yle.fi


Onnistuminen mitataan markkinoilla

Onnistuminen mitataan markkinoilla

19. marraskuuta 2009 Kirjoittaja: Marko Rauhala Kommentit: 1

Kotikatu on tihentynyt kuva siitä todellisuudesta ja arkipäivästä, jossa elämme tämän päivän Suomessa, Euroopassa, maailmassa. Henkilöidemme yksityisiä pyrkimyksiä tukee tai haittaa heidän sosiaalinen statuksensa, jonka keskeinen määrittävä elementti on useimmin työ tai sen puute. Kutakin iloa seuraa pettymys, surua vielä suurempi suru. Murheen syvimpään alhoon paistaakin sitten hetken aikaa säteilevin onnen aurinko.

Jatkuvan menestyksen paras voimavara on intohimo. Pitää rakastaa pitkäkestoista draamaa ilmaisumuotona ja tyylilajina. Muussa tapauksessa paraskin kirjoittaja, näyttelijä, ohjaaja jne ahdistuu sarjan alati kasvavista laatuvaatimuksista suhteessa käytettävissä olevaan aikaan ja muihin toteuttamisen ehtoihin. Ikuisuusdraaman sisällön kaleidoskooppia ei voi käännellä virkatyönä.

Kotikadun kaltainen sarja ei ole kenenkään ”oma”. Yksikään tekijöistä ei voi asettua muiden yläpuolelle tai edellyttää taiteellista yksityisyyttä ja koskemattomuutta. Ristiriitaista kyllä, pitkäkestoisen sarjan tekijöiltä edellytetään erityisen suurta uteliaisuutta, kekseliäisyyttä, raikasta kädenjälkeä ja intohimoa kaikkeen mikä kuuluu elämään, ja kykyä sovittaa se sarjalle tunnusomaiseen kerronnan muotoon ja tyyliin. Mustasukkaisuudelle omista taiteellisista näkemyksistä ei ole tilaa, vaan tarvitaan ehdoton ymmärrys siitä, että työn eri vaiheiden tarkoitus on parantaa tuotetta. Aina käsikirjoitusten ideoinnista kuvan ja äänen jälkituotannon viimeisiin hienosäätöihin. Tällaisiin vaatimuksiin taipuu vain koeteltu pitkän linjan ammattilainen. Onnistuminen mitataan markkinoilla. Viikko viikolta uudelleen.

Jokainen sarjamme työntekijä on rakentamassa kokonaisuutta, joka on juuri niin toimiva ja motivoitunut kuin siitä vähiten kiinnostunut tekijä. Raskaan sarjan tv-draama on ja sen tulee olla intohimolaji, ei liukuhihnasuoritus, vaikka tuotannon volyymi saattaa joskus siltä tuntua. Virkatyönä tehty draama alkaa nopeasti myös näyttää virkatyönä tehdyltä, ja kotikatsomot äänestävät kaukosäätimillään joko kyllä tai ei. 

14 tuotantovuoden jälkeen Kotikadun muoto muuttui radikaalisti. Tutuksi tulleen viikoittaisen 45-minuutin episodin sijasta toimitamme viikottain 2x30-minuuttisen minisarjan, jonka puoliskot voi nähdä ensiesityksen jälkeen nähdä yhtenä tunnin mittaisena kokonaisuutena. Tällainen kehitystyö on välttämätöntä sarjan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Vain kasvun ja sen myötä lisääntyvien toteuttamisresurssien kautta voimme hakea uusia yleisöjä ja silti säilyttää jo olemassa olevan vakiintuneen katsojakuntamme.

Syksyn 2009 Kotikatu tarjoaa katsojilleen syketiheyttä kohottavia kohtaamisia, nuoruuden haaveiden toteutumisia, ammatillista menestystä, pettymyksiä, menetyksiä, sosiaalista nousua ja laskua, parimuodostusta, uusioperheitä, ennakkoluuloja, kähmintää, valaistumisia. Kaikkea mikä kuuluu elämään. Seuraava sisällöllinen haasteemme on suomalaisen nykytodellisuuden monikulttuurisuus. Yksi katu, koko maailma.
 

Kuka?

Marko Rauhala

Kotikadun vastaava tuottaja

Marko Rauhala on elokuvataiteen maisteri, joka on toiminut alalla vuodesta 1989. Hän on tuottanut lukuisia kansainvälisesti palkittuja menestyselokuvia mm. Nopolan sisarusten kirjoihin perustuvan Heinähattu ja Vilttitossu. Rauhala on myös tuottanut menestyneitä elokuvia ja TV-sarjoja kaikille suomalaisille TV:n pääkanaville, näitä ovat mm. Pulkkinen (Nelonen), Säädyllinen murhenäytelmä, Salatut elämät (MTV3), Kukkia ja sidontaa (YLE TV2), ja Partanen, Rock’n roll never dies ja Kotikatu (YLE TV1).

Rauhalan viimeisin elokuvatyö on omaan alkuperäistarinaan perustuva koko perheen elokuva Myrsky, joka on voittanut pääpalkintoja useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla mm. Japanissa. Myrsky-koiran lisäksi Rauhalan perheeseen kuuluvat puoliso Riitta ja tytär Ilona sekä 3 kissaa.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä
Asiasanat:

Kommentit

Tuula ja Mikaela 10.01.2010, 20:51

Hieno kirjoitus Rauhalalta, koska tuo on täyttä totta mitä hän tuossa kirjoittaa.
Kotikadun katsojaluvut ovat nousseet ja nuoret ovat jopa alkaneet seurata sarjaa, joka ei todellakaan ole mikään
saippusarjamainen, vaan uudistunut ja elämä muuttuu ja me sen elämän mukana.
Kun Kotikatu nähdään kahtena päivänä peräkkäin näin saatiin yhteensä 15minuuttia lisää katseluaikkaa, joka on paljon, mitettikääpä sitä niitä on tänä päivänä vaikea saada.
Nykyisin näemme useimmin vuorotellen Kotikadulla eri näyttelijöitä mukana eri jaksoissa joka oli todella hieno uudistus , ennen näytettiin viikko tolkulla kuinka Mäkimailla menee (booring)nykyisin näkee kuinka Mäkimaiden lapset ovat kasvaneetjne...... ja elämä on oikeesti tällaista.
Me pidämme Kotikadusta juuri tällaisena.
Jokaisella on omat mielipiteensä ja ja makuja on monenlaisia, ja toivotan kaikille KOTIKADUN katsojille hyvää alkanutta vuotta 2010
Marko Rauhalalle ja hänen perheelleen kaikkea hyvää tälle
vuodelle 2010 ja rapsutukset Myrskylle
Toivottavat Tuula ja Mikaela

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

5 plus 2 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Jos minun pitää valita kahdesta pahasta, valitsen aina isomman.