Ruoskaa ja rohkeutta

Suomalainen elokuva ei ole tarpeeksi syvällistä, suomalainen elokuva ei ole tarpeeksi yleisöystävällistä. Suomalainen elokuva on liian sisäänlämpiävää, suomalainen elokuva on liian kosiskelevaa. Jos ottaisi kirjaimellisesti kaikki julkisessa keskustelussa heitellyt väittämät tai vaatimukset, niin aika jakomielinen olohan siitä tulisi, sille suomalaiselle elokuvalle siis.

Minusta suomalainen tv-draama ei ole enemmän tai vähemmän kiinnostavaa kuin suomalainen elokuva, mutta yksi selvä etu tv-draaman tekemisessä tänään on elokuvaan nähden: se on vapaampaa. Vapaampaa siinä mielessä että yleisökontakti on valmiina olemassa. Ei itsestään selvänä, jokaisen tv-draaman jokaisen jakson pitää lunastaa katsojan luottamus aina uudelleen. Ja tietysti kilpailu siitä, että katsoja valitsee juuri tämän teoksen, on yhä tiukempaa. Mutta tv-katsojalla on ihan toisenlaiset valmiudet antaa teokselle mahdollisuus kuin elokuvakatsojalla, jolle se on täytynyt myydä paljon vahvemmin etukäteen.

Tämä vapaus näkyy esimerkiksi siinä, millaisella otteella – ja millaisilla tuloksilla – elokuvantekijät tekevät tv-elokuvia. Auli Mantila menee ja voittaa Prix Europan Hopeanuolillaan. Kaksi tämän vuoden kehutuimmista elokuvaensi-illoista, Klaus Härön Postia pappi Jaakobille ja Jörn Donnerin Kuulustelu, ovat alun perin tv-tuotantoja.

Jos tästä jotain voisi oppia elokuvan puolella, niin se oppi ei ainakaan ole se että elokuvantekijöitä pitää ruoskia erilaisin syytöksin joka kerta kun suomalaisen elokuvan vuotuiset katsojamäärät notkahtavat alaspäin. Voisiko olla niin, että se katsojamäärien vaatimus painaa niin paljon elokuvantekijän harteilla, että tuloksena on jäykempää, varovaisempaa ja – toisinaan – myös huonommin menestyvää elokuvaa? Rohkeuttahan tässä kaivataan, isompaa ajattelua, ja, kyllä, tuottajia jotka osaavat tekijöitä sellaisessa tukea.

Asiasta toiseen: kun tällaisia kirjoittelee nimenomaan täällä YLEn pääkonttorissa, niin sitä tulee kirjoittajalle vähän jakomielinen olo. YLEhän joutuu parhaillaan miettimään, voiko - ja kuinka paljon - tulevaisuudessa rahoittaa suomalaista elokuvaa. Kuuluta siinä rohkeutta sitten jos samalla rahat ollaan vetämässä pois. Ja YLEhän se on ollut se tv-yhtiöistä, joka on rahoittanut sitä rohkeampaa, uusia uria avaavaa elokuvaa tähän asti. Ei vain pitkiä elokuvia, joista kaksi kolmasosaa on ollut YLEn, vaan myös lyhytelokuvia ja dokumentteja, joissa YLE on ainoana tv-yhtiönä ollut mukana. Rakentanut määrätietoisesti yhteistyötä tekijöiden kanssa alusta asti, antanut mahdollisuuksia kehittää ammattitaitoa.

Ja tämäkö nyt sitten ollaan viemässä pois? Vetämässä matto koko elokuva-alan alta? No tietenkään tämä ei ole YLEn tahto eikä ajatus, mutta tietysti voi ihmetellä, mikä ajatus valtiovallalla on ollut, kun se yhdellä kädellä antaa elokuvalle eli elokuvasäätiölle lisää rahaa, ja toisella vie siltä pois? Sille nyt ei taida voida mitään että jos YLEssä pitää isolla kädellä leikata niin kyllä se elokuvaankin koskee. Mutta eipä masennuta vielä vaan toivotetaan sitä rohkeutta päättäjille tässä asiassa, ja viisautta.

Kuka?

Erkki Astala

päällikkö, YLE yhteistuotannot

Erkki Astala on YLE Yhteistuotantojen päällikkö. YLE Yhteistuotannot vastaa yhteistyöstä ulkopuolisten tuottajien kanssa silloin kun pääosa hankkeen rahoituksesta tulee muualta kuin YLEstä – pitkistä elokuvista, dokumenttielokuvista, lyhytelokuvista ja niin edelleen.