Miltä yksityiselämän häirintä tuntuu?

Radioteatteri esittää kuunnelman Yksityiselämä Yle Radio 1:llä ensi kerran sunnuntaina 12. syyskuuta. Kuunnelman ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen on valmistunut teatteriohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010. Kuunnelma on yksi Radioteatterin Uuden aallon kuunnelmista, jotka tuovat tutuiksi tuoreita tekijöitä.

 – Löysin radiodraaman ohjaamisen Teakin ja Ylen Radioteatterin järjestämällä kurssilla ja kiinnostus syttyi heti. Koen teatteriharjoittelusta poikkeavan studiotyöskentelyn ja editointivaiheen nopeampitempoiseksi ja erittäin inspiroivaksi työksi. Työskentelen mielelläni musiikillisten ja rytmisten ainesten kanssa, Iivanainen kertoo. – Toisaalta mulle olennainen syy tehdä äänitaidetta on sen vapaus silmään ja katseeseen sidotusta estetiikasta. Kiinnostun ruumiillisesti vaikuttavista teoksista etenkin silloin, kun niiden vastaanottaminen ei voi pohjautua suoraan ”näkemiseen”.

Emilia Pöyhösen käsikirjoitus syntyi tilaustyönä. Aiheena olivat ihmisoikeudet. Kuunnelma äänitettiin ja miksattiin syksyllä 2009. Yksityiselämä-kuunnelma on kuvaus yksityisyyden rajojen hajoamisesta, häirinnän kokemuksesta ja läheisen menettämisen surusta. Keskelle ravistelevaa ja intensiivistä tapahtumaketjua joutuvat Laura (Niina Koponen), nuori lehtikuvaaja sekä Lotta (Vilma Melasniemi), auto-onnettomuudessa miehensä ja toisen lapsensa menettänyt nainen. Naisten koko arkitodellisuus nyrjähtää eettisten kysymysten muutosvoimasta.

– Päädyin ohjaajana kuvaamaan sitä, miltä yksityiselämän häirintä tuntuu ja minkälaisen maailmakokemuksen se saa aikaan sille ihmiselle, joka joutuu häirinnän kohteeksi. Teoksessa käsittelen sitä miten uhrin ja syyllisen kokemukset, jopa olemukset sulautuvat toisiinsa ja hiertävät toisensa rikki, ja miten ne samalla koko ajan ylläpitävät toinen toistaan, Iivanainen kertoo.

Todellisuus todellisuuden sisällä

 Iivanainen kertoo inspiroituvansa populaarimusiikista, katutaiteesta ja graffiteista, ja samalla myös reality-tv:stä, trashista ja kaikesta ”matalakulttuurisesta”. – Teatterin mahdollisuus ruumiillisten kokemusten kuvaajana ja niiden tuottajana on mulle kaikkein tärkein syy tehdä teatteritaidetta. Toisaalta yhtä usein tuo ”elävä” tilanne menetetään tai se kuolettuu, Iivanainen toteaa. – Koska olen melkoinen jääräpää ja toisaalta taivaanrannan maalari, niin hakeudun tekemään taidetta tällaisten mahdottomuuksien kanssa. Mahdottoman kohtaaminen aiheuttaa mulle voimakkaita elossa olemisen kokemuksia. Ja teatterin kummallinen ”todellisuus todellisuuden sisällä” on musta kiinnostava rakenne.

Iivanaisen tavoite on ohjata musiikillisia, emotionaalisia ja rikkaalla tavalla psykologisia esityksiä, jotka eivät avaudu järjen ja älyn kautta vaan pohjakosketusten kautta. Hän haluaa myös kuvata salattujen kokemusten pintaan nousua ja niiden aiheuttamia hämmentäviä näkyjä. Tavoitteeni on vähän kuvanveistämisen kaltainen: yritän työstää sellaista ihmiskuvaa, joka näyttäisi ihmistä repaleisesti ja monitasoisesti.