekset. En tiedä onko se totta, mutta tarina kannalta sillä ei ole väliä. En myöskään tiedän onko sillä tarinan kannalta mitään väliä onko Sorkin käyttänyt Facebookia vai ei. Sorkin on musta nero ja kovin käsikirjoittaja juuri nyt. Hän kirjoitti lähes jokaisen West Wingin episodin sen neljän ekan vuoden aikana. Aikaa jokaiselle hänellä oli 8 päivää. Ne ovat kaikki hänen ekoja drafteja. Episodien alkuja kuvattiin ennen kun käsis oli valmis ja hän antoi sivuja tuotanolle sitä mukaan kun ne valmistui. Ei ihme, että kokaiini pöllysi. Uskon siis, että Sorkin on tehnyt tietoisesti tällaisen hahmon.

Luin käsiksen melkein vuosi ennen ensi-iltaa. Pakko sanoa, että Fincher ei ole siihen lisännyt juuri mitään. Hyvä lookki ja musa. Luulen kuitenkin, että Thomas Schlamme olisi tehnyt sisällöllisesti vahvemman rainan.

Vastaa

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

18 plus 1 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.