yle.fi


Talvisodan henki ja muita kliseitä

Talvisodan henki ja muita kliseitä

17. toukokuuta 2010 Kirjoittaja: Juha-Pekka Hotinen Kommentit: 1

Kliseet kuten talvisodan henki   tai  suomalainen kansanluonne ovat sillä tavoin piristäviä asioita, että niihin voi suhtautua monin tavoin, tilanteesta ja mielentilasta riippuen. 

Niihin voi suhtautua harmittomasti ja iloisesti samalla tavoin pelkkinä työvälineinä kuin muihinkin satuihin. Silloin ne ovat samanlaisia leikkikaluja kuin kitsi ja puujalkavitsi. Toiseksi niihin voi suhtautua naiivisti eli uskoa niihin. Ja kolmanneksi niihin voi suhtautua analyyttisesti: voi esimerkiksi pohdiskella, miksi niihin yhä uskotaan tai on koskaan uskottu, tai mitä ne itse asiassa tarkoittavat. 

Monet luulevat, että klisee muodostuu niin, että alun perin todenmukaista ja jopa epätavallisen nasevaa ilmaisua toistetaan niin kauan, että se kuluu kliseeksi.  Näin ajattelevien kuulee joskus väittävän, että kliseet ovat totta.

Tämä on kuitenkin harhakäsitys.  Klisee ei edellytä mitään alkuperäistä totuudellisuutta, vaan mikä tahansa hölmö uskomus voidaan hokea puhki. Nurinkurista on, että kiertoteitse tällainen uskomus voi saada totuuden sädekehää, jos – siis virheellisesti – luullaan, että klisee on joskus ollut totta. 

Innostuin pohtimaan talvisodan henkeä esimerkkinä kliseestä, kun Kirsi Piha kävi kertomassa brändityöryhmän työstä ja mainitsi, että talvisodan henki on ollut työryhmässä yksi erilaisia mielipiteitä herättäneistä asioista. Yksi rajalinja, joka erottaa näkemyksiä talvisodan (ja muiden sotien) suhteen, on sukupuoli. Toinen, ehkä mielenkiintoisempi, ero on sukupolvi: kuusikymppiset toisaalla, alle neljäkymppiset toisaalla. Kun tähän lisätään asuinpaikka eli kulttuuritausta – asuuko Bulevardin eteläpuolella vai kehä III:n pohjoispuolella – ero kasvaa edelleen.

Tämä johtuu siitä, että talvisodan henkeen voi asennoitua joko historiallisesti tai myyttisesti. Mutkikkaaksi asian tekee kuitenkin se, etteivät edellä hahmotellut näkemyserot ole kategorisia eivätkä myöskään historiallinen ja myyttinen asenne jaa kansalaisia mekaanisesti kahteen ryhmään. Vaikka tuntuisi siltä, että kuusikymppiset maalaismiehet mytologisoivat talvisodan henkeä eniten, myös Kirsi Piha – siitä huolimatta että ilmoitti kannattaneensa luopumista tuon hengen vaalimisesta – totesi sovinnollisesti (?), että talvisodan tarina on paras meistä suomalaisista kerrottu tarina.

Mitä on talvisodan henki?  Sen sanotaan olevan poikkeuksellista, kriisioloissa tiivistynyttä yhteishenkeä ja pelotonta uhrimieltä monikertaisen ylivoiman edessä. Lisäksi tämän sanotaan olevan erityisen suomalaista.  Mutta jos tällä tarkoitetaan, että kriisioloissa heräävä yhteishenki ja rohkeus ovat mahdollisia vain suomalaisille, puhutaan typeryyksiä. Ja jos väitetään, että suomalaisissa on aina ollut ja on aina oleva jokin automatiikka, joka takaa näiden jalojen piirteiden kirpoamisen esiin aina kriisioloissa, ollaan yhtä lailla hakoteillä.

Mutta talvisodan henki on yhtä kaikki merkittävä juttu. Ei siksi, että se pitäisi paikkansa jonakin määriteltävissä olevana ilmiönä, vaan samasta syystä kuin Jeesus ja joulupukki ovat merkittäviä. Niihin uskotaan. Kun voimme tarpeen tullen palvoa talvisodan henkeä tai suomalaista kansanluonnetta, saamme perustan ja perspektiivin. Sen vuoksi nuo uskonkappaleet ovat merkityksellisiä myös monille nuorempien sukupolvien kansalaisille: niitä voidaan harrastaa isoisien takia kuin sukututkimusta tai ne voidaan ottaa puhtaina sankaritarinoina. Historiallisista faktoista ja epäilystä on siinä vain haittaa, ne estävät myytin kirkastumista. 

Jos näkemystä virittää hiukan historiallisemmaksi, alkaa näyttää siltä, että talvisodan hengessä on merkittävintä se, mitä on tapahtunut sodan jälkeen. Tappio on onnistuttu tulkitsemaan voitoksi. Talvisota oli matsi, jota ei voinut voittaa; taktiikan lähtökohta oli totaalisen tappion välttäminen. Talvisodan todelliset sankarit eivät olleetkaan rintamalla, vaan maan hallituksessa. Siellä ymmärrettiin pyytää armoa ajoissa. Näin talvisodasta tuli meidän oma suuri isänmaallinen sotamme.

Tämän vuoksi YLE-Draaman ei pidä virittää taktiikkaansa talvisodan hengen tai suomalaisen kansanluonteen varaan, jos suurin asiakkuushaasteemme todella kohdistuu alle 45-vuotiaisiin naisiin. Talvisodan henki haisee, koska sen ytimessä on toisaalta retro-machoilu, toisaalta tappion selittely. Kuten Kirsi Pihakin sanoi, nuoremmilla sukupolvilla ei ole esteitä kuvitella itseään voittajiksi ilman selittelyjä.
Toki kliseitä voi hyödyntää, mutta naiivi ja epähistoriallinen näkemys kliseistä ei riitä siihen.

Suhtautumisemme kliseisiin auttaa viidessä minuutissa hahmottelemaan YLE-Draaman strategian perusteet. Leikisti voisi ajatella vaikka niin, että TV-1:n Draama ottaa talvisodan hengen historiallisesti, TV-2:n Draama myyttisesti tai romanttis-optimistisesti.  Radio 1:n Draama suhtautuisi kliseisiin modernistisesti eli pyrkisi välttämään niitä, Radio Suomen Draama hyödyntäisi niitä vilpittömästi mutta ei hartaasti vaan fiksusti.  Ensi kesänä Radio Suomessa esiintyy Suomen Talvisodan veteraani Rauli Badding Somerjoki.

Teemalle ja Radio Puheeseen sijoitettaisiin kaikki arveluttava, siis postmoderni eli ironinen hyötysuhde kliseisiin – joulupukit herravihan ukkosenjohdattimina.

Entä YLEX ja netti?  Suck my talvisota, babe!   

Kuka?

Juha-Pekka Hotinen

Radioteatteri, vastaava tuottaja

Juha-Pekka Hotinen on Radioteatterin vastaava tuottaja.

Lisää näihin:
2
tykkää tästä

Kommentit

HUHAAHottentotti 09.09.2010, 14:31

Kuka, mikä Juha-Pekka Hotinen? kirjoitus oli karvaan kateellisen nokinen. Tämä raapustus talvisotahengestä on lapsellisuuudessaan niin typerä ja tietämättömyttä edustava ettei kukaan ole näköjään vaivatunut edes kommentoimaan
En minäkään jaksa enempää. Täydellinen tyhmyys vain aina suututtaa
Loppujen lopuksi yhdentekevää, mitä tälläiset huuhaahotiset lotisee....täähän on varsinainen puupään kirjoittama puujalka vitsi.

test

  • Tornin juurelta

    Tornin juurelta -kolumni on YLEn fiktion tekijöiden ja vaikuttajien vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Sanotaan että ennen Whistleriä Lontoossa ei ollut sumua.