yle.fi


Ja..ole hyvä

Ja..ole hyvä

Koekuvausten kulisseissa
29. joulukuuta 2009 Kirjoittaja: Marja-Leena Lehtimäki Kommentit: 1

- Luovuuden ja lahjakkuuden määrä oli odottamatonta, muistelee vastaava tuottaja Arttu Nurmi YLE TV2:n uuden päivittäisdraamasarjan ensimmäistä casting-tilaisuutta. Lauantaina 28.11.2009 Pasilan Isoon Pajaan saapui yli 200 yli 18-vuotiasta toiveikasta valmiina ottamaan paikkansa parrasvaloista.

Video: koekuvaustunnelmia Isossa Pajassa.

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Näyttelijäkokelaita koekuvattiin päivän aikana kuudessa eri pisteessä, ja jokaisella oli 3 minuuttia aikaa näyttää osaamisensa. Lisäksi Isoon Pajaan oli rakennettu avoin lava, jolla jokainen halukas sai esitellä taitojaan muille paikalla olijoille. - Lava oli kovassa käytössä, siellä oli jatkuvasti jokin esitys menossa, Nurmi kertoo. Ison Pajan aulassa olleilta suurilta ruuduilta saattoi lisäksi seurata koekuvaushuoneiden tapahtumia.

Kokemus oli niin positiivinen, että Nurmi on päättänyt tehdä avoimista hakutapahtumista joka syksyisen tapahtuman YLElle. - Maailmalla monet huiput on löydetty juuri tällaisista amatööri-illoista, joissa nimenomaan etsitään uusia kykyjä, huomauttaa Nurmi. Jatkossa onkin ajatuksena se, että vaikka tilaisuus onkin YLEn järjestämä, voi sinne tulla myös kaupallisen puolen toimijoita katsastamaan tarjontaa.

YLE TV2:n vielä nimeämättömän draamasarjan koekuvaukset jatkuvat tammikuussa 2010 alle 18-vuotiaiden koekuvaustilaisuudella. - Edellisen tilaisuuden perusteella odotukset ovat korkealla, Arttu Nurmi hymyilee. Marraskuun tilaisuudessa olleet saavat tiedon jatkoon pääsystään myös tammikuun alkupuolella, vielä on siis vähän aikaa jännitettävä.

 

 

 

 

Hakijoita pyydettiin lähettämään itsestään etukäteen esittelyvideo. Esimerkkejä videohakemuksista löydät YleX:n sivuilta.

YleX:n seurapiiritoimittaja Sippo kävi myös koettamassa onneaan koekuvauksissa. Sipon toiviotien tähteyteen voit käydä katsomassa täällä.

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 07.01.2010, 09:50

Mikä musa taustalla? Kuulostaa hyvältä.