yle.fi


Kohtauksen kuunnelmakilpailu: Radioteatterin valinta

Kohtauksen kuunnelmakilpailu: Radioteatterin valinta

21. tammikuuta 2010 Kirjoittaja: Juha-Pekka Hotinen Kommentit: 1

Kohtauksen ensimmäinen minikuunnelmakilpailu on käyty ja kansan ääni on puhunut! Voittajaksi on yli 300 äänellä valittu Rautaa valtion metsissä  -- herkullinen radio- ja uutisparodia, jonka väljänä kehyksenä toimii korvessa tapahtunut junaonnettomuus.

 Kuuntelijoiden äänestämässä voittajakuunnelmassa kuuluvat hyvin ne asiat, jotka vahvimmin kuvaavat koko 48 kilpailutyön kirjoa: puhe ja huumori.

Vaikka töiden toisessa ääripäässä oli työ täysin ilman sanoja – Oodi länsimetrolle ja aikatauluille – pääosa töistä uskoi vakaasti sanan ja puheen voimaan. Enemmistö töistä oli monologeja eli yksinpuheluja, jos monologeiksi katsotaan myös kertomukset ja pakinat. Näihin tarinoihin mahtui niin äijien toilailutarinoita, traaginen kertomus nuoresta lapsenmurhaajasta (Ensimmäinen joulu) kuin aivan verraton murrepakina viinikurssista risteilylavalla (Sivistyst).

Luottamus ihmisen puheeseen tuo ilmi sen, mitä pidetään niin taidelajin eli kuunnelman kuin välineen eli radion vahvimpana keinona. Usko puhuvan suun vakuuttavuuteen yli muiden äänien liittää useimmat näistä töistä pitkään ja ansiokkaaseen perinteeseen. Radio on monen tekijän mielestä ihmisen puhetta ihmiselle, kuunnelma tai audiodraama samoin. Tai sitten se on ihmisten puhetta keskenään eli dialogia.

Näin vahva usko perinteeseen ei voi olla sattumaa. Se ei myöskään selity teknisillä seikoilla, koska monia muita ääniä on yhtä helppo äänittää talteen kuin puhettakin.  Puhevaltaisuus on jopa vähän yllättävää – kilpailun säännöissä ei aiheita ja ilmaisua mitenkään rajoitettu, kuunnelman käsitettä ei ainakaan tarkoituksellisesti määritelty mitenkään. Periaatteessa oli siis mahdollisuus määritellä kuunnelma ja sen keinot itse. Vai ohjasivatko viitteiksi tarjotut näytteet kohti perinnettä? Nekö saivat tekijät arvailemaan, mitä kenties odotetaan?

Huumoria oli siis runsaasti, enimmäkseen parodiaa ja satiirin yritystä. Monet muutkin radion lajit kuin uutiset tai urheiluselostus saivat parodisen kohtelun. Joskus tekijöiden pyrkimys oli tavoitella jotakin vähän syvempää kuin pilailla mediailmiöillä; ainakin tekopyhyys, itsekkyys, sovinismi joutuivat tekijöiden maalitauluiksi. Parhaimmillaan komiikkakaan ei synny vain hauskoista tokaisuista, vaan tilanteesta, jossa henkilöt ovat, kuten lähes ammattimaisesti toteutetussa komediassa Lahna katiskassa.

Radioteatteri halusi nimetä oman suosikkinsa, myöntää kunniamainintansa. Tällä kertaa tämän ratkaisun teki yhden miehen raati, valistunut (?) diktaattori eli allekirjoittanut.  

Minun mielestäni kilpailun paras työ oli Palindromi Grand Prix – nokkela, vauhdikas, ilmaisullisesti rikas ja dramaturgisesti jäntevä satiiri, jossa ihmispuhe ja sanankäyttö yhdistyivät hallituksi kokonaisuudeksi.  Mutta – kilpailun mielenkiintoisin työ löytyy sanankäytön toisesta ääripäästä, teoksesta Veljeni keräilee sanoja. Siinä kahdenlainen suhde sanoihin syvenee kuvaukseksi mielentilasta ja kenties kysymykseksi todellisuuden luonteesta, kielen merkityksestä. Se vaikuttaa melkein taiteelta ja pidän siitä.

 

Juha-Pekka Hotinen

vastaava tuottaja / Radioteatteri

Kuunnelmakilpailun satoa voit kuunnella edelleen. Löydät kuunnelmat täältä.

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Ruttonen 22.01.2010, 20:57

Radioteatterin savolainen kunniamaininta. Suattaahan se ollahi.