Mustavalkoista elokuvaa

Mitä tulee mieleen, jos alan puhua kuunnelmasta? Mihin aikaan, mihin vuosikymmeniin, mihin vuosisataan kuunnelma liittyy?

Aivan. Mutta miksi kuunnelma on nostalgialaji? Miksi se niin voimakkaasti assosioituu menneisiin vuosikymmeniin, ei tähän päivään? Miksi se tuntuu liittyvän mustavalkoisen  elokuvan aikaan?

Elokuva ei tappanut sen paremmin kirjallisuutta kuin teatteria. Televisio ei tappanut radiota. Radio välineenä ei ole kuollut eikä ole kuolemassa sukupuuttoon. Mutta kuunnelman kyky puhutella 1950-luvun jälkeen syntyneitä suomalaisia ei näytä hyvältä, miksi?

Jos koeyleisölle tai –otokselle soitetaan pieniä näytteitä erilaisista radio-ohjelmista ja pyydetään arvioita, menestyvät kuunnelmat yleensä erinomaisesti. Mutta radiota kuunneltaessa menestystä on vain yksittäisillä  brändituotteilla (Knalli ja sateenvarjo) tai tunnettujen kirjallisten teosten dramatisoinneilla (Täällä Pohjantähden alla). Yksittäisillä uusilla alkuperäiskuunnelmilla ei ole vetovoimaa.

Paljonko haittaa on siitä, että YLEn Radioteatteri on alallaan maan paras, kun on maan ainoa? Olisiko kilpailuasetelma pakottanut kuunnelmailmaisun kehittymään toisella tavalla? Miten Radioteatteri voi ainoana alallaan motivoitua uudistumaan tavalla, johon tv-draaman ovat pakottaneet mm. elokuvan kehitys, musiikkivideot ja tv-mainokset?

Kuunnelma istuu huonosti nykyisen radion valtavirtaan. Kuunnelman seuraaminen vaatii enemmän ja pitempää paneutumista kuin radion kuuntelu yleensä. Oman paneutumismahdollisuuden yhdistäminen radion määräämiin lähetysajankohtiin on vaikeaa, usein mahdotontakin.

Onhan se hienoa, jos löytyy kuuntelija, joka seuraa radion ohjelmatietoja, järjestää ajankäyttönsä niiden mukaan, valitsee kuunneltavansa, himmentää valot, istuu mukavaan nojatuoliin ja kuuntelee hienoista laitteistaan keskittyneesti viidenkymmenen minuutin kuunnelman alkukuulutuksesta loppukuulutukseen.

Mutta jos me tälle kuuntelijalle suuntaamme sanottavamme, ei sukupuuttoa estä mikään.
 
Onneksi aika on nyt kuunnelmalle suotuisampi kuin vuosikymmeniin.

Kuunnelmalle on helppo kuvitella tulevaisuus. Se tulevaisuus on olla irti lähetysaikataulusta: kuuntelu itse valittuna aikana, on demand, lataus omalle laitteelle, kuuntelu omana aikana missä tahansa. Kun fiktiivinen sisältö on vetovoimaista, kiinnostavaa ja kiihottavaa kaikissa muissa muodoissaan, on se totta kai audionakin – kun käyttöajan ja –paikan voi itse valita.

Mutta ei se kuunnelman kiinnekohta uuteen yleisöön sillä synny, että pannaan vanha sisältö uusille jakeluteille. Vaatii se muutakin, ja niin viisaaksi en yritä ruvetakaan, että osaisin sanoa mitä se vaatii. Tekijöiden se uusi on kehitettävä.

Uskon kuitenkin lujasti siihen, että uusi tilanne kiihottaa löytämään uusia ratkaisuja.   

Ja kyllä sen kaiken uuden pitää kuulua myös lähetysaikatauluun sidotussa lineaarisessa radiossa. 

Kuka?

Heikki Peltonen

kanavapäällikkö, YLE Radio 1

Heikki Peltonen on YLE Radio 1:n kanavapäällikkö, joka on mm. kirjoittanut useita kuunnelmia.