Teema ja sanoma elokuvissa tulee mielestäni ilmaista non-verbaalisesti. Heti kun se lausutaan ääneen tai muuten alleviivataan, on taika rikkoutunut. Todistuksen pitää tapahtua dramaturgian ja henkilökehityksen keinoin, ei dialogissa. Tässä päästäänkin minusta siihen olennaiseen kysymykseen: Ei mitä sanotaan (vaikka sekin on tärkeää) vaan MITEN se sanotaan. Kaksi elokuvaa voi väittää samaa asiaa, vaikka "Love conquers all", mutta toinen vääntää teeman rautalangasta ja toinen saa tästä universaalisita teemasta moniulotteisen ja sydäntäsärkevän väittämän. Vaikka teema onkin se olennainen punainen lanka, sen liian orjallinen todistaminen muuttaa sen kangistavaksi pakkopaidaksi. Upeinta on se kun vasta lopussa ymmärtää miten kaikki palaset sopivat yhteen ja mihin kaikki se johdatus lopulta veikään. Jos haluaa nähdä temaattiseseti yhden loistavimmista leffoista lähiaikoina, kannattaa käydä katsomassa huomenna ensi-iltaan tuleva iranilainen Nader ja Simin: Ero. Teema on syvä ja moniulotteinen kuin mikä, mutta samalla kristallin kirkas.