yle.fi


Satu Kurvinen 01.11.2011, 14:29

Katsoin ensimmäisen jakson 1,5 v sitten Australiassa ollessani. Sydneyn tuttavien sohvalla otimme lasit valkkaria Hannan kanssa, ja asetuimme miljoonien aussien kanssa yhtä aikaa katsomaan sarjan aloitusta. Onneksi heillä oli HD-tasoinen jättiscreen, sillä kuva "piirtyi" päähän lujaa.
Se oli ammattitasoista, isoa, huolliteltua, mietittyä draamaa. Draamaksi sen teki se, että se ei tuntunut nauravan millekään tyylilajille. Se oli hyvällä tapaa totinen ja hieno aloitus.

Suomessa se siirtyi maanantai-illan ehdottomaksi katsottavaksi. Se on edelleen minusta paikkansa ansainnut, vaikkakin olen sitä mieltä, että eurooppalaisessa versiossa vaimo olisi jo luopunut Good Wife -stigmastaan (hymiö). Alician pomon rooliin on varmaan valittu huolellisesti näyttelijä, joka ei ole kuolettavan komea (toinen hymiö).
Välillä kamppailen kerronnan hitauden kanssa, mutta sitten taas osaan hiljentää propellini. Tämä on monessa kerroksessa. Rauhoitu.

Hyvät huomiot Mika taas siitä, että kannattaa tehdä kotiläksyt kunnolla, jos aikoo tavoittaa isoja yleisöjä. Tutkitaan, tutkitaan ja tutkitaan. Sitten kirjoitetaan.

Vastaa

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

11 plus 3 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.