yle.fi


Miitta-täti - käsikirjoittamisen ja improvisaation iloinen liitto

Miitta-täti - käsikirjoittamisen ja improvisaation iloinen liitto

7. tammikuuta 2011 Kirjoittaja: Marja-Leena Lehtimäki Kommentit: 1

Käsikirjoittaminen on tarinan rakentamista. Tekstin hieromista, juonen ja repliikkien työstämistä huippuunsa. Improvisaatio taas on luonteeltaan hetkeen ja ärsykkeille antautumista. Improvisoitu teos syntyy spontaaniudesta ja kyvystä sanoa "kyllä" toisen ideoille.

Miitta Sorvalin tähdittämä viihteellinen keskusteluohjelma Miitta-täti yhdistää ensinäkemältä kovin kaukana toisistaan olevat tekemisen tavat; käsikirjoittamisen ja improvisaation.

Mikä ihmeen Miitta-täti?

- Miitta-täti on ollut pitkä projekti. Pilottia ryhdyttiin tekemään jo kolme vuotta sitten Röyhkeä diplomaatti -sarjan kuvausten aikaan. Olli Haikka (vastaava tuottaja, Filmiteollisuus) oli pallotellut ideoita Miitta Sorvalin kanssa viihdeohjelmasta jo elokuvan Kukkia ja sidontaa (2004) filmaamisesta lähtien, jossa Miitalla oli improrooli pankinjohtajana. Kun ohjelmantekoa aloiteltiin, kirjoittivat käsikirjoittajat John Lundsten ja Melli Maikkula kymmeniä ja kymmeniä sivuja sketsejä. Mutta sitten tehtiin päätös, että viedään koko juttu reality ympäristöön, kertoo Miitta-tädin tuottaja Osku Pajamäki Filmiteollisuudesta. - Suurin osa sketseistä siis tapahtuu oikeassa ympäristössä oikeiden ihmisten kanssa.

Ohjelman keskiössä on Sorvalin esittämä itseopiskellut terapeutti, Miitta Ala-Piip Peenish-Gullgiseen, joka terapoi julkkiksia omintakeisilla metodeillaan.

- Miitta-täti perustuu Miita Sorvalin improvisaatioon. Improvisaatio tällaisissa puitteissa on aika yksinäistä puuhaa ilman, että tekemiselle on rakennettu raamit. Käsikirjoittajien keskeinen tehtävä olikin luoda rakenne: ensin tapahtuu tätä, seuraavaksi tapahtuu tätä tässä ja tässä paikassa, jossa toimit näiden raamien sisällä. Näin saadaan selkeä ”call sheet”; ei tarvitse keksiä mihin mennään seuraavaksi tai mitä tehdään. Käsikirjoittajien kanssa on sovittu selkeästä kaaresta, esimerkiksi: tässä kohtaa minä laulan, Pajamäki valottaa prosessia.  - Se mitä siinä hetkessä sitten syntyy on toinen asia.

Hahmoraamattua, taustoittamista ja henkilökemiaa

Ensimmäisessä jaksossa katsojia ihastutti hillityllä charmillaan Kansallisteatterin porvarisnäyttelijä Tellervo Appelgren (Miitta Sorvali). Tellervon vierailu nykytaiteen museo Kiasmaan yhdessä taiteilija Anssi Kasitonnin kanssa on oiva esimerkki siitä, miten saumattomasti käsikirjoitettu ja improvisoitu voivat toimia yhdessä.

 
Video: Tellervo Appelgrenin ja Anssi Kasitonnin taiteilijatapaaminen Kiasmassa.

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

-  Siirtymät eli lokaatioiden vaihdot käsikirjoitettiin; Miitan tulo Kiasmaan, se että Anssi Kasitonni ottaa hänet vastaan ja siirtymät huoneista toisiin. Sen lisäksi oli käsikirjoitettua muutamat ”heitot”, kuten sellaiset, joilla tuodaan esiin nykytaiteen rosoisuus. Muu oli käytännössä improvisoitua. Käsikirjoituskin tarkoittaa jälleen tässä kohtaa sitä, että on tehty tavallaan sisältöviite eli kehys, jonka sisällä Miitta toimii ihan siten kuin tilanteessa tuntuu.

- Esimerkiksi hieno kohtaus, jossa Miitta eli Tellervo Appelgren puhuu koululuokalle, oli aivan täydellinen sattuma ja impro siinä hetkessä.  

Kyseisessä kohtauksessa Tellervo Applegren kiinnittää huomion siihen, miten nykynuoret pukeutuvat. Miitta-tädin toisessa jaksossa nähdyssä sketsissä Tellervo nostaa saman teeman esiin. Kyseessä ei ole kuitenkaan etukäteen käsikirjoitettu kommentti tai teema vaan kyse on Tellervo Appelgrenin "hahmoraamatusta", Pajamäki kertoo. Sorvali on pohtinut hahmoa yksin ja yhdessä käsikirjoittajien kanssa.  Näin Tellervolle on syntynyt oma selkeä tyyli aina pukeutumisesta tapaan hahmottaa maailmaa asti. - Nämä asiat tulevat sitten esille muun muassa Tellervon kommenteissa ja tavassa, jolla hän ihmisiin suhtautuu.

Improvisaatio vaatii paitsi kykyä hypätä tuntemattomaan, myös rautaista ammattitaitoa. - Miitta saa aikaiseksi sen, että Anssi Kasitonni on vilpitön ja tosissaan. Se vaatii vieraaltakin todella paljon olla luontevasti mukana toisen ihmisen hahmossa tai hahmon kanssa keskustellessa niin, että ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää. Anssillehan ei ollut käsikirjoitettu mitään, hän oli siinä normaalisti vieraana, huomauttaa Pajamäki vielä. - Toisten kanssa se onnistuu ja toiset taas yrittävät lähteä näyttelemään mukana ja siitähän ei tule silloin yhtään mitään. Miitalla ja Anssilla oli muutenkin hyvät kemiat ja vastakkaiset identiteetit, ja kohtaus saatiin toimimaan todella hyvin, Pajamäki kehuu Sorvalia ja Kasitonnia.

Miitta Sorvali Arto Nybergin vieraana

Miitta Sorvali oli Arto Nybergin haastateltavana 8.11.2009. Mielenkiintoisessa haastattelussa Sorvali valottaa muun muassa Tellervo Appelgrenin hahmoa sekä yhteistyötään sarjan käsikirjoittajien kanssa.

Video: Miitta Sorvali Arto Nybergin vieraana.

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Miitta-tädin toisessa jaksossa esitelty vammainen toimittaja Mervi Korhonen (Miitta Sorvali) on jo herättänyt kiivasta keskustelua yleisönosastoilla. - Hahmossa on lähdetty siitä liikkeelle, että Mervi Korhonen on fiksu ihminen, jolla sattuu olemaan jokin tarkemmin määrittelemätön vamma. Mervi Korhosen hahmo asettaa katsojan tiukan paikan eteen; miten suhtaudumme hahmoon, jolla on koomisia piirteitä, mutta joka toimii paikoissa, jotka perinteisesti edellyttävät vakavuutta, arvokkuutta ja niin edelleen, Pajamäki pohtii. -Tämäntyyppisiin asetelmiin on vaikeata lähteä käsikirjoittamaan mitään perinteisessä mielessä. Kehykset toiminnalle toki tarvitaan, ja siinä käsikirjoittajat ovat olleet  tarpeen. Merviä tullaan näkemään myös tulevissa jaksoissa, hahmoa kannattaa seurata, vihjaa Pajamäki.

Miitta-täti lauantaisin kello 21:30 YLE TV1
uusinta keskiviikkoisin.
Alkaen 1.1.2011, 12 jaksoa.

Jaksot nähtävissä myös YLE Areenassa viikon ajan ensiesityksestä.
Mervi Korhonen ja päivä toimittajana YLEn Elävässä arkistossa.

Tämä artikkeli julkaistiin Kohtauksessa ensimmäisen kerran 20.11.2009, Miitta-tädin ensimmäisen tuotantokauden alkaesa. Miitta-täti sai vuoden 2009 parhaan talkshow/keskusteluohjelman Venla-palkinnon.   

 

Miitta-täti, tuotantoryhmä:

Host: Miitta Sorvali
Käsikirjoitus: Miitta Sorvali, John Lundsten, Melli Maikkula
Ohjaus ja kuvaus: Jaakko Kangas
Taustatoimittaja: Kristiina Koskinen
Tuottajat: Osku Pajamäki ja Jenni Säntti-Barbieri
Vastaava tuottaja: Olli Haikka
Filmiteollisuus 2009, 2010

Lisää näihin:
3
tykkää tästä

Kommentit

Maalia Tami 06.01.2011, 00:23

hyvä Miitta täti !
Otit symppis kaverin ohjelmaasi, liekkö ollut eka ohjelma ?
Mutta Tami oli hyvä valinta ja sanoi hyviä prinsiippejä;

Tamille; "Tosi hyvät kommentit annoit äsken Miitta Sorvalin ohjelmasa. Nyt kyllä nostan hattua aurinkokuninkaalle ! "

Toivoo jääkiekon ystävä maalta kehä ykkösen pohjoispuolelta

Add comment

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

14 plus 1 =
Ratkaise yllä oleva laskutehtävä ja kirjoita vastauksesi (esim. kysymykseen 1+1 kirjoita 2).
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.