yle.fi


Suomalainen käsikirjoittaja

Suomalainen käsikirjoittaja

Mitä sille tekisin?
14. joulukuuta 2009 Kirjoittaja: Erik Bäckman Kommentit: 2

Veisin ne diskoon.

Diskossa on sykkivä musiikki ja pyörivät valot, niin että jokainen tajuaisi tanssia. Liikkua rytmin mukana. Liike ja rytmi ovat ihmiselle hyväksi, paikallaan istuminen vähemmän. Kun olisin saanut käsikirjoittajat diskoon, tanssittaisin niitä niin kauan, että ne pääsevät transsiin. Liike ja rytmi vievät ihmisen minän yläpuolelle – paikkaan, josta näkee hyvin ja kauas.

Panisin ne nauttimaan.

Kun tultaisiin diskosta ja käveltäisiin aamutunneilla kotiin päin, yrittäisin näyttää niille että kaikkialta löytyy liikettä ja rytmiä, risteyksen kaistaviivoista, raitiovaunun kolinasta vaihteessa, ihmisten naamoista kun ne odottavat taksia. Puhuisin, että nautinnoilla on samanlainen muoto, vaikka ne olisivat kuinka erilaisia. Ja että nämä muodot ovat ihmiselle hyväksi. Kunpa kaikki saisivat aistia niitä joka päivä.  

Panisin ne pelkäämään.

Mietittäisiin, että jos tulisi sokeaksi nautinnolle, ei muistaisi eikä tuntisi sen muotoa ja liikettä. Olisi niin täynnä muuta että jähmettyisi paikalleen, tai kulkisi suoraa viivaa, ympyrää. Näkisi epätodellisia, vääristyneitä asioita. Puhuttaisiin, että siihen tilaan ei saa jäädä. Jos ei joku tule pelastamaan, pitää itse havahtua ja toimia. Ja löytää heti siihen pelosta irtautumisen hetkeen nautinnon rytmi ja muoto.  

Panisin ne nauramaan.

Juostaisiin vähän. Pakoon epätodellisia ja vääristyneitä asioita. Pysähdyttäisin huohottamaan viileää aamuilmaa ja katsottaisiin taaksepäin. Naurettaisiin, että selvittiin siitäkin. Niin ihminen tekee, kun on selvinnyt vaarasta tai pelästyksestä. Ja joskus muuten vaan, muistaakseen sen, miltä tuntuu kun on selvinnyt vaarasta tai pelästyksestä, kun on elossa. Käveltäisiin taas kotiin päin.

Ja kysyisin että tanssitaanko vielä vähän, vaikka tässä kadulla. Odottaisin, että mitä ne seuraavaksi kirjoittavat.

 

 

Kuka?

Erik Bäckman

Asia ja Kulttuuri YLE, päällikkö

Erik Bäckman on Asia Kulttuuri-YLEn asiakkuustoiminnan päällikkö. Työskentelee siis television yleisöjen tutkimuksen ja ohjelmakehityksen parissa. Ja viihtyy diskossa.

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 28.12.2009, 14:46

Hitto, että tulee hyvä fiilis tästä tekstistä. Ihan näin nimettömänä.

Anonyymi 29.12.2009, 20:32

Musta se on hiukan syyllistävän tuntuinen. Niin kuin suomalaisen viihteen heikko laatu johtuisi vain siitä, että ne käsikirjoittajat ovat kotona istuvia nyssyköitä.
Ei viihteestä puutu tunnelmaa. Viihteestä puuttuu ajatus.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Roistoja ja sankareita ohjaavat usein samankaltaiset motiivit.