yle.fi


Satunnaisia havaintoja italialaisesta televisiosta

Satunnaisia havaintoja italialaisesta televisiosta

5. huhtikuuta 2011 Kirjoittaja: Juha Rosma Kommentit: 1

"Televisio on korvannut arvokkuuden hedonismilla."
Pier Paolo Pasolini

Italialaiset lukevat vähän; suuri enemmistö ei edes yhtä kirjaa vuodessa. Lehtikioskit pysyvät hengissä myymällä kaikenlaista oheiskrääsää: leluja, laitteita, videoita, pehmopornoa. Niinpä television merkitys tiedon, viihteen ja propagandan välittäjänä on erittäin suuri. Italialainen viettää keskimäärin neljä tuntia päivittäin laitteen ääressä, ja määrä on kasvussa.

Pääasiassa tv yrittää myydä jotakin. Kaupalliset viestit katkaisevat ohjelman vähän väliä; juontaja saattaa siirtyä studion toiseen laitaan mainostamaan jotakin tuotetta. Tämän lisäksi ovat varsinaiset mainoskatkot. Suurin osa italialaisesta mainosrahasta menee telkkariin. Lähes kaikissa uutisissa kommentoidaan tapahtumien lisäksi uutta Hollywood-elokuvaa, tulevaa futismatsia, uutuuksia pop-musiikin rintamalta ja lopuksi tulee muotishow. Kesäisin uutisiin liittyy usein osio, jossa esim. rantaleijonat kommentoivat viimeisiä ruskettumistekniikoita.

Keskeinen visuaalinen elementti televisiossa on naisen rinnat. Mikään show ei tule toimeen ilman bikineissä tai vastaavissa tepastelevia tanssityttöjä. Eräässä vaalikeskustelussa mieskeskustelijoille kahvia tarjoileva nainen heitti pois aina yhden vaatekappaleen kun keskustelu alkoi käydä tylsäksi. Lopulta hän pyörähteli yläruumis paljaana.

Jokaisella kanavalla on oma tähtösensä, joka esittelee illan ohjelmat ja kutsuu katsojia rakkaiksi ystäviksi, cari amici, ja hymyilee kädet selän takana jotta etuvarustus (topissa on usein kyyneleen muotoinen aukko) on mahdollimman selkeästi esillä. Jalkapallomatseissa asiantuntijaraadin taustalla sädehtii ko. joukkueiden liian pieniin puseroihin ja shortseihin pukeutunut ”kannattajajoukko”.

Tärkein vuosittainen mediatapahtuma on Miss Italia-kilpailu. Se pidetään pienessä Salsomaggiore –nimisessä kylpyläkaupungissa. Kokonaisen viikon se pitää kansakuntaa otteessaan, vedonlyönti ja väittely on erittäin aktiivista. Kilpailu huipentuu lauantai-iltana, ja silloin mitään muuta ohjelmaa ei kanavilla kannata esittää.

Italia on maa, jonka feminismi on unohtanut. Televisiossa naiset ovat lähinnä koristeita. Naispoliitikkoja on vähän; tutkimus osoitti että jokaista miesministereille varattua neljää tuntia vastasi naisministereille jätetty seitsemän minuuttia. Kesäkuussa kaikilla Berlusconin Mediaset-kanavilla naiset saivat puhua asiaa yhteensä 57 sekuntia, siis kuukaudessa.

Italiassa on neljännes koko maailman maanpäällisistä kanavista, yhteensä 640 kanavaa. Monilla paikalliskanavilla juontaja on seksikäs keski-ikäinen nainen, joka antaa elämän- ohjeita puhelimitse ja tulkitsee tulevia pöydälle levitettyjen tarot-korttien avulla. Joillakin kanavilla on keskitytty horoskooppeihin. Yhteinen piirre niille kaikille on että ne koko ajan myyvät jotakin, varsinkin kauneudenhoitotuotteita. Puolikin tuntia saattaa vierähtää, kun selvitetään esimerkkien avulla miten jokin uusi selluliitontuhoajavoide tai -laite toimii. Joillakin kanavilla saattaa palloilla mies, joka kauhistelee siitä miten halvalla hän myy jalokiviä, joita samanaikaisesti asettelee naisten rinnuksille.

Italiassa tehtiin 50-, 60- ja 70-luvulla paljon hienoja elokuvia; osan niistä päärahoittajana oli televisio (RAI). Nyt tehdään pääasiassa äänekkäitä komedioita ja historiallisia melodraamoja. Italian tv:n ”uusi aalto” alkoi vuonna 1976, samaan aikaan italialaisen elokuvan kulta-aika päättyi. Perustuslakioikeus päätti että RAI säilyy kansallisena monopolina, mutta samaan aikaan yksityiset tv-kanavat saivat lähetysoikeudet edellyttäen että ne pysyvät paikallisina. 1980 Italiassa oli 1300 paikallista tv-kanavaa; ostojen ja yhdistelyjen jälkeen niiden määrä putosi kolmessa vuodessa seitsemäänsataan. 1984 perustettiin kolme kanavaa: Canale 5, Italia Uno ja Rete 4. Nämä ostivat pikkuhiljaa kaikki kilpailijat ulos. Näin koko yksityinen tv-sektori yhdistyi Mediasetin sateenvarjon alle omistajansa Silvio Berlusconin hallintaan.

Yksityiset tv-kanavat pysyivät pystyssä mainosrahoituksen turvin. Mainoksia oli todella paljon; myös uutisissa. Mediamainontaa myi Publitalia; myös Berlusconin omistama firma. Tämä on muutenkin Berlusconin bisneksien pääteemoja: kun ostaja ja myyjä ovat sama henkilö, asiat ovat yksinkertaisempia.

Mediasetin kanavien katsominen on kuin katsoisi Sesame Streetiä ilman vitsejä. Esiintyjien joukko koostuu samoista noin 20 naamasta, jotka kiertävät ohjelmasta toiseen. Jalkapalloilijoita, viihteen veteraaneja. Kun puolivälissä ohjelmaa bandi pärähtää soittamaan kaikki pomppaavat pystyyn ja alkavat studioyleisön kanssa hoilata ko. biisiä. Astrologit ovat jatkuvasti esillä, horoskooppeja tulkitaan, taikurit ja seksologit esiintyvät eri alueiden asiantuntijoina. Yleissävy on äitelä; sana ”bellissimo” esiintyy keskimäärin toistasataa kertaa tunnin aikana.

Studioshown lisäksi ohjelmisto koostuu elokuvista. Berlusconi on ostanut tv-oikeudet tuhansiin amerikkalaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, ja näin Italiasta on tullut kulttuurin tuoja, eikä sen luoja ja viejä. Valtaosa ko. elokuvista on pornoa tai ns. B-elokuvia. Filmislotin nimi on tietenkin ”Bellissimi”. Jos tuskastuu loputtomiin mainoskatkoihin voi aina vuokrata tai ostaa dvd:n Blockbuster-videokaupasta, jonka omistaa – Berlusconi.

RAI:lla oli virallisesti kansallinen monopoli 80-luvulle asti. Sitten lakia alettiin muuttaa, koska sitä koko ajan rikottiin. Berlusconi esitti omilla kanavillaan samoja ohjelmia samaan aikaan, ja ohjelmisto oli siis jo kansallista. Berlusconi ajoi 1990 läpi lain, jossa luotiin RAI- Mediaset –duopoli. Viisi ministeriä erosi, mutta ei pääministeri Craxi, joka oli saanut 23 miljardin liiran stipendin ulkomaisille tileilleen Fininvestiltä (Berlusconin firma).

Berlusconilla menee hyvin; hän ostaa itseltään mainosaikaa omilla kanavillaan mainostaakseen omia tuotteitaan. Politiikassa on myös merkittävä etu että käytössä on kolme omaa suurta tv-kanavaa. Pahin näistä on Rete 4: sen uutisankkuri kommentoi poliittisia toimijoita (Berlusconin kriitikoita) termeillä ”nuo typerät kommarit” jne.

Mediaset on vietellyt yhteiskunnan tilaan, jossa politiikkaa ja aatteita ei enää ole. Italian kulttuuri on kuihtunut loputtomaksi erotiikaksi, La Dolce Vitan halpisversioksi, jossa julkkikset ja kömpelö seksuaalisuus vallitsevat. Ajatukset ovat kadonneet; niiden tilalla ovat jalkapallo, tavarakauppa ja rinnat.

Nuoret italialaiset eivät ole koskaan nähneet muunlaista televisiota. Se on ehkä osasyy siihen että valtaosa nuorisosta äänestää Berlusconia. Yliopisto-opiskelijatkin pitävät RAIn ohjelmia ”tylsinä bolsevikkien juttuina, sieltä tulee vain mustavalkoisia dokumentteja”.

Tässä ideologisessa tyhjiössä Mediasetin suurin lahja omistajalleen on ollut sen asian korostaminen, josta häntä eniten ihaillaan: hänen vaurautensa. Lähes kaikissa tv:n tieto- kilpailuissa voi voittaa rahaa. Rahasta puhutaan, rahakkaita kadehditaan. TV-uutisten pääaihe saattaa olla sen pohtiminen, mistä kioskista voittanut lottokuponki on ostettu. Bingo on noussut pinnalle. Varallisuutta ei tarvitse piilotella; on tärkeätä että porukat tietävät kellä pätäkkää on.

Tämän kulttuurisen vallankumouksen seurauksena RAI lähti mukaan satsaamalla myös kimalteleviin viihdeohjelmiin kamppaillessaan katsojaosuuksista. Senkin ohjelmissa on mainoksia 10 minuutin välein. Kun Berlusconista tuli pääministeri asiasta seuranneessa eturistiriitatilanteessa eräs amerikkalainen firma halusi ostaa 49 % RAI:sta ja investoida sen infrastruktuuriin. Viestintäministeriö hylkäsi tarjouksen kylmästi.

Tämän seurauksena Mediasetin osakkeiden arvo hyppäsi pörssissä ylöspäin. Samaan aikaan hallitus subventoi noin miljardilla eurolla digisovittimien hintaa (kaikkiaan 75%), ja näillä markkinoilla Mediaset oli tietenkin aktiivinen.

Sen sijaan että Berlusconi olisi ratkaissut ristiriidan myymällä Mediasetin hän päätti ottaa RAIn hallintaansa. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä vuonna 2001 RAI2 esitti jalkapallo-ohjelmassa satiirisen sketsin, jossa laimeasti kritisoitiin viestintäministeriä. Heti sketsin päätyttyä studion puhelin soi ja toisessa päässä oli ministeri itse, joka ilmoitti että sketsi oli sopimaton ja että RAIn tulisi tietää että hän on itse asiassa sen pomo. Puhelu kuului ohjelman aikana kaikelle kansalle.

Keväällä 2002 koomikko Roberto Benigni parodioi San Remon laulufestivaalien päättäjäisissä Berlusconia, ja pyysi tätä käyttäytymään niin että nukkumaan mennessä ei tarvitsisi hävetä sitä että on italialainen. Pääministerin mitta täyttyi ja hän alkoi tehdä listaa niistä journalisteista, jotka tuli erottaa RAIsta. Samalla hän nimitti RAIn uudet johtajat; vain RAI3n päällikkö sai jatkaa.

Berlusconin hallintoon kuluvan Salvo Sottilen tehtävänä oli mm. jakaa tv-toimilupia. Erinäisistä syistä poliisi oli nauhoittanut hänen puheluitaan. Ilmeni että hän sai jatkuvasti ajan tasalla olevaa informaatiota siitä, ketkä showtytöistä olivat parhaita sängyssä, ja keitä siis RAIn tulee palkata ohjelmiinsa. Poliittisten toimijoiden valta ei siis rajoitu uutisten sisältöön, se mahdollistaa myös studioihin kelpaavan silmänruoan valinnan.

Tästä kaikesta johtuu että todellisen lahjakkuuden on Italiassa hyvin vaikeata päästä huipulle. Myös nepotismi kukoistaa. Esim. työpaikan Railla voi periä. Työntekijä voi luopua osasta eläkettään, jos hänen jälkikasvunsa saa paikan yhtiössä. Monet anteliaat vanhemmat tekevät näin. Niinpä jonakin päivänä haastateltavia voi mikittää leipuri vuoristosta.

Muutama vuosi sitten puhelinyhtiö Telecom Italia osti pienen tv-kanavan ja teki siitä kilpailijan RAIlle ja Mediasetille. Kanavan nimeksi tuli La7, ja sen katsojaosuus nousi nopeasti 13 prosenttiin. Ensimmäistä kertaa oli riski että katsojat ja mainostajat siirtyvät muualle. Sen jälkeen Pirelli halusi ostaa Telecomin. Berlusconin hallitus asetti ehtonsa: lupaa ei heru, ellei La7 supista huomattavasti toimintaansa. Muussa tapauksessa hallitus laskee puhelujen hintaa. Niinpä valtaosa ohjelmista lopetettiin, Telecom osti pari Berlusconin huonosti menevää firmaa ja siirsi mainontaansa 40 miljoonalla eurolla RAIlta Mediasetille.

Italialaiset eivät ota tilannetta kuitenkaan välttämättä kuolemanvakavasti. Kun ihmisiltä kysytään eikö heitä ota päähän että maassa on niin paska televisio, niin tavallisin vastaus on että ”mieluummin surkea tv kuin surkea ruoka”. Niinpä.

Kuka?

Juha Rosma

ohjaaja, YLE draama

Juha Rosma vietti omia aikojaan muutaman viikon Roomassa,
ja hänelle tuli tarve kommentoida sikäläistä suuntaa-antavaa
tv-maailmaa.

Lisää näihin:
5
tykkää tästä

Kommentit

Casaubon 06.04.2011, 23:37

Kiehtova kertomus Italian rappiosta. Seksi, raha, valta, politiikka ja korruptio muhivat samassa padassa pastakastikkeen lisukkeena.
Mutta voiko tarinaan luottaa? Mukana on kiinnostavia anekdootteja, mutta ei syvällistä analyysiä siitä miten tähän on päädytty.

Tuntuu vaikealta uskoa, että vanhan kulttuurisen suurvallan kansalaiset olisivat enemmistöltään idiootteja - ja näinhän asian on oltava jotta kertomus olisi mahdollinen.

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

7 plus 6 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Klassikoiden yhteinen piirre on se, että ne ovat aina ajankohtaisia.