Lumottu metsä - treatment 2. versio

Koululuokka kevätjuhlan jälkeen: kuudesluokkalaisten tyttöjen lauluryhmä esittää opettajalleen Martta Tupalalle, 62, kappaleen ”Mistä tunnet sä ystävän”. Martta kuuntelee silmät kyynelissä, käsissään suuri kimppu metsäkukkia.
Laulun jälkeen yksi tytöistä pitää Martalle kiitospuheen menneistä vuosista. Siitä käy ilmi kaksi asiaa: Martan täydellinen omistautuminen oppilailleen ja hänen suuri rakkautensa kirjoittamiseen. Oppilaat antavatkin hänelle eläkkeellejäämislahjaksi kirjoittajaoppaan.
Samaan aikaan Niko Susi, 43, kävelee Martan koulun vierestä kohti kotia.
Edelleen samaan aikaan Nikon kotiovella Paula Metsuri, 26, valitsee lukkoon sopivan tiirikan ja menee sisään Nikon asuntoon. Siellä on tunnelma kuin Elina Rautavaaran museossa: itämaisia mattoja ja seinäkankaita, vanhoja taide-esineitä eri puolilta maailmaa, grafiikan lehtiä pastoraali-idylleistä ja kartanoista Englannin maaseudulla.

Niko nousee portaat asuinkerrokseensa. Hänellä on jo avain kädessä, kun hän huomaa ulko-oven olevan raollaan. Hän vetää oven varovasti auki ja astuu sisään äänettömästi, aistit valppaina.
Sisällä asunnossa Paula on kumartuneena tietokoneen ylle. Ruudulle ilmestyy valokuva toisensa jälkeen: nuoria, noin yhdestätoista neljääntoista ikäisiä tyttöjä.
Niko kulkee hitaasti eteenpäin pitkin eteiskäytävää, kunnes näkee Paulan hahmon takaapäin, peilin kautta.
Niko peräytyy asunnosta ja katoaa portaikkoon. Veto paiskaa oven kiinni. Paula havahtuu ja rientää portaisiin huutaen ”Seis! Poliisi!”. Päästyään alas kadulle hän katselee ympärilleen, mutta missään ei näy ketään.

Niko menee kirjastoon ja asettuu yleisötietokoneelle. Hän kirjoittaa selaimeen osoitteen lumottu metsä, ja metsä avautuu hänen eteensä ja sulkee hänet sisäänsä aloitusanimaation myötä. Kirjaston tietokoneella ei ole ääntä, mutta kuulemme sen Nikon korvin: surumielinen, hiukan vino oboemelodia, joka hiipii linnunlaulun tavoin esiin kaukaisuudesta ja katoaa sinne takaisin.
Lumottu Metsä on nuorten tyttöjen virtuaalinen olotila, itseilmaisu- ja keskustelualue, jonne voi luoda haluamansa kaltaisen virtuaalihahmon ja sille oman tilan ja kirjelaatikon. Sivusto on suosittu omaperäisen visuaalisen ilmeensä ja ainutlaatuiseksi sanotun tunnelmansa vuoksi. Etusivulle on nostettu nuortenlehden arvio: ”Tähän metsään haluat eksyä.”
Niko valitsee toiminnon ’luo uusi hahmo’ ja antaa hahmolleen nimen Sad Mad Elf. Virtuaalitilaan kehkeytyy utuinen, elegantti hahmo, joka näyttää Oberonin ja Titanian androgyyniseltä tyttäreltä.
Sad Mad Elf kirjoittaa toisten käyttäjien nähtäväksi viestin, jossa hän valittaa kapeakatseisten ihmisten ymmärtämättömyyttä: lyhytaikainen elämän kauneus uhkaa jäädä tyystin kokematta. Lopuksi hän pyytää sarkastisesti anteeksi olemassaoloaan ja toivoo itselleen kuolemaa.

Kaupunkiomakotitalon oven edessä musta koira ulisee ja nuuskii kynnystä. Martta avaa koiralle oven. Martalla on puhelu kesken, ja hän jatkaa puhumista samalla kun kävelee keittiöön ja antaa koiralle ruokaa. Linjan toisessa päässä joku on selvästi Martan neuvojen ja rohkaisun tarpeessa. Keittiön pöydällä on aamulla oppilailta saatu kirja ja kukkakimppu maljakossa.
Martan mies Juhani, 65, lukee pöydän ääressä lehteä ja kommentoi pahantuulisesti siinä olevaa yleisönosastokirjoitusta, jossa puolustetaan työllisyysturvan laajentamista; Juhanin mielestä se kertoo yrittäjävastaisuudesta. Martta viittilöi olevansa puhelimessa, mutta Juhanin mielestä sekin on yrittäjävastaisuuden merkki, ja hän jatkaa puhettaan entistä pahantuulisemmin. Martta tuo Juhanin eteen kupin tuoretta kahvia ja lämpimän korvapuustin ja siirtyy keittiöstä työhuoneeseen.
Martta lopettaa puhelun ja istuutuu avoimen tietokoneen ääreen. Hän on Lumotussa Metsässä. Ruudulla lukee ”Sinulla on seitsemän uutta viestiä” ja ”Sad Mad Elf (uusi) jätti metsään viestin”. Martta näpäyttää kursorilla linkkiä ’Sad Mad Elf’ ja kumartuu kiinnostuneena katsomaan ruutua tarkemmin.

Poliisiasemalla tutkintaryhmä pitää kokousta. Nikon tietokone on takavarikoitu ja asunnolla on partio passissa. Paula kertaa koneelta löytynyttä sisältöä: paljon käyntejä nuorten tyttöjen suosimilla keskustelualueilla; teknisesti ja taiteellisesti onnistuneita nymfettikuvia teineistä ja vähän sitä nuoremmistakin. Viestit on enimmäkseen poistettu, mutta jäljellä olevat kertovat, että Niko panostaa myös kirjalliseen ilmaisuun. Yksi poliiseista toteaakin: ”Sitten kun tää saadaan kiinni, se väittää takuulla, että tää oli joku sen taideprojekti.”
Tutkinnanjohtaja antaa Paulalle tehtäväksi partioida Nikon suosimilla sivustoilla ja pitää silmänsä auki. Kun porukka hajaantuu kokouksen jälkeen, työtoverit vinoilevat, että siellä netin nuorisopalstoillahan se Paula muutenkin aina on -- silloin kun ei tapaa samaa porukkaa nuorisokahviloissa tai juota niille teetä kotonaan. ”Jos sä et olisi meidän puolella, sua voitaisiin kuule epäillä pedofiiliksi. Aikuisseura vois tehdä sulle joskus hyvää.” ”On mulla aikuisseuraa.” ”Ja monikos niistä ei oo sun entinen nuori?”

Illalla Martta kirjoittaa tietokoneellaan piristysviestin Sad Mad Elfille Lumottuun Metsään: koskaan ei tiedä, mitä huominen voi tuoda tullessaan ja kenet seuraavana päivänä kohtaa; toisten ei pidä antaa sammuttaa sydämen tunnetta; jokaisen on etsittävä oma tiensä.
Juhani tulee huoneeseen kädessään kirja, jonka oppilaat antoivat Martalle. Juhanista se oli hienosti keksitty: nyt eläkkeellähän Martalla on aikaa kirjoittaa ja tehdä kaikkea muuta hyödytöntä.

Kirjastossa Niko lukee Martan viestin. Sen on lähettänyt käyttäjä nimeltä Kuunkaste. Vieressä on hahmon kuva: se näyttää hyvän haltijattaren aloitekykyiseltä esikoistyttäreltä.
Niko alkaa kirjoittaa Kuunkasteelle vastausta. Vielä ehtii, vaikka kirjasto suljetaan kohta.

Paula on vielä töissä. Hän muokkaa Lumotussa Metsässä käyttäjähahmonsa Valon Soturin profiilia. Hän poistaa sieltä yksitellen tietoja, kuten että Valon Soturi ihailee Mikko Kuustosta ja että hänen kiinnostuksensa kohteita ovat life coaching ja hahmotaideterapia.
”Haluatko varmasti poistaa kaikki ystäväsi?” ”Kyllä.” ”Sinulla ei ole yhtään ystävää.” ”Liitä kuva.” ”Tallenna nimellä Anna.”
Näemme Paulan muiston. Vastavalossa, kirkkaan auringon täyttämässä huoneessa seisoo selin kameraan noin kolmetoistavuotias tyttö. Hänen edessään, kasvot rajattuina kuvan ulkopuolelle, on aikuisen hahmo. Tyttö riisuu puseronsa.

Martta ja Juhani ovat vuoteessa. Juhani nukkuu, Martta valvoo.
Martta kohottautuu puolittain ja ojentaa kättään koskettaakseen Juhania, mutta antaa sittenkin olla. Sen sijaan hän nousee ylös ja menee tietokoneelle.
Lumotun metsän tunnusmelodia – tällä kertaa trumpetilla ja duurissa – katkeaa, kun Martta näpäyttää mykistyksen päälle.
Sad Mad Elfiltä on tullut viesti Kuunkasteelle. Siinä Sad Mad Elf pohtii ihmisen yksinäisyyttä ja samansieluisten kaipuuta täydelliseen yhteyteen; hän toivoo, että tulevaisuus antaisi sekä hänelle että Kuunkasteelle mahdollisuuden onneen; ja joka tapauksessa hän iloitsee siitä, että maailmassa on Kuunkasteen kaltaisia ihmisiä.
Martta laskee sormensa näppäimistölle, ja ruudulle syntyy teksti: ”Sinä kirjoitat kauniisti.”
Sad Mad Elfin vastaus tulee nopeasti: ”Kiitos.”
Martta hymyilee, nousee ylös ja poistuu nukkumaan. Kone jää auki. Hetken kuluttua näemme ruudulta, että Sad Mad Elfiltä saapuu vielä toinen lyhyt viesti: ”Voimmeko tavata?”

Aamulla Nikon jutun tutkintaryhmä käy läpi eilispäivän tuloksia. Tutkinta ei ole edistynyt; Niko tuntuu kadonneen kuin maan nielemänä, eikä hänestä löydy muutenkaan oikein mitään tietoja. On kuin koko miestä ei olisi ollutkaan olemassa. Asuntokin on kuin museo, ei mitään viitteitä normaalielämään. ”Sillä täytyy olla joku muukin kämppä, varmaan toisella nimellä.”
Paulalla on sylissään kannettava tietokone, jolta hän lukee Lumottuun Metsään käyttäjälle Anna tulleita nimettömiä viestejä. Niiden sisältö on tiivistetysti, että mene luuseri junan alle.
Kokous päättyy, ja Paulan kollegat imitoivat iloisesti Pasilan Rauno Repomiestä: ”Kiinni jää kuitenkin lopulta se. Kopissa turhaan etsii nurkista pikkutyttöjä.” Paula pakenee koneensa kanssa ulos raittiiseen ilmaan.

Paula surffaa mokkulalla puistossa puun alla. Hänellä on edessään näytöllä lista Lumotun Metsän käyttäjistä, ja hän käy sitä läpi käyttäjä kerrallaan. Nyt hänen kursorinsa alla on nimi Sad Mad Elf.
Paulan yläpuolella kevyt tuulenviri liikuttaa puun lehtiä. Jossakin laulaa lintu, jolla on ohut, huilumainen ääni ja siinä alakuloinen sävel. Puiston toisella puolella lapsi kaatuu kesken juoksun ja alkaa itkeä.
Paula soittaa kännykällään puhelun: ”No kukkuu, se on Paula äM kun soittaa. Voitko hakea mulle taas vähän teleliikennetietoja?”

Martta huomaa tietokoneensa ruudulta Sad Mad Elfin viestin, jossa tämä ehdottaa tapaamista.
Samassa Martan puhelin soi. Ei, tietenkään hän ei ole unohtanut. Tänään tavataan, ihan niin kuin sovittiin. Kakkukahvilassa. Martta viheltää koiran mukaansa ja lähtee ulos.

Roosa, 11, odottaa Marttaa kahvilassa. Roosa on Martan tyttärentytär. Roosa hymyilee iloisesti nähdessään Martan ja tämän koiran. Hän laskeutuu polvilleen koiran eteen ja rapsuttaa tätä huolellisesti. Martta hakee heille kakkupalat ja koiralle vesikupin.
Martta kyselee Roosalta tämän ja tämän äidin kuulumisia. Keskustelusta voi päätellä, että Martta ei tapaa omaa tytärtään yhtä usein kuin tämän tytärtä. Ja ilmeisesti niin on Roosan äidistä hyvä, Martalla kun on taipumus puuttua toisten asioihin.
Kun kakut on syöty ja on lähdön aika, Martta sanoo Roosalle: ”Kuule. Mulla on sellainen vähän kummallinen ehdotus. Saa vastata ei tai saa vastata kyllä.”

Paula kiertelee kirjastossa. Hän tarkkailee ihmisiä ja etsii katseellaan Nikoa. Lopulta hän menee kirjaston kahvilaan istumaan.
Martta ja Roosa saapuvat kirjastoon. He tilaavat ja maksavat kumpikin erikseen. Martta antaa katseensa kiertää salissa ja sanoo Roosalle: ”Mä tulen sitten sinne teidän luo.”
Roosa menee vapaaseen kahden hengen pöytään. Martta menee Paulan pöydän luo, kysyy, onko siinä tilaa ja istuu luvan saatuaan alas.
Martta aloittaa keskustelun siitä, miten mukavia paikkoja kirjastot ovat. Lastenosastoilla maailma on vielä niin kuin ennen vanhaan. Ja lukeminen on lapsille tärkeää, jotta he voivat jäsentää maailmaa. Maailmahan on aika monimutkainen paikka.
Paulan mielestä maailma on turvaton ja epäluotettava. On tärkeää valmistaa lapset riittävän varhain niin, että he osaavat pitää varansa. Selkeät ohjeet ja paljon tukea itsetunnolle. Turvalliset rajat ja ei päihteille. Elämänhallinta alkaa kotoa.
Martan ja Paulan jutellessa kirjaston avoimesta ikkunasta kuuluu alakuloista linnunlaulua. Niko seisoo kahvilan lasiovien takana ja katselee Roosaa. Välillä Roosa ottaa katsekontaktin Marttaan, ja Niko huomaa sen. Tuokion kuluttua hän on poissa.
Kirjasto suljetaan. Paula menee vielä töihin. Martta saattaa Roosan kotiin. Kun hän kävelee pois Roosan kotiovelta, näemme Nikon seisovan toisella puolella katua.

Seuraavana iltapäivänä Martta tulee lenkiltä koiran kanssa. Hän laittaa kahvia tulemaan ja käynnistää nukkuvan tietokoneen. Lumotussa metsässä odottaa viesti, jonka Sad Mad Elf on lähettänyt Kuunkasteelle myöhään edellisenä iltana.
Sad Mad Elf kertoo nähneensä Kuunkasteen kirjastossa mutta arkailleensa lähestyä. Hän kehuu tytön kauneutta –- se tekee oikeutta tämän luonteen jaloudelle -- ja ehdottaa tapaamista isänsä huvilalla. Siellä he voisivat tutustua rauhassa. Sad Mad Elfin isä tulisi huomenna hakemaan Kuunkasteen suoraan koulusta.
Väri pakenee Martan kasvoilta. Hän vilkaisee kelloa; nyt on kiire. Martta ryntää ulko-ovelle, jossa Paula on juuri soittamassa ovikelloa.
Paula on seurannut Lumotun metsän viestiliikennettä. Hän on lukenut Sad Mad Elfin ja Kuunkasteen viestinvaihdon ja jäljittänyt Kuunkasteen olinpaikan Martan ja Juhanin liittymätietojen perusteella.
Martta ja Paula lähtevät Paulan autolla kohti Roosan koulua.

Martta ja Paula eivät ehdi koululle ajoissa. Roosa on mennyt, eikä häntä löydy kotoa.
Autossa Paula ripittää Marttaa tämän vastuuttomasta käytöksestä. Noin ei netissä toimita, eikä Martalla olisi ylipäätään pitänyt olla mitään asiaa Lumottuun Metsään. Ja onko hän todella niin naiivi että antaa itsensä tulla riippuvaiseksi toisen huomiosta ja imartelusta. Eikö hän ymmärrä mitä siitä seuraa? Häpeää, pahaa oloa ja koko elämän kestävää haittaa?
”Mutta enhän minä voinut tietää.” ”Ai et vai. Et sitten yhtään miettinyt.”

Poliisiasemalla Martta ja Paula haravoivat Nikon profiilia ja kotipaikkaa Lumotussa Metsässä pikseli pikseliltä.
Vihdoin he löytävät virtuaalisen valokuva-albumin ja sieltä kuvan puutalosta, joka voisi käydä huvilasta. Sitten he kulkevat Google Mapsin street view’ta katu kadulta laajenevalla säteellä kirjastosta alkaen. Lopulta erään kadun päästä löytyy hylätyn näköinen puurakennus.

Martta ja Paula saapuvat Nikon huvilalle. Paula hiipii takaovesta varmistamaan, mutta oven takana laskeutuva portaikko ja sitä seuraava käytävä johtavat jonnekin muualle kuin asuinhuoneisiin.
Paulaa ahdistaa, ja hänen on vaikea säilyttää taju siitä, missä hän on.
Käytävän päästä löytyy valokuvausstudio, pimiö ja valokuva-arkisto. Paula löytää arkistosta oman kansionsa vuosien takaa.

Martta menee kuistilta sisään saliin. Vaikka huvila on ulkoa ränsistynyt ja hylätyn näköinen, sali on samasta maailmasta kuin Nikon asuntokin: se muistuttaa vanhaa säätyläiskotia antiikkihuonekaluineen ja taide-esineineen. Se on myös suurempi kuin rakennuksen ulkomittojen puitteissa tuntuu mahdolliselta -- ihan niin kuin keijujen linnat saduissa. Se voisi olla Lumotussa Metsässä.
Roosa makaa huumattuna suurella rautasängyllä, jalat vain näkyvät. Niko seisoo sängyn päässä ja katselee Marttaa. He tervehtivät toisiaan toistensa verkkonimillä: ”Kuunkaste.” ”Sad Mad Elf?”
Martta haluaa tietää, onko Roosa kunnossa. Nikon mukaan on eikä tule muistamaan missä on ollut. ”Olisin palauttanut sen.”
Niko haluaa tietää, olisiko Martta vaivautunut oikean Nikon takia. Martta sanoo, että olisi hän. Ja hän halusi niin kovasti nähdä Sad Mad Elfin. Mutta entä Niko? Olisiko oikea Martta kiinnostanut? Mitäs nyt, kun Kuunkaste onkin jo kuudenkymmenen? Pienistä tytöistähän tulee naisia.
Niko vastaa, että pieniä tyttöjä tulee aina lisää. Että se on ainutlaatuista, eikä sitä voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut. Mutta kyllä hän pystyy vielä näkemään Martassakin kolmetoistavuotiaan.

Paula löytää studiosta oven, jonka takana kohoaa toinen portaikko. Se vie umpinaiseen tilaan, jossa on kaksi suurta ikkunallista ovea. Niistä näkee sisälle saliin. Paula avaa ovet – ja horjahtaa saliin suuresta kaapista, jossa on peiliovet.
Niko on poissa. Huoneessa ovat vain Martta ja Roosa, joka nukkuu.
”Sä annoit sen mennä!” Paula huutaa Martalle, ”Sä päästit sen karkuun!”
Martta näyttää loukkaantuneelta: ”Ja mitähän minä olisin voinut tehdä? Olisko pitänyt kutsua poliisi?”

Nukkuvaa Roosaa kannetaan paareilla ambulanssiin. Roosa hymyilee unissaan. Ulkona pimeässä laulaa lintu.