yle.fi


Radioteatteri

Radioteatteri

9. syyskuuta 2009 Kommentit: 0

Radioteatterin kerronnan rakenne-elementtejä ovat mm. ihmisen puhe, tehosteet, akustiikat ja äänimaisemat sekä musiikki kaikissa mahdollisissa muodoissaan.

Sisällöllisesti teos voi periaatteessa käsitellä mitä tahansa, kunhan se pitää kuulijaa otteessaan ja tuottaa mielekkään kuulemiskokemuksen.

Kuunnelman/ääniteoksen merkittävin erikoispiirre on tiheys. Kuuntelukokemus on toisaalta hyvin intiimi – se kerrotaan suoraan kuulijan korvaan – ja toisaalta hyvin julkinen, osa mediaa.

Radioteatterin tuotanto ja kanavien profiilit

Tällä hetkellä Radioteatteri tuottaa pääasiassa 30 – 45 minuutin mittaisia kuunnelmia. Jaksokestoltaan 1 – 15 minuutin sarjoja tulee tuotettaviksi silloin tällöin. Lapsille tuotetaan 15 minuuttisista jaksoista koostuvia sarjoja. Perinteisempien kuunnelmien ohella tuotamme myös kokeellisia ääniteoksia (maanantaisin lähetettävä Ääniversumi) sekä radioluentaa. Lisäksi Radioteatterin yhteydessä toimiva Radioateljee tuottaa featureohjelmia.

Radioteatterin tuotantoa lähettävät Yle Radio 1, Yle Radio Suomi, YleX ja YLE Puhe. Kunkin kanavan ns. profiili eli ohjelmistoajatus ja –filosofia määrittävät sen, millaisia kuunnelmatyyppejä ja kuunnelmamuotoja kanava tilaa ja lähettää.

YLE Radio 1 on kulttuurin, asiapuheen ja radiodraaman sekä klassisen musiikin, jazzin ja kansanmusiikin radiokanava. Kanavalla on myös hartausohjelmia. Öisin sen taajuudella soi klassinen musiikki. Yle Radio 1 on tällä hetkellä kuunnelmien päälähetyskanava, joka tarjoaa teoksia aikuisille ja lapsille.

YLE Radio Suomi on Suomen suurin radiokanava. Se on yleiskanava, jolla on valtakunnallinen toimitus sekä parikymmentä maakuntaradiota. Kanava lähettää uutisia, ajankohtais- ja asiaohjelmia, alueellisia ohjelmia, viihdettä, urheilua ja musiikkia. Radioteatteri tuottaa kanavalle aiemmin julkaistujen proosateosten luentaa.

YleX esittelee uutta pop- ja rockmusiikkia sekä populaarikulttuurin tärkeimmät ilmiöt ja ihmiset. Päivittäisohjelmistoa täydentävät musiikin erikoisohjelmat, huumoriohjelmat sekä kanavalle profiloidut uutislähetykset. Monimediainen YleX on läsnä radiossa, internetissä, televisiossa, kännyköissä sekä tapahtumissa ympäri Suomen. YleX on kanava, joka on kiinnostunut erityisesti nuorisolle suunnatuista draamasarjoista, joitten jaksokesto on lyhyt ja joita voidaan hyödyntää myös netissä.

YLE Puhe on Suomen ainoa puheradio. Sen ohjelmisto perustuu YLEn kaikkien radio- ja televisiokanavien puheohjelmiin, joita se yhdistelee uusiksi kokonaisuuksiksi. Kanava lähettää Radioteatterin tuottamien luentojen uusintoja.

Radioteatterin lähetysajat

Radioteatterin lähetysajat ovat seuraavat

YLE Radio 1

  • sunnuntai klo 13.00 (Radioateljee)
  • sunnuntai klo 15.00
  • maanantai klo 11.00
  • maanantai klo 19.03
  • maanantai klo 23.00 (Ääniversumi)
  • tiistai klo 11.00
  • perjantai klo 23.00 (Radioateljee)
  • lauantai klo 10.15 (Pikku Ykkönen)
  • lauantai klo 15.00 (Knalli ja sateenvarjo)

Lisäksi Radio 1 lähettää luentaa joka arkipäivä klo 18.20-18.30.

Radio Suomi

Luennat:

  • joka arkipäivä klo 13.55 ja klo 00.40 (Pätkätarina, 5 min)
  • sunnuntaisin klo 08.30 (viikottaisluenta)
  • kesäluentasarja

 

YLE Puhe

  • lauantai klo 12.45 viikottaisluenta (Radio Suomi)

YLEn lähettämät kuunnelmat ovat viikon ajan (osa kuunnelmista 30 päivää) radiolähetyksen jälkeen kuunneltavissa myös YLE Areenassa. 

Jos haluat tarjota käsikirjoitustasi Radioteatterille, käytä lomaketta, jonka löydät täältä.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 0 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Pertti

Kaikki ideat eivät ole varastamisen arvoisia.